Daniel James "Dan" Howell (s. 1991) on brittiläinen videoblogaaja ja radiojuontaja. Hänet tunnetaan erityisesti YouTube-kanavasta danisnotonfire, jolla on yli 5 miljoonaa tilaajaa. Vuosina 2013-2014 hän juonsi BBC Radio 1 -kanavaa yhdessä hyvän ystävänsä Phil Lesterin kanssa.
Howell syntyi ja kasvoi Wokinghamissa, Berkshiressä. Ennen YouTube-uran aloittamista hän työskenteli yrityksissä Focus DIY ja Asda. Myöhemmin Howell opiskeli Manchesterin yliopistossa, mutta keskeytti opintonsa keskittyäkseen YouTube-kanavaansa. Nykyisin Howell asuu yhdessä parhaan ystävänsä Phil Lesterin kanssa Lontoossa. Howell oli alun perin Phil Lesterin fani, minkä jälkeen he ystävystyivät. Myöhemmin he tapasivat ja kuvasivat ensimmäisen videonsa yhdessä vuonna 2009.
Howell latasi ensimmäisen YouTube-videonsa nimeltään "HELLO INTERNET" (suom. Hei Internet) vuonna 2009. Nykyisin hänen kanavallaan on yli 5 miljoonaa tilaajaa ja yli 500 miljoonaa näyttökertaa. Hän tekee videoita säännöllisesti. Yleensä hän kertoo niillä omasta elämästään. Howellin muita kanavia ovat danisnotinteresting ja DanAndPhilGAMES, ensimmäinen mainituista kanavista on hänen sivukanavansa, toinen taas puolestaan pelikanava, jota hän ylläpitää yhdessä Lesterin kanssa. Lesterin ja Howellin fanikuntaa kutsutaan usein Phandomiksi.
Vuonna 2015 julkaistiin Phil Lesterin ja Dan Howellin kirjoittama omaelämäkerrallinen kirja The Amazing Book Is Not On Fire (kombinaatio hänen ja Philin Youtube-kanavistaan ja book-sanasta). Kirja kertoo heidän yhteisestä YouTube-urastaan, ja sen hyvistä ja huonoista puolista.
Tärkeää tietää
DanIsNotfire
0
76
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5881238- 80917
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.274694- 56656
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä189653Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161632Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta132621Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88600Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht203546Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20506