Meillä on vähän yli vuoden ikäinen labradorinnoutaja uros. Luonteeltaan tosi kiva ja kiltti, mutta viillintyessään ei kuule ja näe mitään.
Hyppiminen on niin häiritsevää, että pelkään sen jossain vaiheessa satuttavan joko minua itseäni tai jotain vierasta henkilöä.
Vaikka kuinka olen opettanut sille peruskäskyt ja säännöt tuota hyppimistä ei ole saatu aisoihin.
Ulkonakin otettuaan ensin vauhtia hyppää kielloista huolimatta suoraan päin ja voin sanoa, että se sattuu.
Sisällä ei anna tehdä mitään rauhassa. Aina on tassulla lyömässä ja perässä kulkemassa eli kaikki huomio täytyisi aina kohdistua häneen.
Meillä on myös muita pieniä koiria joiden kanssa emme ole uskaltaneet tätä labbista päästää leikkimään, koska riehunta on tuota lajia.
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä ennen kuin hermot menee?
Vaikeuksia labbiksen kanssa
8
456
Vastaukset 8
- Oppii
Labbiksesi on tullu villeimpään ikäänsä kiellä kunnolla niskasta ravistat . Labbis on siellä missä toisetkin ei siihen aina tarvi huomiota kiinnittää kieltää vaan tarvitaessa. Ei labradori mitään toisille koirille ky tapauksessa tee. Tasaantuu muutamassa vuodessa on toiminnan koira aina mielellään koirakouluun.
- Älähuomio
Sisällä kun kerjää huomiota tee päinvastoin älä kiinnitä siihen mitään huomiota vaikka kuinka tassulla viuhtoisi tai perässä kulkisi. Enemmän aivotyöskentelyä arkeen. Koirakoulu varmaan auttaisi myös. Anna leikkiä niiden muiden kanssa, ei se niille mitään tee.
- hilga
Anna olla niiden pienien kanssa ,te olette lauma ,älä eristä sitä kyllä ne keskenään välinsä selvittää. koirakoulun alkeistoko vois olla ok.
- kuriapeliin
Laita sille tukevat valjaat tai panta,josta nappaat kiinni kun meno menee liian villiksi.Pitelet kiinni kunnes rauhoittuu,ja torut samalla.Ei koskaan koiraa tietenkään SATUTETA eikä sille tarvitse HUUTAA,vaan torutaan ja pystäytetään touhut.Toistat aina kun tarve.
Opeta koiralle sisällä paikka käsky,ja käske koira paikalleen jos säheltää edes takaisin,tai jos tulee vieraita.Jos ei alkuun tajua,kuskaat paikalleen kunnes se menee jakeluun.Ole sitkeä,sitkeys palkitaan,ja sinulla on lopputulemana tottelevainen ja kuuliainen labbis ;) - asdasdasddd
Koira ei ikinä totu niihin pikkukoiriin, ellei ne saa olla yhdessä. Kyllä se oppii varomaan, kun valvot tilannetta ja ohjeistat.
Hyppimiseen voisi auttaa noutajatalutin, joka roikkuu vapaana koiran kaulalla, kun vieraita tulee, astut hihnan päälle niin ettei koira pääse hyppäämään yhtään. Muutaman kerran kun kokeilee, niin huomaa kannattamattomuuden. Lisäksi vierailta ehdoton huomioimattomuus! Eli koiralle EI leperrellä tai muutenkaan puhuta, ollaan rauhallisia, eikä koiraan kosketa tai sitä ei katsota silmiin missään kohtaa. Kaikki innostaminen tilanteesta pois ja ainoastaan jämäkkä rauhallisuus.
Toinen vaihtoehto on laittaa koira käskyn alla ja nanna nokan eteen. Palkkaat kun on nätisti odottanut, eikä riehu. Labbis on kuitenkin helppo kouluttaa ja motivoida, varsinkin ruualla.
Leikkiessä pikkukoirien kanssa voit pitää myös noutajatalutinta hihnassa, jotta tarvittaessa saat koiraa komennettua siitä. Älä hermostu, se on se tärkein! :D jos pelkäät puremista, niin ehdottomasti koppa päähän. - labbistenmatkassa
Itse olen kaksi labbisnarttuani (1v ja 3v) opettanut olemaan hyppimättä.
Aina kun juoksi päin, tai yritti hypätä, nii ihan reilusti voi vaa päästä painaa alas ja torua. (kumpikaan ei siis enää hypi)
Nuoremman koiran kanssa agilitya harrastelen, mutta aina reenin välissä kunnon rauhottumisharjotus, ettei ala kierrokset nousta liian korkealle.
Minun koirani ovat molemmat suhteellisen rauhallisia, joten sen suuntaisia ongelmia ei juuri ole ollut. Kun koira on hyppäämässä mene askel eteenpäin, niin koira ei pääse hyppäämään. Tadaaaa🙈
- Labbaru
Opeta rauhoitumaan. Meillä on pienestä pitäen harjoiteltu paikka-sanaa ja poistuttu paikalta mikäli on riehaantunut. Toimii porukassakin.
Väsytä aivotyöllä ja käytä nälkää apuna koulutuksessa..
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471392Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173866Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646