Miksi ottaa sijoituslapsia ja sitten ja valittaa mitä sossusta saa ja mitä ei, pitäisi saada isommat autot ym. En minäkään sieltä saa mitään 5 lapseni kanssa vaikka olen työtön yksinhuoltaja, ei meillä ole edes autoa. Sijoituslapsesta sentään taitaa saada enemmän tukea kuin biologisesta. Kotihoidon apuakaan ei saa jos ei ole lastensuojelun asiakas. Kummallista että sijaisvanhemmille annetaan enemmän!
Miksi valittaa
Bioäiti
453234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
sijaisvanhemmaksi aletaan, koska nähdään lapsen hätä tässä kovaa menestystä suosivassa maailmassa. jossa lapsi usein nähdään vain hyödykkeenä tai omaisuutena. halutaan oikeasti auttaa tarvitsevaa. tässä ja nyt.
se, että unelma auttamisesta sitten kariutuu ongelmiin joita ei alkaessa osaa odottaa, on toinen juttu.
sitä luulee antavansa kodin, mutta huomaa muuttuneensa terapeuttitaksikuskiksipalaveritähdenlennoksi, joka lentää tiimistä toiseen, sukkuloi biosuvun,sos.toimiston, koulun, terapeuttien ja harrastusten ja kaveikyytien kiemuroissa.
oma elämä uhkaa kadota, vanhasta työstä on luovuttava, että ehtisi kaikkiin lasten tilaisuuksiin. on luotava uusi imago, unohdettava vanha minä, kouluttauduttava uuteen.
emme me saa autoja, emme asuntoja. olemme aivan samalla viivalla kuin sinäkin. perheneuvolaan meillä on samat jonot kuin sinullakin, lapsemme vain tarvitsevat niitä palveluja todennäköisemmin kuin sinun. tukea saamme sossultamme jos tuuria on. usein vain olemme kuin kiertopalkintoja viidennen sossun tullessa töihin puolenvuoden sisään. kotihoitajaako meille kotiin? näin vaikeiden lasten pariin? en tunne kuin mutamna sijaisäidin, jotka huutavassa hädässä, oman terveytensä ollessa uhattuna(syöpä, paha ruoka-aine allergia)) saivat nippanappa sairaalajaksonsa ajaksi apua kodinhoitajalta. kerro minulle mitä me saamme enemmän?
Olen myös sij. äiti, minun on myös pakko olla kotona,jotta ehdin hoitaa lasten tapaamiset, terapiat jne. Jos ei tähän mitään tukea saisi, niin jäisi kyllä pakosta kalliit lapsen lääkkeet (95e/kk)ostamatta ja jälki-istuntohakemiset (n 500km/kk) ajamatta, koska rahaa ei olisi. Vaikka tätä ei rahan takia tehdä, tämä on minulle ns. työ, jota on 24h/vrk ja 7pv/vko, jos joku on kateellinen näistä suurista käteenjäävistä summista (arvaa mitä tulee tuntipalkaksi), ja oman terveyden huononemisesta, jatkuvan ylisuuren stressin ansiosta, ehdotan asiaan perehtymistä hiukan pintaa syvemmälle!!
Kaikki kyseiset kirjoittamasi asiat ja tehtävät on minullakin tehtävänä, tietty sosiaalitoimistossa käynnit vähemmät,mutta kyllä niitä vaikeuksia on meilläkin. Niinhän sitä voi bioäitikin huomata että ei se ollutkaan niin helppoa se lapsen kasvatus ja masentua ym. Kun lapsi kasvaa voi huomata taas uusia vaikeuksia.
Luulenpa kuitenkin että sijoituslapsesta saa enemmän rahaa(paljonko mahtaa olla kuukaudessa) kun biolapsesta. Ymmärrän kyllä halun auttaa, itsekin auttaisin jos olisi resursseja, mutta on myös sijoitusperheitä jotka ainoastaan "rahastavat" lapsen hyvinvoinnista välittämättä. Ehkä tätäkään ongelmaa ei olisi jos tulot olisivat samat kun bioperheessä.
