Korppiksella on upea järvi, kyllä?

Nuasmasiltaanpaise

42

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niivvai

      Suolasärkiä saanee ongella.

      • pottufani

        Ne on tuppipottujen päällä keitettynä hyviä!

    • Suuret.vahingot

      Tänäänhän sitä sitten ratkotaan ajetaanko paholaisen keksintö Talvivaara alas. Järkyttävät tuhot on jo saatu aikaan luonnolle. Eipä todellakaan tulisi mieleen mökkiä hankkia siltä suunnalta.

      • eppu2

        Juuri sanoivat uutisissa, että suljetaan.

      • Korppis1
        eppu2 kirjoitti:

        Juuri sanoivat uutisissa, että suljetaan.

        Luin juuri Olli Rehnin selonteon. Kaivos ajetaan hillitysti alas vuoden loppuun mennessä jos Terrafame Group ei pysty keräämään riittävästi yksityistä rahoitusta toiminnan jatkamiseen.

        Juoksutuksen aiheuttamat seostumat, joista aloituksen artikkelissa mainittiin ovat Nuaksen syvissä vesissä ei siis ihan meidän kulmilla, mutta jos toiminta jatkuu kukaan ei voi taata mitä tapahtuu.

        Kaivoksen alas-ajo syö miljoonia ja satoja työpaikkoja lähialueilta, mutta luonnon ja vesistöjen kannalta se on ainut ratkaisu.

        Talvivaaraa on meille kaikille suomalaisille ongelma (vaikka ei asuisikaan Nuasjärven rannalla) jokainen maksaa veroissa kaivoksen epätoivoisen ylläpidon.

      • Olin-yksi-ennustajista

        Se syö jo nyt, miljoona euroa vuorokaudessa, 365 miljoonaa euroa vuodessa, meidän veronmaksajien (myös minun) rahoja.
        Mitä tulee niihin avolouhoksiin, ai että niihin saisi mahtavan kaatopaikan. Sinne mahtuisi Kainuun jätteitä melkoiset määrät, pitkäksi aikaa ja samallahan tienoo maisemoituisi uudelleen, tasaiseksi luonnoksi. Kummuille Palmu puita ja avot, suomen Riviera olisi siinä.
        Talvivaaraa ei olisi pitänyt aloittaa lapiollisen vertaa, ei ikuna.

      • korppis1
        Olin-yksi-ennustajista kirjoitti:

        Luin juuri tiedotteen. Luonnon saastuttaminen loppuu. Kiitos aloittajalle. En olisi seurannut Talvivaaran tilaa näin aktiivisti kuin nyt.

        Asustelen pian kirkasvetisen järven rannalla. :))

    • Huomenta@.... täältä Nuaksen rannalta. Otsikossa oli harhaanjohtava tieto, että järvi olisi minut, ei ole vaan, sen rannoilla on paljon pysyvää- ja mökkiasutusta. Kajaanin kaupunki on myynyt rantatontteja mökkini vastakkaiselle rannalle ja sinne on rakennettu ökytaloja. Vuokatissa asuu satoja perheitä Nuaksen rannoilla. Järviemme rannat ovat kysyttyjä rakennuspaikkoja. Kainuun järvet ovat jokien kautta yhteydessä toisiinsa. Ennen vanhaan joki- ja järvireittejä pitkin kuljetettiin tervaa Kainuun perukoista aina Ouluun asti.

      Jutustelin kaupungissa asuvan naapurini kanssa. Hän oli lähdössä mökille. Kysyin missä päin hänen mökkinsä on. Hän kertoi, että itseasiassa kesämökki on vanha maalaistalo, joka on jäänyt väkisin käsiimme koska yksikään sukulainen ei halunnut sitä lunastaa. Hän valitti sen ylläpidon tulevan kalliiksi koska siellä on oltava lämmöt päällä talvisin vesijohtojen takia. Mökkillä ei ole rantaa vaan se on keskellä ei mitään.

