Sivunumeroinnin muuttaminen?

Ongelmani on siis seuraava.

Minun pitäisi aloittaa sivunumerointi muusta kohdasta kuin "viralliselta ensimmäiseltä sivullta".

Dokumentissa on jo sivunumerointi, mutta siten että se alkaa ensimmäiseltä sivulta, ja sen muuttaminen tuottaa ongelmia, sillä olen toistaiseksi saanut aikaan sen, että ns. väärä sivunumerointi poistuu, ja sivunumerointi alkaa halutulta sivulta, mutta siten että numeroksi tulee 1. mutta muilla sivuilla ei silloin ole enää mitään numerointia.

Joten, mitähän tässä pitäisi tehdä että saan halutun sivunumeroinin aikaiseksi?
3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kirjoita Googleen "openoffice sivunumerointi", löytyy toistatuhatta suomenkielistä linkkiä siihen.

Äänestä

Joko onnistui?
Jos haluat että vain ensimmäinen sivu ei numeroidu ja seuraava alkaa ykkösestä, niin
Lisää sivunumero > Sivunumeron muoto ja valitse Aloittava numero 0 - silloin numerointi alkaa kansilehden jälkeiseltä sivulta.
Klikkaa ylä- ja alatunnistetyökaluihin pukki kohtaan Erilainen ensimmäinen sivu, niin nolla ei näy kansilehdellä.
Jos taas haluat numeroinnin alkavan vasta myöhemmin, niin siihen en osaa auttaa.

Äänestä
  • Ääh! Sorry! Näin se menee Wordilla - OpenOfficesta en tiedä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Floodzs kirjoitti:

Ongelmani on siis seuraava.

Minun pitäisi aloittaa sivunumerointi muusta kohdasta kuin "viralliselta ensimmäiseltä sivullta".

Dokumentissa on jo sivunumerointi, mutta siten että se alkaa ensimmäiseltä sivulta, ja sen muuttaminen tuottaa ongelmia, sillä olen toistaiseksi saanut aikaan sen, että ns. väärä sivunumerointi poistuu, ja sivunumerointi alkaa halutulta sivulta, mutta siten että numeroksi tulee 1. mutta muilla sivuilla ei silloin ole enää mitään numerointia.

Joten, mitähän tässä pitäisi tehdä että saan halutun sivunumeroinin aikaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu