Olen päiväkoti-ikäisen lapsen äiti ja asumme lapsen kanssa kahdestaan. Erosimme lapsen isän kanssa vuosia sitten isän pettäessä minua ja muuttaessa toiselle paikkakunnalle uuden naisensa luo. Isän velvollisuudet hän on aina hoitanut, mikä etäisyyden takia on ollut haasteellista. Olen kuitenkin tehnyt parhaani, jotta lapsen side isäänsä säilyisi. Lapsi tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu sekä lomilla pidempiä aikoja. Ilmoitan isälle lapsen asioista, joulujuhlista, varhaiskasvatuskeskusteluista jne toiveena, että isä osallistuisi mahdollisuuksien mukaan näihin. Harvoin hän kuitenkaan mihinkään osallistuu, etäisyys kun on niin suuri.
Nyt isä on muuttanut vielä kauemmas ja yhteinen aika vähenee entisestään. Isä on lapselleni todella tärkeä ja sydämeni särkyy, kun näen miten pieni poika kaipaa isäänsä. Usein lapsi esimerkiksi huomioi, miten muiden lasten isät on päiväkodin talkoissa, mutta hänen ei. Lapseni hakeutuu herkästi miesten seuraan, ja huomaan hänen kaipaavan heidän huomiotaan. Iltaisin hän kyselee miksi isin piti muuttaa niin kauas. Äitinä teen kaikkeni, jotta antaisin lapselleni mahdollisimman hyvän elämän ja turvallisen kodin. Lapsen isän päätöksiin en kuitenkaan voi vaikuttaa. Hän haluaa omien sanojensa mukaan olla lapsensa elämässä, mutta ilmeisesti vain silloin kun se sopii hänen ja uuden parisuhteensa kuvioihin. Minua hän on jopa syyttänyt vieraannuttamisesta, vaikka sille ei ole minkäänlaisia perusteita.
Toivoisin saavani vinkkejä muilta samankaltaisissa tilanteissa olevilta siitä, miten voisin parhaiten tukea lastani tässä tilanteessa? Miten helpottaa isäänsä kaipaavan lapsen oloa?
Vieraantuva isä
22
567
Vastaukset
- ex-isä
Hei, parhaiten voisit tukea tätä tilannetta tekemällä nyt vuorostasi toisin päin ja lapsesi asuisi isänsä kanssa ja sinulla olisi tapaamiset; tietysti yhteishuolto ja elatus-maksujahan ei tarvitse suorittaa, ethän ole vain niitä vaatinut myöskään isältä. Monasti nämä asiat menevät solmuun "viranomaisten" toimesta, sillä kun vaaditaan elatusta, eikä anneta isän suorittaa omaa osuuttaan yhteishuollon ja lapsen asumisen kautta, jolloin koko maksettava elatus kohdentuu paremmin lapselle ja lap-
sen parhaaksi. Itseni on täysin perusteettomasti vieraan nutettu omista lapsistani lasten äidin ja Raision kaupun-
gin perättömin, lauusmin ja selvityksin mitä oikeasti on tapahtunut, mistä yhteisesti lastenvalvojalla sovittu ja
mitä lapset, "viranomaiset" oikeasti selvitystyössä lau-suneet..- Wildflower_1
Johtuen seikoista, joita en tässä ala sen enempää avaamaan, en todellakaan suostu siihen, että lapsi muuttaisi isänsä luokse ja minä olisin etävanhempi. Se on lapsen kannalta ainoa oikea vaihtoehto. Puhut, että sinut on vieraannutettu lapsistasi ja olen pahoillani jos näin on käynyt, mutta omassa tapauksessani isä kyllä vieraannuttaa ihan itse itsensä. Minä teen kaikkeni, että lapsi saisi pitää isänsä elämässään, annan lapsen puhua isästään, ikävöidä häntä, kannustan soittamaan isälle, lähettämään kuvia, en koskaan puhu lapselle isästään pahaa jne, jotta lapsi kokisi, että isänsä on mahdollisimman paljon mukana arjessa. Sehän tässä ongelma onkin, että minä toivoisin isää enemmän lapsen elämään, mutta isä tekee siitä hyvin vaikeaa.