      Tässä johdatukseni nykyiseen mökkien ylitarjontaan.

      Nykyajan ihmiset eivät arvosta meidän ikäluokan totuttua mökkielämää. Mökit on oltava varustettu kaikilla mukavuuksilla ja ne on oltava kasvukeskusten lähellä.
      Kun meidän ikäluokkamme pakkaa kylmälaukut ja suuntaa viikonlopuksi mökille, nuoret aikuiset lentävät viikonlopun viettoon Euroopan cityihin.

      Moni ikäihminen haluaisi myydä mökkinsä, koska sen ylläpito tulee raskaaksi niin fyysisesti kuin rahallisesti. Ongelmana on, että perukan mökeille ei ole ostajia. Välitystoimistot eivät ota myytäväksi vanhoja kuivanmaan mökkejä eikä mökkejä kaukana asutuskeskuksista vaikka ne olisi kirkasvetisen lammen rannoilla.

      Eli kaukaiset mökit lahoavat paikoilleen koska kukaan halua mökkiä riesaksi vaikka saisi en ilmaiseksi, ei kelpaa

      Jos haluaisin luopua mökistäni se menisi heti yhdessä päivässä, sillä mökkini sijaitsee halutulla alueella kaupungin kyljessä.

      Mitä nyt tulee Talvivaaran päästöputkeen, se ei tietenkään ole ympäristöystävällinen ratkaisu, mutta voin ajatella asiaa siten, että en voi asialle mitään ja onneksi asun kaukana syvistä selistä, sekä en ryve alvariinsa järvessä. En ole vielä talviturkkia heittänyt vaikka eilen illallakin kävelin järvessä empien, nytkö vai myöhemmin. Pääsääntöisesti puuhastelen maankamaralla, rantatontillani. Mitä tulee kalastukseen en ole koskaan ollut himo kalastaja, ja että järven antimilla olisin elänyt.

      Profiilikuvassa kaunis rantamaisemani.

      • korppis kirjoitti:

        PS. http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Kallavedessä-poikkeuksellisen-paljon-muovia-Tutkijat-huolissaan-terveysvaikutuksista/774278?pwbi=f71d95760448b57099d2dbb3129a22fd

        Tässä Korpikirjailija profiilissani voitte nähdä laituriolohuoneeni. (kuvattuna eilen). Se on uniikki paikka, löhötä ja illanistujaisia pitää.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Tässä Korpikirjailija profiilissani voitte nähdä laituriolohuoneeni. (kuvattuna eilen). Se on uniikki paikka, löhötä ja illanistujaisia pitää.

        Siisti. :)
        Maisemakin on ihan jees.
        Mun uimapaikka on joen rantaa eli vesi vaihtuu, vaikkakin hitaasti. Tiedä sitä mitä kaikkea se tuo mukanaan matkan varrelta, vaikka alkulähteet tuntereilla ovatkin puhtaat.

      • Korppis1
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Siisti. :)
        Maisemakin on ihan jees.
        Mun uimapaikka on joen rantaa eli vesi vaihtuu, vaikkakin hitaasti. Tiedä sitä mitä kaikkea se tuo mukanaan matkan varrelta, vaikka alkulähteet tuntereilla ovatkin puhtaat.

        Yläjuoksuilta tulevat virrat kulkevat vanhaa reittiään Kajaanin kaupungin läpi Oulujärveen ja siitä eteenpäin. Näen laiturilta venereitin, joka myötäilee virtaa ja ohittaa noin kilsan päästä mökkini.

        Eilen illalla filmasin kaksi videota joutsenista, jaoin videot facebookiin. Vesilintukanta on moni ilmeinen. Kuikkia, alleja, sorsia. Rannan tuntumassa västäräkkejä, rantasipejä ja kaunis ääninen mustarastaskin ilmestyy lähi metsään laulamaan aika ajoin, odottelen vielä pääskysiä. Lento-oravia ilmestyy näihin aikoihin rastaiden pesille munavarkasiin.

