Istutus...

Milloin koivua voi istuttaa
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eiköhän se vois olla just nyt. Kevään tulo ja kuunkiertokin siinä mallissa, että jotenkin veikkaan hyvin tavanomaisten kesäkuun alkupuolen hallojen jäävän vähiin tänä vuonna. Joskus ollut jopa kaksi viikkoa kuivaa siinä kesäkuun toisen viikon ympärillä ja vielä kovia hallaöitä samaan aikaan lähes viikon putkeen, niin siinä joutuu taimi koville.. mutta veikkaan, ettei sitä uhkaa enää ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rämekangas kirjoitti:

Milloin koivua voi istuttaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu