Koska kaikki pienenee myös väkiluku Keuruulla, on syytä tarkastella sitä asiaa, onko Keuruun vatuutettujen määrää syytä pitää 35? Omasta mielestäni 27, minkä myös kuntalaki mahdollistaa, valtuutettua on riittävä määrä, tällä säästettäisiin aika suuren summan verovaroja. Samalla joitakin lautakuntia olisi syytä yhdistää, ainakin tekninen ja rakennusalutakunta olisi selvää yhdistää. Vapaa-ajanlautakunta ja opistolautakunta voisi myös olla sama, ei haittaa vaikka kunnan yli olevia aisoita käsitellään, tekinen juttu hoitaa se. Ympäristölautakunnan ne harvat tehtävät voisi sisällyttää rakennus/teknisen lautakuntaan, niitä on todella vähän. Koska pyrokratiaa tulee karsia tulee se myös kunnassa tehdä.
Keuruun uusi valtuusto 2016 eteenpäin 27 jäseninen
turhakkeetpois
089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.