Ja miten niin elatusmaksuja ei tarvitse suorittaa? Tottakai kummankin vanhemman tarvitsee osallistua lapsen elatukseen kykyjensä mukaisesti. Elatus ei meillä ole kuitenkaan ollut ongelma, isä maksaa itse ehdottamansa elatussumman ja vaikka minulle tuleekin maksettavaksi enemmän, on se minulle aivan sama. Raha ei siis ole tässä tapauksessa ongelma.
- gujkl
Minun mieheni tarhaikäinen asuu kaukana, joten seuraan läheltä vastaavaa tilannetta isän kodin näkökulmasta. Tosin tässä tapauksessa lapsen äiti muutti kauas, jopa niin kauas, ettei joka toinen vkl tapaamiset ole mahdollisia. Lapsi voi olla meillä kerran kuussa. Lomilla enemmän.
Lapsi on joka kerta hyvin haluton lähtemään meiltä pois. Ymmärtäähän sen, koska seuraavaa kertaa pitää odottaa kauan. Lapsella on meillä myös hänelle hyvin rakkaita sisaruksia. Omalta osaltamme ollaan tsempattu lasta positiivisella asenteella. Koska emme voi välimatkalle mitään, täytyy keskittyä positiivisiin asioihin.
Lapsi on hyvän oppinut, että hänellä on koti aina meillä. Hän toistuvasti ihmettelee, miksi äiti ei anna hänen olla meillä enempää. Sinä et varmaankaan halua, että lapsesi miettisi näin? Pystyisitkö siis lisäämään tapaamisia?
Kerrot että lapsi on vielä tarhassa. Voisiko hän olla vuoro viikoin isän luona? Isä on syyttänyt sinua vierottamisesta, joten jos ehdotat vuoroasumista, hänellä ei olisi siihen enää aihetta. Lapsellahan voi olla kaksi tarhapaikkaa eri kunnissa. Lapsipuolellanikin on.
Lisäksi kannattaa opetella tietoisesti sitä hyvää fiilistä. Lapsellasi on isä, joka tapaa säännöllisesti. Se on hyvä.- Wildflower_1
Kiitos asiallisesta kommentistasi. Hiukan kuitenkin häiritsee se, että kummassakin tähän ketjuun tulleessa kommentissa syyllistetään minua, aivan kuin olisin estämässä tapaamisia tai en antaisi lapsen tavata isäänsä tarpeeksi. Sanon nyt vielä kerran, että teen kaikkeni, jotta lapsi saisi olla isänsä kanssa niin paljon kuin mahdollista enkä ole missään vaiheessa pyrkinyt vieraannuttamaan lasta isästään. Nämä syytökset lapsen isän puolelta ovat siis täysin perusteettomia.
Vuoroviikko-järjestelyynkin suostuisin, mikäli se näissä olosuhteissa olisi mahdollista, mutta se ei ole. Etäisyys on liian pitkä ja koulunaloitus liian lähellä. Jo aloituksessakin sanoin, että esimerkiksi ilmoitan aktiivisesti lapsen menoista isälleen, jotta isä ja lapsi saisivat nähdä mahdollisimman paljon. En koskaan estä lasta tapaamasta isäänsä huoltajuussopimuksessa sovittujen aikojen lisäksi ja joustan hyvin paljon, lapsi saa olla esimerkiksi pidennettyjä viikonloppuja isänsä luona. Silti nämä ovat vähentyneet viime aikoina ja etäisyyden kasvaessa tulevat jatkossa vaikeutumaan entisestään.
Kehoituksesi ylläpitää positiivista fiilistä on hyvä. Siihen olen pyrkinytkin ja yritän parhaani mukaan tukea lasta haasteellisessa tilanteessa. - Hjjkkkllkhh
Järkyttävää riepottelua kaksi tarhapaikkaa eri kunnissa. Mihin unohtui lapsen paras?
