Kävin eilen äitini kanssa mummulassa, jossa tällä hetkellä asustaa tätini jämtlanninpysytykorva. Koira on ollut tähän asti todella iloinen ja rapsutuksia kerjäävä – sellainen se oli viime viikonloppunakin. Eilen se heilutti häntäänsä, kun tulimme.
Mutta kun menimme katsomaan sitä, se alkoi yhtäkkiä minulle ja äidilleni. Se ei ole siis ole aiemmin käyttäytynyt näin. Sanoin asiasta enolleni, joka meni tervehtimään koiraa. Hänelle ja isovanhemmilleni se käyttäytyi ihan normaalisti ja antoi rapsuttaa.
Osaako kukaan täällä sanoa, miksi se yhtäkkiä alkoi murista minulle ja äidilleni?
Koira murisi yhtäkkiä
17
327
Vastaukset
Kero uros vai naaras
- UrosKyseessä
On uros.
- kullihaukka
hälyyttävää.
- asdasdasddd
Ekana mulle tuli mieleen kivut tai pelästys. Jos koira aloittaa tutuille ihmisille aivan yhtäkkiä aggressiivisen käytöksen, niin sillä EI ole kaikki hyvin.
Joka tapauksessa asialle olisi tehtävä jotain, eli viedä ekaksi eläinlääkäriin ja rajata pois kipu/sairaus. Kyllä, koira voi myös kipeänä oireilla vain joillekin, ei välttämättä kaikille. Kipukohtauskin voinut iskeä juuri silloin kun tulitte paikalle. Toinen vaihtoehto on epäonnistunut koulutus, mutta jos koira on ollut pitkään samalla omistajalla ja yhtäkkiä alkaa (ilman suuria elämänmuutoksia), niin kallistuisin sairauteen.- VoikoOlla
Voisiko se olla sairauttakaan? Koira nimittäin murisi AINA, kun lähestyin sitä. Se lopetti kuitenkin murinan heti, kun huomasin, etten ole tulossa sen luo.
- Tönkkötiina
VoikoOlla kirjoitti:
Voisiko se olla sairauttakaan? Koira nimittäin murisi AINA, kun lähestyin sitä. Se lopetti kuitenkin murinan heti, kun huomasin, etten ole tulossa sen luo.
Mulle tuli heti mieleen että saatoitte huomaamattanne käyttäytyä uhkaavasti oli sairautta tai ei.
Hölmöä vielä kokeilla samaa uudestaan jos koira kerran ilmoitti ettei pidä tavastasi lähestyä sitä!
- asdasdasddd
Niiiiiin ja ei sitten koiralla ollut mitään uutta lelua/luuta tai vastaavaa, miksi olisi murissut kun lähestyitte?
Oletteko tavanneet koiran ennen siinä tilassa, jossa tapasitte sen kun se murisi? Ettei ollut reviiriaggressiivisuutta?
Jotkut koirat suojelevat kotiansa/pesäänsä/omistajaansa ulkopuolisilta ilman syytä ja siihen tulisi puuttua koulutuksella.- AloittajaTäällä
Luuta minäkin epäilin, muttei kuulemma ollut uutta, kun asiasta kyselin. Paikkakin oli sama kuin aina ennen.
- asdasdasddd
Ei sillä ole aina väliä onko luu uusi vai ei, koira ei vaan välttämättä luota teitä luun lähelle, piste.
Omakin ärisee jos sen luuta lähestyy, vaikka sen oma mielenkiinto siihen olisi jo mennyt. Pakko vaan suojella ettei muut vie.
Koira siis oppinut moisen tavan entisessä kodissa ja täällä koulutetaan se pois.
- pässinlihaa
koirat käyttäytyvät joskus yllättävästi joten niihin ei koskaan saa luottaa täysin. oma koira on käyttäytynyt joskus juuri noin kun sillä on ollut joku paikka kipeänä silloin vain isäntä on saanut tulla aivan liki. sehän on kuitenkin murinallaan kertonut sinulle eläpä tule lähemmäksi
- narttufiksuin
Minä en ikinä hommaa uroskoiraa. Narut ovat lempeämpiä. Kokemusta on molemmista. Olen itse mies.
- jdjdkkdkddkdks
Nartut yleisesti ottaen ärtsympiä toisille koirille ja urokset sitten taas ns. uhoavaisempia, eli äänekkäitä. Nartut jos alkaa keskenään tapella, niin siinä usein tosi kyseessä.
Siksi narttuja ei samaan laumaan suositella useampia, poikkeuksena tiwtyt rodut. - narttufiksuin
jdjdkkdkddkdks kirjoitti:
Nartut yleisesti ottaen ärtsympiä toisille koirille ja urokset sitten taas ns. uhoavaisempia, eli äänekkäitä. Nartut jos alkaa keskenään tapella, niin siinä usein tosi kyseessä.
Siksi narttuja ei samaan laumaan suositella useampia, poikkeuksena tiwtyt rodut.Minulla on 2 narttukoiraa. Toinen on komondor ja toinen unkarinvizsla. Komondorini ilmoittaa vieraista, mutta suvaitse ne melko nopeasti, eikä ole aggressiivinen. Vizslaani käytän metsällä, se on oppinut komondorini kautta myös vahtimaan, mutta ei ole ikinä murissut kellekään uhkaavasti. Lapsia ja naisia kohtaan koirani ovat melko avoimia, mutta miehille hiukan epäluuloisia. Koirani eivät ole ikinä tapelleet keskenään, vaan käyttäytyvät kuin siskokset.
- AloittajaTäällä
Kerroin tädilleni asiasta. Hän on sitä mieltä, että koira voi kiusata meitä murisemalla. Käydessäni taas eilen mummulassa vein sille pannaria, jonka se söi hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen piti vielä rapsuttaakin.
- AloittajaKirjoittelee
Yritin eilen taas lähestyä koiraa. Murisee edelleen. Nyt yritti ensimmäistä kertaa myös näykkäistä. Osaako kukaan täällä sanoa syytä koiran yhtäkkiä muuttuneeseen käytökseen?
- veisinlääkäriin
Kannattaisi kyllä iahn varmuuden vuoksi käyttää koira lääkärissä voi olla että sillä on ollu jotain kipuilua just sillä hetkellä kun olet ollut lähellä ja yhdistää nyt sinut siihen kipuun, mahdollisesti yhä kärsii kivusta mutta ei vaan näytä sitä paitsi kun kipuun yhdistettu asia(sinä tässä tapauksessa) on lähestymässä.
Pannukakkua en kyl antaisi, ennemmi jotain koirille sopivampaa.
Vaikka ei olisikaan siitä kyse niin voi olla jostakin muusta johon tarvitaan lekurin apua, kukaan täällä olevista tuskin osaa kovin paljoa auttaa koiraa ja tilannetta näkemättä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37639952Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158442Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315940Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214428Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623835Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta513531Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743091- 322818
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182391Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!182242