        Aivan luonnon helmassa asun ja samalla keskellä kaupunkia ; )

    • Näyttää siltä että Talvi-vaaran juoksutukset katsotaan turvallisiksi.
      Etenkin nyt, kun valtio juoksuttaa.
      Tuntuu pikkuisen samalta, kuin Poliisimme lupa kantaa asetta paljaana
      keskustojen kaduilla.
      Verrattuna ammattilasiin, metsästäjiin ja ammunnan Olympia-voittajiin.
      Toivottavasti juoksutus-putki ei roiskauta minne sattuu.
      Jos roiskahtaa, annan putkelle nimeksi KaisaM.

      H.

      • Nii...ja jos...

        Käy ilmi että ystäväni Korpikirjailija ei ui mökillään ensi kesänäkään
        runsaammin.
        Teen kaikkeni että valtio pakko-vaihtaa mökkinsä puhallettavaan kerros-talo-
        paljukkaan.
        Täytyyhän lapsilleen kuitenkin joku paikka olla mammin luona(hym.kuj)

        H.

      • Korppis1
        hunksz kirjoitti:

        Nii...ja jos...

        Käy ilmi että ystäväni Korpikirjailija ei ui mökillään ensi kesänäkään
        runsaammin.
        Teen kaikkeni että valtio pakko-vaihtaa mökkinsä puhallettavaan kerros-talo-
        paljukkaan.
        Täytyyhän lapsilleen kuitenkin joku paikka olla mammin luona(hym.kuj)

        H.

        Mitenkähän uskaltaisiko polskuttaa Kreikan saarten vesissä tai Välimeressä ilman, että ei raatoihin sotkeudu? Uima-allasta kantsii lomamatkoillakin käyttää. Minulla on tekemäni palju se amme, jossa pruukaan kellua, vesi tosin on Talvivaaralaista.

    • kesi.vä

      Aivat upeat ovat maisemat ja mukava olkkari. Toivotaan, että juoksutukset loppuvat ja vesistöt saadaan puhdistettua ajan saatossa.

      • "kesi.vä"

        Höpö.
        Titi.
        lörp.
        -
        Näyttää siltä että Talvi-vaaran juoksutukset katsotaan turvallisiksi.
        Etenkin nyt, kun valtio juoksuttaa.

        H.

      • kesi.vä
        hunksz kirjoitti:

        "kesi.vä"

        Höpö.
        Titi.
        lörp.
        -
        Näyttää siltä että Talvi-vaaran juoksutukset katsotaan turvallisiksi.
        Etenkin nyt, kun valtio juoksuttaa.

        H.

        Höpöt sulla on housuissas :)

      • tekikö.höpöö
        kesi.vä kirjoitti:

        Höpöt sulla on housuissas :)

        Koska kopasit?

      • kesi.vä
        tekikö.höpöö kirjoitti:

        Koska kopasit?

        En kopassut, käytin mielikuvitusta.

      • monenmummon
        kesi.vä kirjoitti:

        En kopassut, käytin mielikuvitusta.

        märkä valveuni

      • kesi.vä
        monenmummon kirjoitti:

        märkä valveuni

        Voi olla, mutta ei ole tämän mummon.

    • ehkä.lienee

      Talvivaara taitaa olla suomen Tsernobiili.

    • suuuri-huijaus-käynnissä

      Talvivaara on suuri huijaus,
      nyt se alasajetaan,
      mutta HERÄTYS kansalaiset,
      kohta löytyy miljandöörejä jotka ostaa sen P I L K K A - H I N N A L L A ,
      yksityiseen omistukseen,
      ja katsookaapa sitten
      HUPSHEIJAA se YLLÄTTÄIN tuottaakin valtavasti nikkeliä,
      ja TAAS valtio nuolee näppejään,
      valtava tuotto miljaardit menee VAIN yksityisen taskuun,
      --
      älkää olko sokeita, pitäkää silmät auki,
      ihmiset ei ymmärrä kuinka taitava huijaus tehdään niinettei kansa huomaa tulleensa huijatuksi,
      -
      jos ja kun ostaja löytyy ON suomen kansaa veronmaksajia HUIJATTI PAHIMMAN KAAVAN KAUTTA,
      -
      siis kaava on:
      firmat ensin ajetaan konkurssiin sitten ne myydään P I L K K A H I N N A L L A yksityiselle omistajalle,
      ja kohta onki HYVIN TUOTTAVA menstyvä kaivos ,
      MUTTA yksityisessä omistuksessa,