- edellinen
Wildflower_1 kirjoitti:
Kiitos asiallisesta kommentistasi. Hiukan kuitenkin häiritsee se, että kummassakin tähän ketjuun tulleessa kommentissa syyllistetään minua, aivan kuin olisin estämässä tapaamisia tai en antaisi lapsen tavata isäänsä tarpeeksi. Sanon nyt vielä kerran, että teen kaikkeni, jotta lapsi saisi olla isänsä kanssa niin paljon kuin mahdollista enkä ole missään vaiheessa pyrkinyt vieraannuttamaan lasta isästään. Nämä syytökset lapsen isän puolelta ovat siis täysin perusteettomia.
Vuoroviikko-järjestelyynkin suostuisin, mikäli se näissä olosuhteissa olisi mahdollista, mutta se ei ole. Etäisyys on liian pitkä ja koulunaloitus liian lähellä. Jo aloituksessakin sanoin, että esimerkiksi ilmoitan aktiivisesti lapsen menoista isälleen, jotta isä ja lapsi saisivat nähdä mahdollisimman paljon. En koskaan estä lasta tapaamasta isäänsä huoltajuussopimuksessa sovittujen aikojen lisäksi ja joustan hyvin paljon, lapsi saa olla esimerkiksi pidennettyjä viikonloppuja isänsä luona. Silti nämä ovat vähentyneet viime aikoina ja etäisyyden kasvaessa tulevat jatkossa vaikeutumaan entisestään.
Kehoituksesi ylläpitää positiivista fiilistä on hyvä. Siihen olen pyrkinytkin ja yritän parhaani mukaan tukea lasta haasteellisessa tilanteessa.Kerrotko vielä tarkemmin, miksi vuoro viikot ovat mahdoton ajatus? Kuinka pitkä välimatka on? Ja meneekö lapsi jo tulevana syksynä kouluun, vai vasta eskariin? Jos tuleva talvi on vasta eskaria, niin vuoroviikot onnistuisi hyvin. Eskariahan voi käydä kahdessa paikassa. Lapsi luo siteen isään vahvasti pikkulapsivuosina, eli vaikka sitten koulun alkaessa vuoroviikot eivät olisi enää mahdollisia, niin pohjalla olisi kuitenkin tiivis side. Koululaisenakin on liki 3kk vuodessa mahdollista olla puolet ajasta isän luona, vaikkapa 1-2 viikon jaksoissa.
Jos välimatka on vähemmän kuin 600km, niin vuoroviikot ovat hyvin mahdollisia. Autolla vanhemmat tapaavat puolivälissä. Tai voiko kulkea junalla, lentäen tms? Vaihtoehtoja on lukuisia. Kannattaa myös suunnitella ja ajoittaa matkustus niin, että lapselle asia olisi mahdollisimman helppo. Joillekin lapsille sopii parhaiten se, että osan matkasta voi nukkua jo yöunia. Osalle taas sopii paremmin, jos sunnuntaisin matkustetaan päivällä.
Kenties sinua syytetään vieroittaimisesta siksi, koska hieman vaikuttaa siltä, että keksit tekosyitä sille, miksi tapaamisia ei voisi olla enempää. Miksi esimerkiksi seuraavaa viikkoa tai kahta viikkoa lapsi ei voisi olla isällään, ja jatkaa siten vuorotellen koulun alkuun saakka? Tämän kysymyksen heitän ihan vain ajatuksena. Ja jos jotakin esteitä on, niin voisiko niitä muuttaa? Esimerkiksi, onko lapsella hoitopaikkaa isän luona?
- Äitionparas
Olet saanut kaksi outoa vastausta ensin joltain isältä ja uusikko sutturalta. Tottakai lapsi asuu luonasi ja viikko viikko on mahdoton yhtälö pitkän välimatkan takia. Kumma jos pyytää vinkkiä niin syyllistetään. Minuakin syyllistetään kun puhun mukamas pahaa isän uudesta naikkosesta. Yritä olla positiivinen sitä yritän minäkin vaikka helppoa se ei ole.
