Miksi naimisiinmenosta ei voi puhua miehen (naisen) kanssa. Jos asian ottaa jollakkin tapaa esille se on painostamista. Pitää joko odottaa kosintaa tai kosia itse (mikä sekin voi olla painostamista). Painostamista on ainakin uhkailu, että mä jätän sut tai asiasta usein ”vatkaaminen” (jos toinen on vastannut ja kertonut kantansa asiaan), ymmärrän sen. Mutta jos kerran tai kaksikin asiasta keskustelee niin onko se painostamista. Miksi perheen perustamisesta voi muutoin keskustella? Kunhan ei mainitse SITÄ N-alkavalla sanaa. Yhteen muuttamisesta tai jopa lasten hankkimisesta voi puhua? Eikö sekin ole painostamista? Mitä, jos toinen ei ole valmis juuri silloin kun sinä olet…? Pitääkö silloinkin odottaa, että koska mies ottaa asian esille (ja miksi juuri mies…?)...
Hyvähän se on, että naimisiin ei mennä hetken mielijohteesta. Mutta ei kai sitä tarvitse pelätä kuin ruttoa… Joillekin yhteisten lasten ”hankiminen” on jopa helpompaa kuin mennä naimisiin. Jos ei ole valmis naimisiin eli ei tiedä haluaako viettää toisen kanssa loppuelämänsä niin ei ole valmis lapsiakaan saamaan hänen kanssaan? Kaikkien ei tietysti ole pakko mennä naimisiin, enkä tarkoita niitä jotka ei koskaan halua mennä naimisiin. Vaan ei ole vielä valmiita. Vaikka ovat ehkä olleet jo vuosia yhdessä ja valmiita muuten perustamaan perheen.
Hyvähän se on, että naimisiin ei mennä hetken mielijohteesta. Mutta ei kai sitä tarvitse pelätä kuin ruttoa… Joillekin yhteisten lasten ”hankiminen” on jopa helpompaa kuin mennä naimisiin. Jos ei ole valmis naimisiin eli ei tiedä haluaako viettää toisen kanssa loppuelämänsä niin ei ole valmis lapsiakaan saamaan hänen kanssaan? Kaikkien ei tietysti ole pakko mennä naimisiin, enkä tarkoita niitä jotka ei koskaan halua mennä naimisiin. Vaan ei ole vielä valmiita. Vaikka ovat ehkä olleet jo vuosia yhdessä ja valmiita muuten perustamaan perheen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se riippuu ihmisestä! Me puhuttiin häistä monesti 2,5 v kohdalla, se oli helppoa ja kivaa. Päätimme odottaa ja säästää. Tiesimme milloin (vuosi/vuodenaika) mennään kihloihin ja milloin sanomme "tahdon"!
Mies (tai nainen) voi aina sanoa ettei nyt mutta joskus! Muista sanoa, etten painosta vaan haluan tietää mitä ajattelet :)
Jos ette pysty keskustelemaan, se on jo toinen asia eikä johdu naimisinmenosta.
Mutta olitteko te heti yksimielisiä...? Ja kumpi otti asian ensiksi puheeksi?
Mä en oikein ymmärrä miten voi tietää etukäteen ajankohdan milloin menee kihloihin... Jos on luvattu mennä naimisiin (ja tietää jopa koska se tapahtuu) niin sillä hetkellä on jo kihloissa... vai olenko ymmärtänyt väärin? Helppoahan silloin on jo asiasta keskustella...
Mielestäni asiasta voi aluksi keskustella huumorisävyisesti, flirttailevaan sävyyn ja seurata toisen reaktioita.
Olen kokeillut vakavahenkistä "kaikessa rauhassa" keskustelua.
Olen kokeillut kysellä mitä hän ylipäätään asiasta ajattelee, ei päätöksiä tarvitse tehdä tältä seisomalta.
Olen kokeillut vihjailla vitsien keskellä ja flirttaillenkin.
Olen kokeillut seurata reaktioita silloin kun heitän jotain melko yhdentekevää tyyliin "kamala mikä hääpuku, minä ainakin haluan sitten ihan perinteisen valkoisen jos me joskus mennään naimisiin".
Kaikesta on tuloksena välinpitämättömyyttä tai ahdistuneita ilmeitä. Kuitenkin hän sanoi aikanaan ihan sovinnolla ja nykyäänkin sanoo saadakseen keskustelun loppumaan, että kyllä hän joskus haluaa naimisiin. Joskus.
Yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Ehkä vielä toiset viisi ja sitten asiasta saa alkaa keskustella? Ja vielä viisi niin sitten sitä voi harkita vakavissaan? Ja kun vielä lisätään viisi niin sitten ehkä voi puhua kirkon valinnasta... ja lopputuloksena meidät vihitään pyörätuoleissa vanhainkodin aulassa, emmekä dementian vuoksi muista siitä seuraavana päivänä mitään =)
Mieheni kosi minua jouluna kolme vuotta sitten. Sovimme silloin millaiset häät pidämme. Kun yritän puhua häistä, tuntuu että hän ahdistuu. Hän kyllä sanoo, että menemme naimisiin joskus. Hän haluaa aikaa. Tämä ottaa jo ylpeydelle, vaikka yritän ymmärtää. Kello tikittää, sillä en halua tehdä lapsia, ennenkuin olen naimisissa. Päätin, etten mainitse asiasta tänä vuonna sanaakaan. Turhaa minä häntä ja itseäni kiusaan. Muutoin meillä menee todella hyvin. Tämä on paras suhde, mitä minulla on koskaan ollut. Tiedän, että hän todella rakastaa minua. Hän näyttää sen monin tavoin päivittäin. Siksi tämä yllättävä "hääfobia" ihmetyttää.
Mutta mitäs sanotte tästä:
Mieheni haluaa lapsia kovasti. Nykyään ainoat riitamme koskevat sitä, että hän haluaisi lapsia vaikka heti, mutta minä vasta kun olemme naimisissa. MUTTA mieheni ei kuulemma mene koskaan naimisiin. Kerran (huom. YHDEN ainoan kerran) sain hänet "suostumaan" (ja ihan riitelemättä) naimisiinmenoon, jos minä suostun lapsiin (siis ensin naimisiin ja sitten lapsia). Selvin päin hän ei naimisiin mene. Asiasta ei voi keskustella, sillä lopputulos on sama: Minä vain koen pettymyksiä, kun hän kuulostaa niin jyrkältä mielipiteissään. Yhdessä ollaan oltu reilu kolme vuotta, joista asuttu yhdessä reilut kaksi. Enkä tarkoita, että olisin vielä valmis menemään naimisiin (vaikka satuhäistä unelmoinkin), mutta tiedän, että JOS jonkun kanssa menen, se on Hän, ja lapsia haluan myös vain ja ainoastaan hänen kanssaan.
siis tuo yllämainittu "suostuminen" tapahtui ravintolaillan aikana, eli humalatila oli melkoinen..