Olipa kerran eräs yläasteen koulu. Siellä keksittiin alkaa rangaista kurittomia oppilaita laittamalla heidät luokan edessä laskemaan housunsa ja paljastamaan sukupuolielimensä. Tyttöjen piti lisäksi paljastaa myös rinnat.
Tämä oli tavallinen, tason 1 rangaistus.
Ankarammassa, tason 2 rangaistuksessa tämän lisäksi pojan ollessa kyseessä naispuolinen opettaja näytti hänelle pornokuvia ja kopeloi hänen muniaan niin että hänen kalunsa nousisi pystyyn ja poikaa entistä enemmän nolottaisi. Tytönkin ollessa kyseessä miespuolinen opettaja kopeloi hänen tissejään ja pilluaan.
Kaikkein ankarimman, tason 3 rangaistuksen ollessa kyseessä opettajan lisäksi myös kaikki vastakkaista sukupuolta olevat oppilaat saivat vapaasti tulla kopeloimaan rangaistavaa.
Kun yhden lukuvuoden nämä rangaistukset olivat olleet käytössä niin melkein kaikki koulun pojat ja yli puolet tytöistä oli riisuutunut luokan edessä. Myös ankarampia tason 2 ja 3 rangaistuksia oli muutama annettu. Mutta yhtäkään oppilasta ei oltu rangaistu kuin kerran ja sen jälkeen hän oli parantanut tapansa, ja sanottiinkin että sillä yläasteella oli Suomen parhaiten käyttäytyvät oppilaat.
Itse muuten kävin tuota yläastetta ja sain tämän ankarimman rangaistuksen jossa kaikki luokan tytöt saivat vapaasti tulla kopeloimaan muniani ja silloin sain ensimmäisen siemensyöksyni ja lennätin spermat tyttöjen naamalle.
Rangaistukset yläasteella
11
15411
Vastaukset 11
- just...
Niin ehkä unissasi voit käydä tuollaista koulua
- ziis-daah
Meidän ylä-asteella on vain jälkiistuntoo ja muistutuksii tai sit potkut. Et me ollaa aika poikkeus.
- Jari1971
Joo ja sitten sinä heräsit, huomasit nähneesi unta ja että olit saanut yöllisen siemensyöksyn. Mutta älä huoli, tuo on murrosiässä ihan normaalia.
- LLOLLLOPILLU
SIKA!
- muija
jooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
- Anonyymi
Kyllä nyt on niin että hyvät käytös tavat saavuttaa vain paineita päästämällä...mutta eikö tuosta tule traumoja opettajille ja oppilaille.
- Anonyymi
No huh huh!
Näin naisopettajan kannalta ajatus tuon 2.tason rangaistuksien antamisesta jäisi varmastikin tekemättä!
Melkoisen hurja mielikuvitus koulu tämä tällainen!! - Anonyymi
Olen käynyt suljettua tyttökoulua ihan toisessa maanosassa ja tietäisittepä millainen rangaistus oli sikäläinen jälki-istunto.
- Anonyymi
Itse kävin lukion jenkeissä 2000-luvun alussa private highs schoolissa, ja siinä koulussa sai remmiä rangaistukseksi. Tai ei se remmi ollut, vaan sellainen krikettimailan näköinen "lätkä", millä rehtori veteli perskannikoille. Housuja ei tarvinnut riisua. Eikä ollut edes mikään kristillinen koulu vaan urheilupainotteinen lukio...
- Anonyymi
Niin kyseinen "koulu" sijaitsi Brasiliassa ja oli uskonnollinen, siellä oli pahimmille häiriköille ihan oma rangaistus ja huone, huoneessa oli laite- puinen wooden horse taikka espanjaksi spanish donkey, tämähän on perua katolisen kirkon kalustosta.
Rangaistava tyttö riisuttiin alasti, kädet sidottiin selän taakse ja hänet nostettiin hajareisin istumaan siihen tekeleen päälle, nänneihin laitettiin vielä pyykkipojan tapaiset nimistimet.
Laite poikkesi kyllä esikuvastaan siten, että yläreuna ei ollut terävä, vaan pyöreä.
Siinä sitten joutui istumaan 15 minuuttia, tai enimmillään puoli tuntia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561