- Wildflower_1
Kiitos kannustavasta kommentistasi. Vinkkejä tosiaan kaipailisin, en syyllistämistä. En ota noita kuitenkaan itseeni, sillä tiedän itse, etten ole toiminut mitenkään lapsen edun vastaisesti.
- tottakaisinä
Wildflower_1 kirjoitti:
Kiitos kannustavasta kommentistasi. Vinkkejä tosiaan kaipailisin, en syyllistämistä. En ota noita kuitenkaan itseeni, sillä tiedän itse, etten ole toiminut mitenkään lapsen edun vastaisesti.
olet toiminut lapsen edun vastaisesti saadessasi sitä elatusta ilman lapsen tasavertaista huoltajuutta ja asumista molemman vanhemman kanssa, koskas ajattelit hyvittää nuo vastikkeettomat elatukset? Anna isän suorittaa oma osuus elatuksesta asumalla oman poikansa kanssa. Lapsikin sitä haluaa. Nyt lapsen aloittaessa koulun on hyvä vaihtaa osia, poika asuu
isällä ja sinä vastaavasti tapaat ja maksat elarit isälle; vuoroin vieraissa ja lapsen etu, oikeudet toteutuu.. - Wildflower_1
Kuten jo sanoin, lapsi ei tule pysyvästi muuttamaan isän luokse ja se on nimenomaan lapsen edun mukaista. Ymmärrän, että sinulla on jokin harmitus päällä, mutta kommenttisi on täysin hakoteillä ottaen huomioon ettet tiedä tilanteestamme kuin sen häviävän pienen osan, josta tässä ketjussa olen kertonut. Tsemppiä oman tilanteesi korjaamiseen.
- oikaisuuuu
Wildflower_1 kirjoitti:
Kuten jo sanoin, lapsi ei tule pysyvästi muuttamaan isän luokse ja se on nimenomaan lapsen edun mukaista. Ymmärrän, että sinulla on jokin harmitus päällä, mutta kommenttisi on täysin hakoteillä ottaen huomioon ettet tiedä tilanteestamme kuin sen häviävän pienen osan, josta tässä ketjussa olen kertonut. Tsemppiä oman tilanteesi korjaamiseen.
Kuten jo aiemmin sanoit, lapsi ei tule pysyvästi muuttamaan isän luokse ja se on nimenomaan SELVÄSTI LAPSEN EDUN JA OIKEUKSIEN VASTAISTA. Ymmärrän, että sinulla on jokin harmitus päällä, mutta kommenttisi on täysin hakoteillä ottaen huomioon ettet tiedä tilanteestanne kuin sen häviävän pienen osan, josta
tässä ketjussa olet kertonut. Tsemppiä oman tilanteesi korjaamiseen ja lapsen edun, oikeuksien toteuttamiseen
ilman elatusmaksuja lapsen yhteishuoltajana.
- jotainmenee
Eroamistilanteet tekevät sen, että siinä oikeasti erotaan. Lapset jäävät ikävään välitilanteeseen ja vieraantuminen on selvää. Se kuuluu siihen eroamiseen. Ei perhe ole enää kokonainen ja yhtenäinen. Se on valitettava tosiasia. Sen kieltäminen on sokeutta.
Surullista tosiaan tuollainen tilanne. Ehkä aloittajan kannattaa katsella itselle elämän kumppania, joka voisi hoitaa isänvirkaa.. ja ehkä sinä hänen lastensa äidinvirkaa?
Isän pettäminen on kyllä ... @~ \~- Wildflower_1
En kiellä sitä, etteikö perhe olisi mennyt rikki erossa. Ero ei ollut minun päätökseni, mutta niin nyt kävi ja minun on pyrittävä pitämään huoli lapsestani parhaani mukaan tilanteessa, joka on lapselle vaikea. Siitä olen kuitenkin eri mieltä, etteikö perhe voisi eron jälkeen olla enää yhtenäinen. Minulla on läheinen ja hyvä suhde lapseeni ja koen meidän pikkuperheen hyvinkin yhtenäiseksi. Meillä on rakkautta ja lämpöä ja arjessa kaikki hyvin siitäkin huolimatta, että lapsi selvästi kaipaa isäänsä.
