Oon nyt asunut 4 kuukautta uudessa asunnossa. Tänään tulee 4 kerta kun näin mustan naakan, tällä kertaa rääkyvän. Yksi kerta oli unessa missä sai yksi läheinen kuolin uutisen... Oon myös nähnyt musta rastaita ( Tämän ansiosta naapurilla tuli tulipalo asuntoon ja mun nopea soitto hätäkeskukseen esti sen leviämisen). Variksen oon myös nähnyt kerran. Loppu huipennus oli eräällä uimarannalla ilmestyi tyhjästä yksinäinen valkoinen peloton joutsen. Hakeutui siis epätyyppillisesti ihmisten läheisyyteen. Mitä voisi olla odotettavissa ? Kohtaanko vielä korpinkin joskus ? Hampaiden putoomis uni on myös nähty. Asiallisia vastauksia kiitos :)
ASIASANAT: MYSTIIKKA, YLILUONNOLLISUUS, LINNUT, TAIKAUSKO
Pahanilman lintujen näkeminen useasti - Vastauksia
2
452
Vastaukset
- iogho
Eivät nuo mitään pahanilmanlintuja ole. Naakat ovat aina mustia. Ne eivät ole erämetsien lintuja vaan viihtyvät ihmisten raivaamissa ja rakentamissa "kulttuurimiljöissä". Naakkoja on joka puolella Euraasiaa. Ole onnellinen, jos teillä on toistaiseksi vain muutama hassu naakka. Meillä on niitä täällä Pirkanmaalla niin paljon, että kun ne parvina vetää, niin ne himmentää auringon. Naakkoja on jo ennestään ollut paljon mutta viime vuosina niiden määrä on suorastaan räjähtänyt käsiin. Olisi pikemminkin harvinaista jos ei olisi yhtäkään naakkaa, kuin että niitä on- ja paljon. Muista hankkia savupiippujen päälle sellaiset ritilät kun ne tuppaavat tukkimaan pesillään hormit. Nyt kun niiden määrä on huikeessa kasvussa, niin kyllä niitä sielläkin pian on ihan maanvaivaksi. Ne muutamat ovat varmaan jotain tiedustelutipuja uusia pesimispaikkoja tutkimassa suvulleen. Naakka on helvetin älykäs lintu. Se osaa käyttää "työkaluja" esim. tikkuja ja kiviä.
Mustarastas ei todellakaan ole nykyään "pahanilmanlintu" vaan erittäin toivottu ja yleinen pihojen koriste. Mustarastas on erittäin taitava laulaja. Se on kansallisromantikkojen suosikkilintu. Se lurittelee taidokkaasti tunteellisia ja haikeita, jopa surumielisiä melodioita. Se oppii myös liruttelemaan esim. kännyköiden soittoääniä ja jopa erittäin vaativia musiikkikappaleita.
Täytyy myös muistaa, että mustarastas oli vielä 50luvulla suht. harvinainen. niitä oli vain jotain vajaa 20 tuhatta kappaletta. Eli sellaisen näkeminen oli harvinaista ja sen saattoi herkkä mieli ottaa ennusmerkkinä "henkien valtakunnasta". Nykyään, kiitos talviruokinnan, leväperäisen jätteidenhuollon ja leutojen talvien, niiden määrä on jotain reilu miljoona kpl, eli aika vaikeaa niihin on olla törmäämättä.
Öinen leuan jumittaminen, eli puret hampaita kouristuksenomaisesti yhteen esim. jos olet stressaantunut tai ahdistunut elämässäsi, saattaa aiheuttaa unia hampaiden murskaantumisesta tai irtoamisesta. Uni yrittää laukaista painetta kun poskihampaat puristuvat yhteen. Vois hammaslekuri määrätä jotkut yö-suojukset hampaisiisi, ettet todella purista niitä rikki unissasi. Tuo hampaiden irtoaminen on hyvin yleinen uni ja sen variaatioita on että hampaat kasvavat eivätkä mahdu suuhun vaan murskaavat toisensa ja sitten sitä herää leuka jäykkänä.
Joutsen on edelleen rauhoitettu, mutta nykyään hyvin yleinen ja aika rohkea lintu. Se tottuu ihmisiin ja voi jopa käydä kimppuun jos sitä häiritsee pesintä tai kosintatoimissa. Se voi olla hyvinkin rohkea vahtiessaan reviiriään. Joutsenenkaan näkeminen ei enää symboloi mitään koska niitä on joka lammessa ja lätäkössä.- Homouniversalisko
Vau, tiedät paljon:O
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1745008- 151620
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621595Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211451Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91283Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit481036Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 181901
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757