Vaalimaalla

On kuulemma Vaalimaalta turha yrittää läpipääsyä. Venäjän puolella tiellä on niin paljon vettä ettei ihan pikkusella autolla kannata lähteä. Piterissäkin on kai metroja suljettu tulvavaaran takia. Viipurin kadut lainehtii vettä ja perhanan bensan trokaajat haittaa liikennettä!
6861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vähän samanlaista kuulin. Sen mukaan Vaalimaan liikenne ohjattu Nuijamaalle ja sieltä pääsi vain uutta reittiä kaupunkiin. Varmaan aika härdelli kaupungissa, onneksi en itse saanut päähän lähteä eilen sinne seikkailemaan.

t:reissaaja

Äänestä

Kyllä sitä liikennetä haittaa venäläiset tavaran trokaajat!!!

Äänestä
  • Joopa joo, suomalaiset sinne sitä paskaa on aina trokanneet... muistetaan vaan neuvostoaikaa ja sitä surutonta sukkahousu- ja muovikassikauppaa.

    Äänestä

  • bensatrokarit haittaa sitä liikennettä ja sen sujuvuutta.samat naamat pyörii päiväst toiseen,ja marisee kun ei nyt oo taas toi ohituskaista auki.noilla trokareilla ja eläkeläisillä siel on kaikkein kiirein,työttömyyskorvaukset pois vaan noilta kiertolaisilta.ja tullille ehdotus niille oma kaista niil on aikaa jonottaa kun valtio maksaa palkan.

    Äänestä

tarkoituksei on tälläviikolla käydä viipurissa.Onko rajoilla jonoa ja missä kunnossa tiet.Onko tullut muutoksia venäjän tullissa tänävuonna.viimeksi kävin joulukuu pulivälissä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tie poikki? kirjoitti:

On kuulemma Vaalimaalta turha yrittää läpipääsyä. Venäjän puolella tiellä on niin paljon vettä ettei ihan pikkusella autolla kannata lähteä. Piterissäkin on kai metroja suljettu tulvavaaran takia. Viipurin kadut lainehtii vettä ja perhanan bensan trokaajat haittaa liikennettä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu