Koira murisi yhtäkkiä

PelottavaIlmiö

Kävin eilen äitini kanssa mummulassa, jossa tällä hetkellä asustaa tätini jämtlanninpysytykorva. Koira on ollut tähän asti todella iloinen ja rapsutuksia kerjäävä – sellainen se oli viime viikonloppunakin. Eilen se heilutti häntäänsä, kun tulimme.

Mutta kun menimme katsomaan sitä, se alkoi yhtäkkiä minulle ja äidilleni. Se ei ole siis ole aiemmin käyttäytynyt näin. Sanoin asiasta enolleni, joka meni tervehtimään koiraa. Hänelle ja isovanhemmilleni se käyttäytyi ihan normaalisti ja antoi rapsuttaa.

Osaako kukaan täällä sanoa, miksi se yhtäkkiä alkoi murista minulle ja äidilleni?

17

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kero uros vai naaras

    • UrosKyseessä

      On uros.

    • kullihaukka

      hälyyttävää.

    • asdasdasddd

      Ekana mulle tuli mieleen kivut tai pelästys. Jos koira aloittaa tutuille ihmisille aivan yhtäkkiä aggressiivisen käytöksen, niin sillä EI ole kaikki hyvin.
      Joka tapauksessa asialle olisi tehtävä jotain, eli viedä ekaksi eläinlääkäriin ja rajata pois kipu/sairaus. Kyllä, koira voi myös kipeänä oireilla vain joillekin, ei välttämättä kaikille. Kipukohtauskin voinut iskeä juuri silloin kun tulitte paikalle. Toinen vaihtoehto on epäonnistunut koulutus, mutta jos koira on ollut pitkään samalla omistajalla ja yhtäkkiä alkaa (ilman suuria elämänmuutoksia), niin kallistuisin sairauteen.

      • VoikoOlla

        Voisiko se olla sairauttakaan? Koira nimittäin murisi AINA, kun lähestyin sitä. Se lopetti kuitenkin murinan heti, kun huomasin, etten ole tulossa sen luo.


      • Tönkkötiina
        VoikoOlla kirjoitti:

        Voisiko se olla sairauttakaan? Koira nimittäin murisi AINA, kun lähestyin sitä. Se lopetti kuitenkin murinan heti, kun huomasin, etten ole tulossa sen luo.

        Mulle tuli heti mieleen että saatoitte huomaamattanne käyttäytyä uhkaavasti oli sairautta tai ei.
        Hölmöä vielä kokeilla samaa uudestaan jos koira kerran ilmoitti ettei pidä tavastasi lähestyä sitä!


    • asdasdasddd

      Niiiiiin ja ei sitten koiralla ollut mitään uutta lelua/luuta tai vastaavaa, miksi olisi murissut kun lähestyitte?
      Oletteko tavanneet koiran ennen siinä tilassa, jossa tapasitte sen kun se murisi? Ettei ollut reviiriaggressiivisuutta?
      Jotkut koirat suojelevat kotiansa/pesäänsä/omistajaansa ulkopuolisilta ilman syytä ja siihen tulisi puuttua koulutuksella.

      • AloittajaTäällä

        Luuta minäkin epäilin, muttei kuulemma ollut uutta, kun asiasta kyselin. Paikkakin oli sama kuin aina ennen.


      • asdasdasddd

        Ei sillä ole aina väliä onko luu uusi vai ei, koira ei vaan välttämättä luota teitä luun lähelle, piste.
        Omakin ärisee jos sen luuta lähestyy, vaikka sen oma mielenkiinto siihen olisi jo mennyt. Pakko vaan suojella ettei muut vie.

        Koira siis oppinut moisen tavan entisessä kodissa ja täällä koulutetaan se pois.


    • pässinlihaa

      koirat käyttäytyvät joskus yllättävästi joten niihin ei koskaan saa luottaa täysin. oma koira on käyttäytynyt joskus juuri noin kun sillä on ollut joku paikka kipeänä silloin vain isäntä on saanut tulla aivan liki. sehän on kuitenkin murinallaan kertonut sinulle eläpä tule lähemmäksi

    • narttufiksuin

      Minä en ikinä hommaa uroskoiraa. Narut ovat lempeämpiä. Kokemusta on molemmista. Olen itse mies.

      • jdjdkkdkddkdks

        Nartut yleisesti ottaen ärtsympiä toisille koirille ja urokset sitten taas ns. uhoavaisempia, eli äänekkäitä. Nartut jos alkaa keskenään tapella, niin siinä usein tosi kyseessä.
        Siksi narttuja ei samaan laumaan suositella useampia, poikkeuksena tiwtyt rodut.


      • narttufiksuin
        jdjdkkdkddkdks kirjoitti:

        Nartut yleisesti ottaen ärtsympiä toisille koirille ja urokset sitten taas ns. uhoavaisempia, eli äänekkäitä. Nartut jos alkaa keskenään tapella, niin siinä usein tosi kyseessä.
        Siksi narttuja ei samaan laumaan suositella useampia, poikkeuksena tiwtyt rodut.

        Minulla on 2 narttukoiraa. Toinen on komondor ja toinen unkarinvizsla. Komondorini ilmoittaa vieraista, mutta suvaitse ne melko nopeasti, eikä ole aggressiivinen. Vizslaani käytän metsällä, se on oppinut komondorini kautta myös vahtimaan, mutta ei ole ikinä murissut kellekään uhkaavasti. Lapsia ja naisia kohtaan koirani ovat melko avoimia, mutta miehille hiukan epäluuloisia. Koirani eivät ole ikinä tapelleet keskenään, vaan käyttäytyvät kuin siskokset.


    • AloittajaTäällä

      Kerroin tädilleni asiasta. Hän on sitä mieltä, että koira voi kiusata meitä murisemalla. Käydessäni taas eilen mummulassa vein sille pannaria, jonka se söi hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen piti vielä rapsuttaakin.

    • AloittajaKirjoittelee

      Yritin eilen taas lähestyä koiraa. Murisee edelleen. Nyt yritti ensimmäistä kertaa myös näykkäistä. Osaako kukaan täällä sanoa syytä koiran yhtäkkiä muuttuneeseen käytökseen?

      • Kukaan ei voi sitä täältä ruudun takaa sanoa näkemättä tilannetta.


    • veisinlääkäriin

      Kannattaisi kyllä iahn varmuuden vuoksi käyttää koira lääkärissä voi olla että sillä on ollu jotain kipuilua just sillä hetkellä kun olet ollut lähellä ja yhdistää nyt sinut siihen kipuun, mahdollisesti yhä kärsii kivusta mutta ei vaan näytä sitä paitsi kun kipuun yhdistettu asia(sinä tässä tapauksessa) on lähestymässä.
      Pannukakkua en kyl antaisi, ennemmi jotain koirille sopivampaa.
      Vaikka ei olisikaan siitä kyse niin voi olla jostakin muusta johon tarvitaan lekurin apua, kukaan täällä olevista tuskin osaa kovin paljoa auttaa koiraa ja tilannetta näkemättä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      38
      1643
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1520
    Aihe