      • Tyhmyydellä-ei-rajaa

        Osta omasi pois. Valtio myy eurolla...
        Kuten Outokumpu myi sen Pekka Perälle aikoinaan, juuri kun euro oli tullut eli kuudella (6) markalla. Vuonna 2003 muistaakseni.
        Toki jos eurolla saa, tulee kaupan päälle 140 miljoonan euron velka (valtiotakaus)

        Mutta eurolla eli Kuudella Mummon Markalla miljardien ympäristörikoshuijaus, jonka toki Perä rahasti ajoissa kun sai 300 miljoonaa euroa Lontoon pörssistä ulos Talvivaaran kassaan. Ensin kermat päältä itselle, rahat Sveitsiin ja työläiset tuottamaan ympäristörikosta sen aikaa kun kassa (mitä jäljellä oli) hupeni nolliin: Talvivaaraa pyöritettiin luotolla ja velkojat jäivät nuolemaan housun punttejaan.
        Ja vaikka teoreettisesti Pekka Perä oli JO konkurssissa, hän onnistui puhuttamaan sijoittajilta 100 miljoonaa konkurssikassaan. Että näkö -ja ymmärrysvammaisia olivat ahneet jotka tuohon katteettomaan tuottolupaukseen haksahtivat.

      • suurenluokan-huijaus-
        Tyhmyydellä-ei-rajaa kirjoitti:

        KUTEN NYT TAJUTAAN,,,,

        talviaara on ollu kokoajan suurenluokan huijaus,
        SUURI HUIJAUS kohde,
        veronmaksaien rahaa, miljaardit on ohjailtu VAIN muutaman johtajan taskuun ja rahat viety pois suomesta,
        koko-ajan uutta veronmaksajien rahaa miljaardeja lapataan samaan taskuun edelleen,
        saman tien raha katoaa jokun huijarin taskuun,
        ja saman tien ulkomaille piiloon,
        MIKSI EI SEURATA TARKKAAN MIHIN RAHA OHJAILLAAN ??? !!
        -
        kyseessä täytyy olla valtavan suuri RIKOS !

      • kristallipallosta-näkee-
        suurenluokan-huijaus- kirjoitti:

        KUTEN NYT TAJUTAAN,,,,

        talviaara on ollu kokoajan suurenluokan huijaus,
        SUURI HUIJAUS kohde,
        veronmaksaien rahaa, miljaardit on ohjailtu VAIN muutaman johtajan taskuun ja rahat viety pois suomesta,
        koko-ajan uutta veronmaksajien rahaa miljaardeja lapataan samaan taskuun edelleen,
        saman tien raha katoaa jokun huijarin taskuun,
        ja saman tien ulkomaille piiloon,
        MIKSI EI SEURATA TARKKAAN MIHIN RAHA OHJAILLAAN ??? !!
        -
        kyseessä täytyy olla valtavan suuri RIKOS !