Ja meinaako tosiaan että ei bioäidin terveys voi huonontua ja etteikö meillä olisi stressiä. Minäkin teen yhtä paljon töitä. Luuletteko että minulla on vapaata, meilläkin lapset/lapsi jää jälki-istuntoon. Stressi on jokapäiväistä. Luuletko että bioäiti ei joudu tekemään noita kaikkia asioita joita itse teet. Meilläkin menee lääkkeisiin rahaa, enkä saa mistään korvausta. Ei sitä tuntipalkaa kerry varmaan kenellekään kotona olevalle, kuten ei minullekaan.
Niin ja tosiaan en ole kateellinen. Ihmetyttää vaan että miksi tällä palstalla kysellään isompien autojen korvauksista ym. mitä voisi saada kun ottaa sijoituslapsia.
Hyvä Bioäiti!
Olisitko todella valmis ottamaan ilmaiseksi aivan outoja lapsia kotiisi ilman minkäänlaisia korvauksia?
Olisitko myös valmis siihen, että kotiisi voi tulla uusia sinulle outoja ihmisiä lapsen sijoituksen myötä? Joskus näitä lasten sukulaisia on useita ja kaikkiin pidetään yhteyttä, sinun omista haluistasi riippumatta.
Olisitko valmis käymään puhelin keskusteluja örveltävien biovanhempien kanssa ja kuuntelemaan, kuinka huono olet ihmisenä?
Olisitko valmis kestämään ne pettymykset, joita lapsi kokee, kun biovanhempi lupaa kaiken mahdollisen ja kuitenkaan ei toteuta mitään?
Jaksaisitko valvoa yöt ja rauhoitella lasta, kun hän näkee painajaisia ja menneen ajan traumat purkautuvat?
Jaksaisitko olla tyytyväinen siihen, että kodissasi tavarat hajoavat selittämättömästi ja usein silloin, kun tapaamisia biovanhempiin on ollut?
Ehkäpä sitä ongelmaa ei olisi,että pelkäät sijaisperheiden rahastavan, Jos päivänkin olisit elänyt sijaisvanhempana!
monenko muun äidin kanssa neuvottelet lastesi hoidosta? monenko erilaisen näkemyksen varjossa teet kasvatustyötäsi?
minulla kun on oma näkemykseni hyvästä ja turvallisesta lapsuudesta. ja bioäideillä on omansa ja ihan aina välillä me törmäämme yhteen: ei meillä oleva lapsi ei saa varastaa, ei, meillä olevalle lapselle ei tarjota tupakkaa, ei, me emme hyväksy liian paljastavia vaatteita...
bioäitinä sinä olet yksin mielipiteinesi, minun on kuunneltava monia tahoja. ja siitä minä halua korvauksen, siitä etten saa olla minä itse.
sijaisvanhemman palkkiot näet www.perhehoitoliitto.fi sivuilta. voit todella miettiä ottaisitko kotiisi lapsen ja 20henkeä sukulaisia ohjaamaan työtäsi 340€/kk. juuri laskutin viimevuoden tapaamisten ajokilometreistä 6620km vuodessa. tuletko mukaan? 20 snt kilometriltä ei kunnolla kata edes polttoainekuluja, auton ostoa ja huoltoa ja ylläpitoa ei ainakaan.
Ei liity alkuperäiseen aiheeseen, mutta kysyisin vaan sitä, että maksaako sijoittava kaupunki teille matkakorvauksia tapaamisiin? Onko siitä olemassa jokin sääntö tai pykälä, vai onko kunta/tapauskohtaista?
Aikanaan kysyimme sos. työntekijöiltä, maksavatko matkoista mitään (meillä matkaa lähes 100 km/suunta ja tapaamisia 1-2 krt/kk), mutta eivät kuulemma maksa, kuten eivät maksa matkaa koulutuksiinkaan.
me asumme "korvessa" joten tulee biot sitten meille tai me viemme lapset tapaamisiin, niin aina on ajettava. sijoittava kunta maksaa 20snt/km joten 100km reissu on 20€. edestakainen siis 40€. päivärahaa tai ansionmetyskorvausta emme saa, vaikka ajoreissuun menee aina vähintään puolipäivää, ja jos on päivä tapaaminen (lapsi ei jää yökylään) niin päivähän siihen menee. ja se on muilta lapsilta pois.
