Olen odotellut koirani papereta noin kuukauden. Kasvattajakaan ei tiedä tilanteesta sen enempää. Toinen vahemmista on tuontikoira, suomeen kuitenkin jo rekisteröity. Tuontikoiralla on myös aiempi jo rekisteröity pentue suomessa. Miten siellä nyt kestää niin kauan? Toinen myöhemmin syntynyt pentue on jo rekisteröity, molemmat vanhemmat kotimaisia.
Olen lukenut, että jos toinen vanhemmista on ulkomainen, rekisteröinti kestää pidempään. Tarkoittaako tuo ulkomaalaisuus, että koira asuu ulkomailla? Vai onko tuonti myös ns ulkomainen?
Pentujen rekisteröinti kestää
6
2034
Vastaukset 6
- haukullinem
Moi. Ostitko Mustasaaresta? Eräs tunnettu ns kasvattaja
siellä. Halvat hinnat kun jää rekkaukset tekeättä. Iso lauma sukusiitos pentuja kun yksi vanha tehtailee. Leuhotti täälläkin kuin halpaa kun ei kuvata lonkkia ja pienenä vaan halvinta kuivaruokaa. Koirat pikkuhäkissä maantienvarrela tunnettu sillainn kultsupiireissä- patakattila00
"Aikuiset syyllistyvät aivan samalla lailla ja vielä enemmän netin kautta käytävään vainoamiseen. Olisi syytä jokaisen miettiä omakohtaisesti onko tarpeellista netin välityksellä lähteä jonkun ihmisen alasajamiseen. !
Ulkomainen tarkoittaa siis ulkolaista, ei tänne rekattua tuontia. Jos tänne on jo rekattu ja kaikki koiralla siis "kunnossa", kun on rekattua saanut, niin ihan sama, kun olisi kotimainen.
Onko kasvattaja tehnyt ilmon omakoiran kautta? Jos ei, niin rekkaus voi kestää vähän kauemmin.
Aina voi soittaa suoraan kennelliittoon, niin itse kuin kasvattajakin, ja kysyä missä vaiheessa rekkaus on ;)
Itse tein juuri äsken rekkauksen omakoirapalvelun kautta, joten saapi nähdä, koska rekkarit tulevat.- 4013
Rekisteröinti kestää vain muutaman päivän jos pennun vanhemmat on Suomen Kennelliiton rekisterissä. Jos toinen vanhemmista on tuontikoira ja se samalla rekisteröidään Suomen Kennelliittoon, voi aika olla pidempi. Kun tuontikoiralla on jo jälkeläisiä Suomessa, tokkopa johtuu siitäkään. Kasvattajan kannattaa aktivoitua jos rekisterikirjoja ei vieläkään ole tullut. Milloinkahan rekisteröintitiedot on Kennelliittoon jätetty vai onko lainkaan? Kennelliitto myös hukkaa tavan takaa papereita.
- Menna59
Jos rekisteröinti on tehty omakoira palvelun kautta ja samalla maksettu ....rekisteröintipaperit kasvattajalla samalla kuin suomen posti kulkee ! Epäilen kasvattajaa, onko maksanut rekisteröintiä tai onko sittenkään tuontikoiran rekisteröinti ok ???
Joko aloittaja on rekkarit saanut? Jos ei, niin soita itse ihmeessä sinne. Kyllä siellä kerrotaan, mikä on homman nimi.
Itselleni tuli alle viikossa, omakoiran kautta tehtynä. Mutta jos tekee vanhanaikaisesti, niin saattaa kestää jonkinverran kauemmin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172426Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???391544Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97898
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696