        Talvivaara on oikea sotkujen pesä,
        veronmaksajia huijataa,
        maailman suurin kieroin huijausjuttu on menossa,
        miljoonta vilisee vaan silmissä ku niitä lappaa muutamat johtajat omaan taskuunsa,
        talvivaara on petosta, petosta, petosta, suurta petosta,
        kohta myydään pilkkahinnalla juuri niille jotka on kaiken takana olleet jo piiiiiiitkään,
        se on valmisteltu sopivaan kuntoon että halvalla saa ostaa sen omistukseensa,
        odottakaanhan hetki vain,
        uudet omistajat saa sen yhtäkkiä valtavan tuottavaan kuntoon, heh
        siitä tulee maailman suurin tuottoisin nikkeli kaivos,
        sivutuotteena sieltä löytyy timantteja,
        suomipoika saa katella sormi suussa näinkö tässä käviki,
        koko touhu on suurenluokan huijausta,
        pahalta tuntuu, hirvittävän pahalta,

    • kesi.vä

      Kysyisin aloittajalta, että oliko aloituksessa huolesi vesistöjen ja ympäristön saastumisesta vai tarkoitus jotenkin "ivata" korppista, että hänellä on mökki alueella?

      • Tuo nyt on kysymättäkin selvää, mitä aloittaja halusi. Mutta kiitin jo häntä sillä aloin tosissani seuraamaan Talvivaaran tilannetta. Luin juuri, kuinka Kainuulaiset ovat huolissaan alas-ajon seuraamuksista kuten työttömyydestä. Kainuun työttömyysalue on synkkää luettavaa ja tulee päätöksen myötä runsaasti synkkenemään.

        Mistä nyt oltaisiin huolissaan siitäkö, että juuri Korppis asuu tuon "lammen" rannalla vai siitäkö, että luontoa on törkeästi raiskattu vai siitäkö, että sadat ihmiset joutuvat alas-ajon myötä työttömiksi.

        Surullisena tulee mieleen keskustelu, jonka kuulin ostosreissulla. Nainen kysyi mieheltä, olen kuullut, että olet alkanut miehen iässä opiskelemaan. Joo, aloinhan minä, opiskelin kaksi vuotta, mutta lopetin koska sain hyvä palkkaisen työn Talvivaarasta. Eihän tässä enää kauaa mene kun olen siirtymässä eläkkeelle joten hyvät ansiotulot viimeisen kymmenen työvuoden aikana takaavat hyvän eläkkee

        Talvivaaraan kaivos sijaitsee runsas neljäkymmentä kilometriä kesäpaikkani rannasta. Eniten huolta kantaa Vuokatti, jossa on päästöputken suu. Katinkulta on panostamassa laajenemiseen, joten en usko, että laajennushankkeita olisi tehty mikäli Talvivaaran annettaisiin jatkossakin tuhota turismin tieltä luontoa.

      • korppis kirjoitti:

        Tuo nyt on kysymättäkin selvää, mitä aloittaja halusi. Mutta kiitin jo häntä sillä aloin tosissani seuraamaan Talvivaaran tilannetta. Luin juuri, kuinka Kainuulaiset ovat huolissaan alas-ajon seuraamuksista kuten työttömyydestä. Kainuun työttömyysalue on synkkää luettavaa ja tulee päätöksen myötä runsaasti synkkenemään.

        "korppis"

        "Surullisena tulee mieleen keskustelu, jonka kuulin ostosreissulla. Nainen kysyi
        mieheltä, olen kuullut, että olet alkanut miehen iässä opiskelemaan. Joo,
        aloinhan minä, opiskelin kaksi vuotta, mutta lopetin koska sain hyvä palkkaisen
        työn Talvivaarasta. Eihän tässä enää kauaa mene kun olen siirtymässä eläkkeelle
        joten hyvät ansiotulot viimeisen kymmenen työvuoden aikana takaavat hyvän
        eläkkee"
        -
        Et viittis noin törkeetä päästä-keksittyä.
        Usko nyt viimeinkin, että sinä et kykene luotettavasti valehtelemaan.
        -
        Ja vielä.
        Aloitus ontuu, kuin vanhuuden-lahostaan kiukustunut siili-muori.
        Jota ei nuole Kettukaan.
        -
        Painu uimaan siitä.

        Haliki.

        H.