Kiitos vastauksestasi. Mekin mennään aina tapaamiseen omalla autolla, ja tapaamiset on iltapäivällä koulun jälkeen (sos. työntekijä käväisee paikalla joten siksi virka-aikana - päivärahat tai ansionmenetykset ei ole käyneet mielessäkään). Biovanhemmat eivät halua meillä käydä joten me käymme sitten heidän luonaan. Samoin kaikki palaverit ym. pidetään sijoittavan kaupungin sosiaalitoimistossa. Muut lapset viedään siksi aikaa aina johonkin hoitoon.
Vaikka eipä tässä varmaan kehtaa enää kysyä sosiaalitädeiltä, ovatko kilometrikorvaukset mahdollisia. Eivät ole kuitenkaan.
Ja minä vaan ihmettelen, miksi juuri näistä asioista ei sanallakaan mainuttu pride-kurssilla. Mekin olisimme varmasti kaksi kertaa miettineet onko todellisisa rahkeita lähteä sijaisvanhemmuuteen. Pelkkä halu auttaa ei nimittäin riitä!!!
kysyä. Mutta älä kysy suullisesti äläkä puhelimitse vaan kirjoita kirje jossa vetoat siihen mihin sinulla/teillä on täydet oikeudet.
Jos saat edelleen kieltävän vastauksen niin valita ylempään portaaseen jne.
Meillä itsellämme on kaikki ansiomenetyskorvaukset muuten emme tietenkään menisi tapaamisiin ja vielä vähempi sos tapaamisiin, matkakulut saamme 259 km sivu. Myös oikeus veloittaa biovanhempaa jos käy vierailulla ja tarjoamme esim. yösijan sekä ateriat. Tämä on selvästi sopimuksessamme.
Jos me kaikki antaisimme asioiden eli oikeuksiemme mennä noin vaan helposti ohi ilman että vaadimme niitä niin eihän kohta meillä kellään ole mitään oikeuksia.
Pyydät muuten sopimuksen uusimista sekin on mahdollista, koska ette tienneet niistä menojen suuruuksista sopimusta tehdessänne. Muuten teette lopun tapaamisiin kuljettamiseta.
Mutta sehän muistaakseni lukee jo kuntien tekemässä "sijoitusohjelmassakin" mitä oikeuksia on sijaiskodeilla, ei siinä lue vaan velvollisuuksia.
Meillä kahdesta kunnasta sopimus ja vaadimme aivan samat siitä toisestakin kunnasta eivätkä panneet yhtään kyseenalaiseksi mitään vaatimuksiamme. Tiedän mitkä ovat oikeudet ja senmukaan vaadimme ja kaikki paperille kirjoitettuna ennen kuin sos. edes jätti omaa "tarjoustaan"
Eikä tämä ainakaan mikään varakas kunta ole.
aleta hoitamaan toisten lapsia. Niinkin hyväsydämmisiä kuin ollaan. kyllä on itse ostettu omille kolmelle kaikki, mutta sijoitetut ei ole meidän. Miksi meidän pitää maksaa KAIKKI lapsesta joka ei ole minun, mutta asuu minun luonani.
työttömyyskorvausta koska kirjoitit olevasi työtön.Sen verran voin sinulle kertoa että PALKKA jonka saan sijoitetusta lapsesta on pienempi kuin minimi työttömyyskorvaus.
Tapaaminen kerran kuussa, matkaa reilut 80km (yht.)Ei saada km- korvausta. Toisesta saadaan, mitä vaan pyydetään, tosin ei pyydetä.
