Hotelli Sultan Sipahi

Ihanaloma

Olin nyt keväällä 2016 kaksiviikkoa Sultan Sipahissa. Loma onnistui hyvin pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Hotellin ruoka oli hyvää ja makuelämyksissä oli valinnan varaa. Henkilökunta todella ystävällistä ja palvelu halukasta. Hotellin sijainti ei enää paremmaksi tule. Tämä sijaitsi ihanan puiston vieressä ja meri aivan hotellin läheisyydessä muutaman askeleen päässä! Lomalaisissa oli Hollantilaisia, Ruotsalaisia, Norjalaisia, Ukrainalaisia, Turkkilaisia, Saksalaisia ja tietysti meitä Suomalaisia:) Tunnelma oli leppoisa ja ystävällinen.
Hotellin palveluihin kuuluu Turkkilainen sauna (edullinen), samoin sisääntuloaulan lähellä on loistava kampaamo ja jalkahoitoa. Naiset saivat todella tyylikkäitä leikkauksia ja värejä hiuksiinsa. Jalkahoitaja oli todella hyvä!! Hänen palvelujaan kannattaa käyttää. En muista, että noin hyvää käsittelyä olisin saanut Suomessa (käyn jalkahoitajalla 3 kertaa vuodessa). Todella hyvä! Suosittelen häntä. Jotkut naiset kävivät ulkopuolelle hotellin ja eivät saaneet yhtä hyvää tulosta. Hinta oli tietysti halvempi. Ainut miinus matkassani oli hotellihuoneen sähkölukon "reistailu" jouduin kolmena päivänä juoksemaan Hotellin respaan hakemaan avainta!! Sitten vasta uskoivat ja vaihtoivat minulle uuden huoneen. Sain sitten uuden huoneen 5:dennestä kerroksesta mahtavalla merinäköalalla: Aivan uskomaton näkymä ja näin aikaisempi koettu vaiva unohtui! Joten suosittelen hotellia:)

2

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      153
      2875
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      281
      2566
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      39
      1584
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1222
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1085
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      37
      1009
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      322
      957
    Aihe