Oletteko huomanneet, että jos menee töihin vaikka 18 vuotiaana, niin siinä on 47 vuoden kakku edessä, ennen kuin pääsee eläkkeelle, jos pääsee ja jos on silloin vielä hengissä?
Työtäkö vain?
Kenkku
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa oikeesti varoa, ettei joudu ikinä ainakaan mihinkään äijähommiin haistelemaan pieruja ja kuuntelemaan typeriä juttuja koko ikänsä.
Tilaston mukaan "Eläkkeelle suurista ikäluokista oli siirtynyt vuoden 2010 loppuun mennessä jo yli 60 prosenttia. Työssä käyminen on vähentynyt nopeasti iän mukana. Vuonna 1945 syntyneistä enää sitkeimmät olivat työssä. Heistä 65-vuotiaana työskenteli enää yksi kymmenestä – yhdeksän kymmenestä oli siirtynyt eläkkeelle. Suurten ikäluokkien nuoremmistakin jäsenistä eli vuonna 1949 syntyneistä oli lähes 40 prosenttia työttömyys- tai työkyvyttömyyseläkkeellä."
http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_001.html?s=0
Harva jaksaa 65 vuotiaaksi asti.