Toki voi terveys huonontua, mutta saatpahan kasvattaa lapsesi oman mielesi mukaan, ei haasteta oikeuteen pahoipitelystä, kun lapsi on ylivilkas ja saa mustelman!! Et joudu juoksemaan monella lääkärillä, jotta saat paperit, että lapsella on bioäidin hoitamattomuuden aiheuttamia sairauksia, eikä siis sinun väkivaltaisesti aiheuttamiasi!! Minulla myös ikiomia lapsia, joten takuulla tiedän mistä puhun. Mahdatko tietää miltä tuntuu, kun aamulla pihallesi tulee koko vihainen suku, ilman lupaasi, ilman asiasta sopimista. Tiedätkö kun lapseen kuluu kuukaudessa niin paljon rahaa, ettei suht`koht hyväpalkkainenkaan pystyisi huoltamaan. Eivät kunnat ja kaupungit yleensä jätä heitteille huostaanottamiaan lapsia. On pakko riittää rahaa ruokaan. Jos sinulla sama tilanne, että lasten kuluihin, enkä tarkoita nyt etelänmatkoja tai esim. lasketteluvälineitä tai hienoja tietokoneita, kuluu niin paljon rahaa, että laskut ja ruokailut jäävät hoitamatta, varaapa aika sos.tt.lle.
tarkoitatko, että äideille pitäisi maksaa, kun he hoitavat omia biologisia lapsiaan?
Jo on malliin menty!
Hoitaisitko itse toisten synnyttämiä, pilaamia lapsia ilmaiseksi? Jäisit pois työstä vaan hyvästä sydämmestä ja halusta auttaa?
Herää jo !!!!
ole ketään tarkoitus suututtaa eikä pilkata, lähdin vain kyselemään kun joku kyseli auto korvauksista.
tällä palstalla sanonut, että sijaisvanhemmat ovat_palkattuja hoitamaan lapsia?
Kas, siinä syy...kyllä työstä pitää palkka maksaa ja kustannusten korvaukset tietysti, mitä oikein kuvittelet?
En käy nimittelemään vaikka mieli tekisi.
tienne valinneet niin turha ruikuttaa, ei niitä pakolla kukaan teille sijoita. Älkää nostako itseänne liian korkealle korokkeelle.
hohhoijaa
ole hyvä ja pidä sama nikki koko ketjun ajan.
tai jos olet erillinen yksilö kirjoita niin, että erotut aloittajasta.
me emme korota itseämme, vaikkakin on myös niin että kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.
ei meitä sinunlaisesi ainakaan kehu.
Kirjoittajahan kyseli muilta sijaisperheiltä, että ovatko he saaneet autoon avustusta. Heillä oli jo itse ostettu auto ja nyt sitä piti nuorentaa eikä ISONTAA. Mielestäni aiheellinen kysymys koska niitä sijoitettuja joutuu todellakin kuljettelemaan monien satojen kilometrien päähän, miksi heidän täytyy auto hankkia täysin omasta pussistaan?
Aika erikoinen kysymys, että miksi toisen lapsen hoitamisesta saa rahaa muttei omien. Montako olisit valmis ottamaan ilmaiseksi, omien lisäksi, itsellesi hoidettavaksi?
Olisi mukava kuulla vastauksesi, rehellinen sellainen...
Maksaako huostaanottaja kunta/kaupunki biovanhemmillekin matka- ja ansionmenetyskorvausta niinkuin joillekin sijaisvanhemmille tunnutaan maksettavan.
Muuten olen sitä mieltä, että sijaisvanhemmat täällä kylläkin sankoin joukoin toitottavat tekevänsä pyytetöntä työtä auttaakseen biovanhempien pilaamia lapsia, hyvästä sydämestään ja joihin he haluavat kiintyä kuin omiinsa. Niin olen täältä lukenut. Eli kyllä pelkkä kulukorvaus riittäisi, eikä enää mitään palkkoja.