      • kesi.vä
        korppis kirjoitti:

        Kyllähän minä sen ymmärsin mikä oli tarkoitus, ajattelin vaan, että aloittaja olisi valoittanut, että miksi, mikä saa ihmisen ivaamaan nettipalstallakin.
        Olen sitä mieltä ettei ympäristöä saa tuhota työpaikkojen vuoksi. Harmittaahan minua nyt nämä viime päivien uutiset kännykkä ja kaivostyöttämistä. Talvivaaralla on nyt vielä puoli vuotta aikaa, vaikka epäilen etteivät saa sijoittajia.
        Joka tapauksessa toivon, että Nuasjärvi puhdistuu ja niitä työpaikkoja sikiää muualta.
        (Sanon nyt ite höpötiti, ettei kenenkään tarvii vaivautua ;)

      • hunksz kirjoitti:

        Ikäväkseni tuotan sinulle pettymyksen, kirjoitin keskustelusta joka käytiin prismassa ja noilla sanoilla mitkä kirjoitin. Keskustelu jäi mieleen koska tiesin, että on vain ajan kysymys, milloin tapahtuu käänne ja alas-ajo. En ihan omasta päästä kehtaa veivata sillä elämässäni ja ympäristössäni tapahtuu joka päivä paljon sellaista, jota nörtti tietokoneensa ääressä väkisinkin missaa.

      • kesi.vä kirjoitti:

        Kyllähän minä sen ymmärsin mikä oli tarkoitus, ajattelin vaan, että aloittaja olisi valoittanut, että miksi, mikä saa ihmisen ivaamaan nettipalstallakin.
        Olen sitä mieltä ettei ympäristöä saa tuhota työpaikkojen vuoksi. Harmittaahan minua nyt nämä viime päivien uutiset kännykkä ja kaivostyöttämistä. Talvivaaralla on nyt vielä puoli vuotta aikaa, vaikka epäilen etteivät saa sijoittajia.
        Joka tapauksessa toivon, että Nuasjärvi puhdistuu ja niitä työpaikkoja sikiää muualta.
        (Sanon nyt ite höpötiti, ettei kenenkään tarvii vaivautua ;)

        Niin, koskaanhan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta toivotaan parasta. Höpötihöpöä on elämä johon kuuluu vain median kautta käytävä viestintä, ei tosi elämä ja sen yllättävät käänteet.

      • hölpönpölpön
        kesi.vä kirjoitti:

        Kyllähän minä sen ymmärsin mikä oli tarkoitus, ajattelin vaan, että aloittaja olisi valoittanut, että miksi, mikä saa ihmisen ivaamaan nettipalstallakin.
        Olen sitä mieltä ettei ympäristöä saa tuhota työpaikkojen vuoksi. Harmittaahan minua nyt nämä viime päivien uutiset kännykkä ja kaivostyöttämistä. Talvivaaralla on nyt vielä puoli vuotta aikaa, vaikka epäilen etteivät saa sijoittajia.
        Joka tapauksessa toivon, että Nuasjärvi puhdistuu ja niitä työpaikkoja sikiää muualta.
        (Sanon nyt ite höpötiti, ettei kenenkään tarvii vaivautua ;)

        Korppiksen oma aloitus jotta pääs laittamaan kuviaan.

      • hölpönpölpön kirjoitti:

        Korppiksen oma aloitus jotta pääs laittamaan kuviaan.

        Ketjun toinen arvuuttelija. Hunksi povaili siiliä.

        Mietin saikohan aloittaja sitä mitä lähti aloituksella hakemaan. Uskoisin ei, mutta minä sain rutkasti palstanäkyvyyttä. Tilanteen tajuttuani pääsin esittelemään mökkirantaani ja ylpeyttäni laituriolohuonetta. Huom! olohuoneen lökösohva ja pöytä ovat made in Nuasjärven mökkiläisen ; )

      • eppu2
        korpikirjailija kirjoitti:

        Tilaisuuteen ja hetkeen pitää aina tarttua.