En lähde hakemaan lapselle "uutta isää" biologisen isän tilalle. Mielestäni se olisi väärin sekä lasta että lapsen isää kohtaan, olkoonkin etten arvosta lapsen isää kaiken tekemänsä jälkeen. Silti lapsella on vain yksi isä ja mielestäni minun tulee kunnioittaa sitä. Mikäli elämääni tulee mies, on tämän miehen tottakai hyväksyttävä lapseni ja haluttava olla turvallinen aikuinen lapseni elämässä.
- YmmärtäisivätErota
Kyllä se vaan niin on, että isyys on kaikkinensa aivan yliarvostettu juttu. Naapurissakin isä räyhää lapsilleen, niin, että parempi niidenkin olis ilman isää (joka on aina rööki hampaissa, ja kaljapurkki toisessa kädessä) Mukulat on aina tosi onnettoman näköisiä hänen seurassaan.
Sääli kattella.- YmmärtäisivätErota
Kyllä se vaan niin on, että äitiys on kaikkinensa aivan yliarvostettu juttu. Naapurissakin äiti räyhää lapsilleen, niin, että parempi niidenkin olis ilman "äitiä" (joka on aina rööki hampaissa, ja kaljapurkki toisessa kädessä) Mukulat on aina tosi onnettoman näköisiä hänen seu-rassaan.
- Ehdotin.vain
Entä jos sinä keksisit jonkun oman menon isän paikkakunnalle vaikka päiväksi silloin tällöin. Veisit lapsen isälle, tämä saisi olla lapsen kanssa ja sinä viettäisit omaa aikaa siellä. Vai onko välimatka satoja kilometrejä, silloin vaatisi yöpymisen majapaikassa ja se voi muodostua hankalaksi.
Entä onko mahdotonta kaikki kolme tavata jossain puolivälissä kotejanne ja mennä yhdessä johonkin tapahtumaan, syömään jne.? Tosin itse eronneena en kyllä välitä viettää exän kanssa aikaa, vaikka asialliset välit onkin.- Wildflower_1
Kiitos ehdotuksistasi. Välimatkaa on valitettavasti sen verran, ettei minun ole mahdollista järjestää ylimääräisiä käyntejä isän asuinkaupungissa. Olemme ex-mieheni kanssa osallistuneet yhdessä esim lapsen joulujuhliin eli pystymme asiallisesti olemaan samassa tilassa, mutta en mielelläni lisää yhteistapaamisia yhtään enempää kuin on pakko. En usko, että asiat tulee koskaan menemään niin, että voisimme viettää aikaa yhdessä ilman vaivaantunutta tunnelmaa. Niin surullista kuin se onkin..
- siispälapsenetu
on asuminen isällään..nyt vieraannutat toistuvasti lasta. lapsellenne kuuluu yhteishuoltotilanne ja tasavertainen asuminen kummankin kanssa ilman elatusta.
- ääääällllli
Tulee sellainen ympäripyöreä fiilis vastauksistasi. Selityksiä...? Huomaatko sitä itse ollenkaan? Miksi lapsi ei voi olla enempää isällään? Et oikein vastaa kunnolla. Täällä on joku viripää joka tuumaa että lapsi vaan kokonaan isälle. Ymmärrän ettei se ole vaihtoehto, koska äitikin on tärkeä. Ja "Lissu" taas sepustamassa naikkosista, aina sairas tapaus. Ja aina eronnutta isää vastaan... Mutta kun nyt pysytään siinä välimaastossa, niin ihan oikeasti voitko selittää
-Miksi lapsi ei voi olla isällään joka toinen viikko koulun alkuun saakka? Sen jälkeen sama lomilla ja joka toinen vkl.
-Onko lapsella mahdollisuus olla säännöllisesti myös arkena isällä? Onko hoitopaikkaa siellä?
-Mikä on lapsen suhde äitipuoleen, tuetko sitä?
-Kuinka pitkä välimatka on? Minkälaisilla tavoilla matkaa voi kulkea? Auto, juna, lentäen?
-Soittaako lapsi usein isälle? Kuinka usein?
-Voiko lapsi vapaasti pitää yhteyttä isään muutoin, vaikka skype?
-Onko lapsella lisäksi riittävästi aikaa isänpuolen sukulaisten kanssa?
Jos et edes viitsi vastata, niin ei kukaan tolkku viitsi vastata. - Lapsikokonaanisälle
koska "äiti ja viranomaiset" eivät kykene ajattelemaan ja päättämään, sopimaan asioista lapsen edun ja oikeuksien edellyttämällä tavalla lapsen parhaaksi vieraannuttaessaan lapsia tarkoitushakuisesti isästään, isovanhemmistaan, suvustaan perättömin lausumin, lausunnoin mitä oikeasti on tapahtunut..
Malliesimerkki:
Raision kaupungin lastenvalvojan mukaan suomessa ei käytetä vuoroasumista lapsen tapaamisoikeudesta sovittaessa tai päätettäessä, ei ole lapsen edun mukais-
ta tavata omaa isäänsä yhtenäkään arkipäivänä, arki- ja juhlapäivänä vuodessa.
Minun ei tarvitse lastenvalvojana perustella kantaani; mikäli et suostu äidin kaikkiin vaatimuksiin et tule saa-
maan koskaan mitään ja näkemään koskaan lapsiasi.
Veikko Anttila
lastenvalvoja, lautamies, käräjäoikeuden sovittelija,
osastopäällikkö
Raision kaupunki - Lapsiparka
Onpa kurja kun jotkut katkeroituneet kuten edellinen vastaaja pilaavat ap:n todella asiallisen ja monen kannalta tärkeän aloituksen. Olisiko jossain katkerikoille oma ketju tai vertaistukea? Surullisia on ne tapaukset joissa etävanhempi on oikeasti ollut lapsilleen kunnon vanhempi eikä onnistu asiallisesti edes viranomaisten avulla saamaan tasavertaista yhteyttä lapsiin lähivanhemman verrattuna, se särkee sydämen. Ap ei todellakaan tunnu voivan tilanteelle mitään, hän vaikuttaa tekevän TODELLA parhaansa, mutta isä...Eikö hän äänestä tässä jaloillaan muuttaessaan yhä kauemmas ikävöivästä lapsestaan?
- Lapsikokonaanisälle
Onpa kurja kun jotkut katkeroituneet; mm. äiti ja
Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaiset,
lastenvalvoja" pilaavat lapsen ja isän koko elämän
kuten ap:n todella "asiattoman" ja monen kannalta huonon aloituksen..
Olisiko jossain katkerikoille "äideille ja viranomaisille" oma ketju tai vertaistukea? Surullisia on ne tapaukset mm. Raision kaupungissa, joissa ns. "etävanhempi" on oikeasti ollut lapsilleen kunnon vanhempi, ISÄ eikä on-nistu asiallisesti edes "viranomaisten ja valvovien viran omaisten, tuomioistuimen" avulla saamaan tasavertais
ta yhteyttä lapsiinsa "lähivanhempaan" verrattuna; "äi-din/ lähivanhemman", "viranomaisten" vieraannuttaes
sa lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään, isovan-hemmistaan, suvustaan perättömin "viranomais" lausu min, selvityksin lapsen olosuhteista, toiveista ja lausun noista vastoin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset, "vi
ranomaiset" äidille lapsen edun mukaisena oikeasti omassa selvitystyössään lausuneet, suosittaneet eli van hempien yhteishuolto ja lasten asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa, se todella-
kin särkee sydämen. Ap todellakin voi tiilanteelle; anta essaan lapsensa asumaan omalle isälleen oman isänsä huoltoon ja hoitoon, hän EI TODELLAKAAN vaikuta te-kevän parhaansa, lapsen edun mukaisesti, mutta ÄITI... Eikö hän oikeasti äänestä tässä lapsellaan häätäessään isän yhä kauemmas yhteisestä ikävöivästä lapsestaan?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103