Kuinkahan biovanhempiin suhtauduttaisiin jos he olisivat samanlaisia jurnuttajia kuin sijaisvanhemmat.
halleluja ja lujaa!!!
juurihan tämän ketjun aloittaja kierii kadeudessa kun ventovieraan lapsen hoitamisesta saa rahaa ja mahdollisesti vielä avustuksia hankintoihinkin!
minulle on ihan sama millä nimellä raha tulee ja alakin ajamaan asiaa julkisesti, että kaikki sijaisvanhemmille tulevat TODELLISTEN MENOJEN mukaiset korvaukset maksetaan KULUKORVAUKSINA.
tässä piilee vitsi ja juoni, jonka te muut sijaisvanhemmat huomaatte! kerrotaanko tavalliselle äidillekin????
biovanhempien matkat jos käyvät lastansa tapaamassa.Ansionmenetyksiä ei useinkaan tule koska ainakaan alkoholismin tms takia huostaanotettujen lasten vanhemmat eivät töissä käy,joten ansionmenetyksiäkään ei ole.Muista syistä huostaanotettujen lasten vanhemmilla asia voi olla toisin.
Pelkkä kulukorvaus kyllä meille riittäisi mutta sitten sen täytyisi kyllä kattaa kaikki todelliset kulut.Nyt kulukorvaus kattaa vaatteet,ruuat,osan lääkkeistä ym mutta jos tulee ylimääräisiä kuluja niin kyllä sitten saa kaivaa kuluihin rahat omasta pussista.
Ihan vaan halusin tulla kaikille kertomaan, että sijaisvanhempien lisäksi myös omien biologisten lasten kuljettamisesta hoitoon saa kulukorvauksen.
Meidän tyttärellä on ad/hd ja kelalta saisi matkakorvauksen, kun ajamme 70km matkan terapiaan. Emme ole sitä vielä hakeneet.
Turha vinkuu, kun me hoidetaan vieraita lapsia, että meille ei saisi mitään maksaa. Maksetaanhan biolastenkin kulut.
Taitaa olla totta tuo sanonta: "Suomessa kateus
on niin voimakasta, että se voittaa kiimankin"!
...muruseni... ;)
Eihän sijaislasten hoito ole mitään yhdyskuntapalvelua, kuka nyt ottaisi sellaisen työpaikan, mistä ei palkkaa maksettaisi, tuskin kukaan.
... eli ainakin kun meidän lapset käy biovanhempien luona (3h/kk), sossu maksaa ruokarahaa biovanhemmille...
Useinmiten pitää jäädä kotia, sossut vaativat, että jää työstä pois kun tulee sijaislapsia.
Ja onhan se lapsenkin edun mukaista, että saa rauhassa kotiutua uuteen kotiin ja tottua.
Meillä on yksi poika sijoitettu jo 9 vuotta sitten hän on nyt 13-v ja on niin traumatisoitunut, etten pääse työhän vieläkään.
Olen monta kertaa miettinyt, että onko tämä sen ARVOISTA?
Eläkettä ei kerry paljoakaan, kun on kotona ja haukkuja vain saa bioäidiltä. Onko tämä tosiaan tämän arvoista?
Kun sitten katson pojan kasvoihin raivarin , monen hajotetun tavaran jälkeen ja nään, että hän luottaa minuun ja on mielissään, että olen kuitenkin vierellä ajattelen, että on se sen arvoista. Jos pystyy edes vähäsen antamaan turvallisuutta ja rakkautta sille nuorelle, jolla on niin vähän "eväitä" annettu tälle maan matkalle huomaan, että se kannattaa.
Ai, sossut ovat vaatineet sellaista? Ovatko myös tarjonneet sinulle palkankorotusta jolla katetaan menetetty palkka työstäsi? Sitäkin tehdään ja pitäisikin tehdä jos kotiin vaaditaan jäämään! Oletko muuten miettinyt mitä aiot tehdä sitten kun sijaislapsesi on aikuinen tai lähtee teiltä pois ennen sitä? Onko sinulla jossain työ odottamassa? Työn saaminen monen kotivuoden jälkeen ei ole enää helppoa, jos et yrittäjäksi ryhdy tai lastensuojelualalle. Muista pyytää työtodistus! Se kelpaa työ- ja opiskelumarkkinoilla!
.....
pitää paikkansa! Lapsi kun tulee kotilomalle luokseni niin 4€/päivä maksetaan sos.toimesta.
Sijaisperheelle maksetaan sijoitetusta lapsesta kulukorvausta. Siitä ostetaan sitten kaikki; ruuat, vaatteet, rikotut tavarat, kuljetuskustannuksia (alle 20snt/km kun ei kata sitä koko kulua), puhelinkulut ja meillä kuluu paljon postimerkkejä kun biosuvulla ei ole sähköpostia.
Että ei meillä taida jäädä tuota 4:ä euroa per päivä pelkkään ruokaan. Jääkö muilla sijaisvanhemmilla? Olisi mukava tietää.
enpä ole viitsinyt edes yrittää laskea todellisia menoja; lainaa on otettu ja paljon, sijaislasten takia, (asuntoremontti, auton vaihto isompaan).
Meillä vuoden keskimääräinen maksimi ruokaan 2,5 e per päivä per lapsi. Eikä jäädä siinä mistään vaille, terveellistä, ravitsevaa ja välillä jopa hyvää. Raha riittää myös herkkuihin.
Palkkä halu auttaa ja avara sydän ei tuo leipää eikä vaatetta tahi harraste välineitä kotiin.
Tiedätkö mitä on, kun ventovieras lapsi, jonka elämäntavat ja asenteet ovat ihan toiselta planeetalta muuttaa taloon? Se ei ole helppoa eikä kivutonta.
Esim. Minun ja veljieni kotiolot olivat tälläiset:
Isä opetti, että ei saa varastaa ei valehdella, muuta kuin sossuille ja muille, joille nyt piti palturia jostain syystä puhua. Kun olin 10-v hän kertoi seksikokemuksistaan tätini kanssa ja harmitteli sitä, että sai tippurin, kertoi miten siitä otettin näyte ja kuinka hoidettiin ja miten kipeää teki. Samalla hän piti seksivalistuksen minulle (humalassa siis). Ei ollut tavatonta, että minä, tokaluokkalainen ipana tulin kotiin klo:02.00 ja hilluin pihalla siihen asti. Missä milloinkin.
Äitini taasen raahasi kapakasta ukkoja ryöstettäviksi. Hän tuli meidän huoneeseen, herätti, käski piiottamaan lompakot tyynyn alle ja olemaan hiljaa siitä. Tämän jälkeen äiti talutti ukot meidän huoneeseen, esitteli meidät, me tervehdimme miestä. Meni korkeintaan 1/2-h ja äitisairaivarin, ukko lensi pellolle ja äiti hki lompakot tyynyjemme alta sekä hykerteli, miten niitä idjootteja saikin niin helposti putsattua.
Ei ollut epätavallista sekään, että meillä rvelsi kaikki kulmakunnan juopot ja musa pauhasi aamun asti. Mitään vaikutusta ei ollut meidän pyynnöillä, että olisivat hiljaa ja me saataisiin nukkua. Ei ollut tavatonta, että valvottiin neljään,kun oli bileet pystssä ja herättiin kouluun silmät sikkurassa ja mieli maassa. VÄSYTTI! Puhumattakaan siitä miten PALJON hvetti, kun opettaja laittoi seisoman luokaan eteen ja pyytämään anteeksi, että myöhästyin, jokaisen sellaisen yön jälkeen.
Uutna vuotena me räjäyttelimme raketteja miten mielimme, vanhemmat olivat joko sammuneita tai kapakassa tai tappelivat ihan huvikseen.
Ei ollut tavatonta, että minä menin 7-vuotiaana isän nyrkin ja äidin väliin, silläkin uhalla, että isä ei huomaa (luojankiitos näin ei koskaan käynyt) tai kiljuin paniikiss isää lopettamaan, kun hän potki maassa makaavan äidin päätä täysillä. Tai itkin, kun isä juotti meidän kissan pennun kännin ja se hävisi. Tai kun juoppo porukat polttivat rakkaan nukkeni, koska heistä se nyt vaan oli hauskaa ja he halusivat nähdä miten se palaa.
Tai miten yksinäinen ja orpo olo oli, kun olimme toista yötä kotona yksin (minä tokalla tai kolmannella) eikä vanhemmista ollut vielläkään kuulunut mitään. Olivatko elossa? Edes suomessa ja tulevatko enään takaisin?
Mieti sitten, millaisia pellavapäitä tälläisestä elämästä tulee ja millaiset arvot ja opetukset lapsi saa ja millätavoin hän näkee normaalin käyttäytymisen ja miten käyttäytyy.
Itse pelkäsin aikuisia, jotka olivat raittiita ja normaaleja viellä 13-vuotiainakin, sillä minusta heissä oli jotain hämärää. Ainoa poikkeus oli lastenkodin ja nuorisokodin aikuiset, sekä opettajat.
Vaatekaupassa opin käymään saamatta hirveää ahdistuskohtausta (ja kykenemättä ostamaan yhtään mitään) n. 19-vuotiaana. Yleinsä muutoin nämä reissut olivat helvettiä. Kykenin käymään, kun mitään ei tarvinnut ostaa, mutta jos tarvitsi, niin juttu oli toinen.
Joskus ihmettelen itsekkin, että olen näinkin normaaliksi kasvanut.
MUTTA toimin "siaisvanhempana" veljilleni ja itselläni on kolme omaa lasta. Et usko miten paljon syö, kun niille tarvii jotain hankkia tai auttaa. Ja autanhan minä, mutta joskus mietin, etten minä pyytänyt vanhemmiltani tätä hommaa ja joskus tuntuu, etten minä jaksa potea huonoa omaatuntoa siitä, kun ovat taas sotkeneet asiansa niin pahasti, etten osaa auttaa. Tai miten hemmetin vaikeaa heille on yrittää opetta niitä normaaleja elämän juttuja, kuten rahankäyttöä, sitä ettei naista pahoinpidellä, vaikka isä niin on tehnyt. Tai, etä ei dokata rahoja ja mietitä sitten, millä laskut maksetaan tai eletä muutenkin kuin huomista ei olisikaan. Kun heistä on ihan normaalia, että palkkarahat katoavat samana iltana kulmakuppilan kassaan tai, että sossu kyllä auttaa. Tai, että on ihan normaalia käydä töissä muillakin, kuin sukulaisilla, joiden palkanmaksu on vähän niin ja näin ja että ei ole sopivaa jättää menemättä töihin, koska väsyttää.
Esimerkiksi vanhin pikkuveljeni ei osaa, ei sukalla eikä kykene jostain syystä menemään töihin muualle kuin paikkoihin, jossa on vastaavina sukulaisia. Jollai tavoin hänen on ihan liian vaikeaa mennä vieraaseen paikkaan. Fiksu kaveri, joka on kova tekemään töitä, mutta liian arka ja pelokas, vaikka ei päältä uskoisi.
Ja täm samainen veljeni hillui isäni kanssa teininä ja sai opin, että on ihan ok. viedä muilta, ryypätä rahat ja sysätä vastuu itsestään muille.
Vaikka olet työtön yksinhuoltaja, niin olet varmaan saanut annettua lapsillesi ihan täyspäisen mallin ja he ovat "normaaleja" meille se on ihan jotain muuta ja yleinsä viellä jotain sellaista, joka ei todellakaan ole hyväksyttävää.
Ensinäkin, kun minusta tuli äiti, otin minä mallin TV sarjoista, koska minulla ei ollut hajuakaan mitä on "normaali" äityys. Tiesin sen, että se ei ole sitä mitä äitini tekee: Viimeisillään ollaan ihan lärvit seis, mennään tienlaidasta toiseen, jätetään pikkuinen vauva sänkyn ja painutaan kapakkaan, hoidetaan kännissä ja kuten minulle aika ivallisesti sanoi, kun raskaana kieltäydyin alkoholista "Ai niin joo, sullahan oli NOI periaatteet". Luin myös muutaman lapsipsykologin kirjan kannesta kanteen sekä alan lehtiä ja kuuntelin korbat tarkkana, kun ammatti ihmiset ohjasivat, mitä on olla äiti lapselle, minä kun en tiennyt kuin sen, miten ei olla ja siinä oli varaa tehdä ihan muita virheitä ja yhtä pahoja.
Pieni lapsi imee ne elämän ihmeellisyydet ja opit ympäristöstään, eivät he syntyessään tiedä miten ollaan, miten eletään tai mitään moraalista sekä hyvästä ja pahasta. Näistä asioista he ottavat mallia sieltä mistä saavat, eli yleinsä vanhemmilttaan. Ja on sitten, kun lapsi pääsee "normaaliin" perheeseen, voi sitä verrata siihen, että muuttaisit tuntemattomaan muslimi sukuun tuntematta ketään siellä tai mitään niistä miljoonista säännöistä tai tavoista. Ja he yrittäisivät opettaa sinua kunnon muslimiksi ja sinä taas yrittäisit pitää kiinni siitä identiteetistä mikä sinulle on jo kasvanut ja tuntisit itsesi a) uhatuksi sekä b) hämmentyneeksi ja c)kapinoisit vastaan, koska elämän kuvasi ja oppimasi olisi täysin vastainen
Siaislasta ei voi verrata biologiseen lapseen, koska se ero on varmasti 95% täysin päinvastainen
Pyydän anteeksi virheitä, sillä näppäimistössäni on jotain vikaa, eikä hyväksy kaikkia lyöntejä tai suostu korjaamaan vaan jumiutuu
vaatii todella paljon sisua ja ymmärrystä nousta liki ominvoimin sekasorrosta selkeyteen.
muistathan hoitaa ja helliä myös itseäsi, että jaksat perheesi kanssa edelleenkin!
Tässä sijaisvanhemmuudessa on elatusvelvollisuuden osalta ihan olennainen ero biologiseenvanhemmuuteen, nimittäin sijaisvanhemmat eivät suomen lain mukaan ole elatusvelvollisia sijaoitettuun lapseen nähden. Kun ei ole elatusvelvollinen, niin sijoittajakunnan on korvattava ne kulut, jotka lapsen asumisesta, ruuasta, harrastuksista, biosuvun tapaamisista, terapiakäynneistä jne. sijaisperheelle koituvat ellei niitä muulla tavalla korvata esim. KELAn kautta. Muina oikeuksina lakiin on kirjattu esim. 12 päivän lomaoikeus sijaisvanhemmille vuotta kohti, sen sijaan ei sijaisvanhemmilla ole mitään etuoikeutta kotiapuun tms.
Työttömänä yksinhuoltajana sinulla on mahdollisuus mennä sosiaalitoimistoon laskettamaan onko sinulla oikeus asumistukeen tai toimeentulotukeen ellei niin tuloillasi pitäsi laskennallisesti tulla toimeen, vielä sinulla on mahdollisuus hakea ennaltaehkäisevää toimeentulotukea esim. lasten harrastusvälineiden hankintaan, joten ryhdy toimeen oman perheesi hyvinvoinnin edistämisksi ja jätä katteeton kadehtiminen.
Myös sijaisvanhemmat voivat mennä sinne sosiaalitoimistoon laskettamaan onko heillä oikeus asumistukeen tai toimeentulotukeen, ellei niin heidän pitäisi tulla tuloillaan laskennallisesti toimeen. Mikäli oikeus toimeentulotukeen on, sosiaalitoimisto maksaa erotuksen. Turha on sijaisvanhempien ruikuttaa sijaislasten kuluista, jos on sairautta tai terapian tarvetta, Kela maksaa hoitotukea ja matkakorvaukset niinkuin muillekin.
Kukaan ei pakota ottamaan sijaislapsia eikä heidän elatusvelvollisuutta, kyllä touhu on ihan vapaaehtoista ja lähtee itsestä. Mielestäni se riittää, että äitienpäivänä presidentti ojentaa ruusukkeen ansoituneille suurperheiden äideille.
voi että on kaunista kadehtia!
Aika hauskaa!!, ei tässä valiteta, vaan yritetään saada eräitä... ymmärtämään että ei kannata kadehtia osaamme ja että miksi kulukorvauksia saadaan. Olen "osaani" tyytyväinen, enkä vaihtais sitä kenenkään kanssa, enkä itse edes haluaisi mitään ansiomerkkiä, ja olen aina tosi vaivautunut, kun joku sanoo tyyliin "kyllä teille hattua nostan..." Ihan turhaa.