      • siilimuori3
        hunksz kirjoitti:

        "korppis"

        "Surullisena tulee mieleen keskustelu, jonka kuulin ostosreissulla. Nainen kysyi
        mieheltä, olen kuullut, että olet alkanut miehen iässä opiskelemaan. Joo,
        aloinhan minä, opiskelin kaksi vuotta, mutta lopetin koska sain hyvä palkkaisen
        työn Talvivaarasta. Eihän tässä enää kauaa mene kun olen siirtymässä eläkkeelle
        joten hyvät ansiotulot viimeisen kymmenen työvuoden aikana takaavat hyvän
        eläkkee"
        -
        Et viittis noin törkeetä päästä-keksittyä.
        Usko nyt viimeinkin, että sinä et kykene luotettavasti valehtelemaan.
        -
        Ja vielä.
        Aloitus ontuu, kuin vanhuuden-lahostaan kiukustunut siili-muori.
        Jota ei nuole Kettukaan.
        -
        Painu uimaan siitä.

        Haliki.

        H.

        "Aloitus ontuu, kuin vanhuuden-lahostaan kiukustunut siili-muori.
        Jaa. Minua ei vanhuudenlaho kiukuta ollenkaan. Eikä oikestaan mikään kiukuta. Väsyttää vain.

        "Jota ei nuole Kettukaan."
        Mistäs sinä minun nuolijani tiedät ;).

      • siilimuori3
        korpikirjailija kirjoitti:

        Ketjun toinen arvuuttelija. Hunksi povaili siiliä.

        Mietin saikohan aloittaja sitä mitä lähti aloituksella hakemaan. Uskoisin ei, mutta minä sain rutkasti palstanäkyvyyttä. Tilanteen tajuttuani pääsin esittelemään mökkirantaani ja ylpeyttäni laituriolohuonetta. Huom! olohuoneen lökösohva ja pöytä ovat made in Nuasjärven mökkiläisen ; )

        Käsi sydämmellä sanon: ei ole minun aloitukseni ja muutoinkaan en ole kommentoinut ketjussa kuin häijy-hunkzin höpöttelyjä.

      • korppis1
        siilimuori3 kirjoitti:

        Käsi sydämmellä sanon: ei ole minun aloitukseni ja muutoinkaan en ole kommentoinut ketjussa kuin häijy-hunkzin höpöttelyjä.

        Ei käynyt edes mielessäni, että sinä. Tää lie se samainen jolla on ikuinen viha, rakkaussuhde minuun. Urospuolinen oletan ; )

      • siilimuori3
        korppis1 kirjoitti:

        Ei käynyt edes mielessäni, että sinä. Tää lie se samainen jolla on ikuinen viha, rakkaussuhde minuun. Urospuolinen oletan ; )

        Aha. Kiihkeitä tunteita :).

      • KuuskytPlups-hups

        Olette väärässä, tosi paljon väärässä, johtuu siittä että roikutte riiputte makaatte palstaa jota luette kuin pirut pakanan tai ateistin raamattua.
        Avaushan on esimerkiksi kannanotto luonnonsuojelun ja isänmaan puolesta ja paljon muutakin.

      • korppis1
        KuuskytPlups-hups kirjoitti:

        Olette väärässä, tosi paljon väärässä, johtuu siittä että roikutte riiputte makaatte palstaa jota luette kuin pirut pakanan tai ateistin raamattua.
        Avaushan on esimerkiksi kannanotto luonnonsuojelun ja isänmaan puolesta ja paljon muutakin.

        Huomenta. Miten se on jos et itse roiku palstalla, lue, seuraa ja kommentoi kirjoituksiani et tietäisi missä vapaa-aikaani vietän. Asia alustus on asiallinen. Asia aloituksessa ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Olet perässäni jalanjälkiäni nuollut ja kuolannut. Jatka samaan malliin. Osaan jo kääntää höpöti höpösi asiaksi, kuten olet huomannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2689
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      236
      2577
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2337
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      191
      1808
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1318
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      21
      1259
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe