Pakkomielle % kerhosta

Selailin keskusteluja ja huomasin että jollakulla wannabe tyypillä on iskeny suuri pakkomielle %-kerhoista. Sama teksti ainakin viiden eri otsikon alla. Häntä ei vissiin ole hyväksytty kerhoon vai onko jopa saanut monoa sieltä kun noin innokkaasti tekstiään jakelee?
9177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tämä wannabe on tiedossa.

Äänestä

1% kaveri on oikeassa. 1% MC jengit on tuhottava viimeiseen narkkariin saakka.

Äänestä
  • Tuntuu että sellaista on vaikea löytää. Esimerkiksi autokorjaamo P. Liimatainen Keljonkankaalla osaa kyllä rahastaa, mutta työn laatu todella heikko, kannattaa välttää..

    IlmiannaJaa
    168 Vastausta KIRJOITA VASTAUS
    Luetuimpia
    Jyväskylän 1% jengit arka paikka
    Hehheh. Suomi24 poistaa aran aiheen ja trollit sotkevat saman tien aiheen. Kysymys on, onko 1% jengeistä päästävä eroon kovalla lainsäädännöllä. Oikeushan jo tulkitsee heidät järjestäytyneiksi rikollisjärjestöiksi.
    300 mamua jyväskylään
    Miksi noita ei voi lähettää jonnekin muualle??? Kuuluisivat Venäjälle tai vaikka Brasiliaan. En halua heitä tänne!
    Mauri Pekkarinen
    On täys koijari! Miten helvettiä sitä ihmiset on äänestänyt.

    sekundaa..
    2.6.2005 17:55
    tekee se autopaja

    IlmiannaJaa
    LISÄÄ KOMMENTTI
    dsd
    2.6.2005 22:54
    pro car service

    KommentoiIlmiannaJaa
    1 VASTAUS:
    neuvoton
    3.6.2005 0:13
    ....

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    LISÄÄ KOMMENTTI
    Kaapo Hokkanen
    3.6.2005 10:06
    En tiedä, että pitääkö enää korjaamoa, mutta kymmenen vuotta sitten maalaiskunnan puolella Jyskässä Juha Hård oli todella ammattitaitoinen ja edullinen autonkorjaaja.

    Löytynee puhelinluettelosta.

    KommentoiIlmiannaJaa
    4 VASTAUSTA:
    Vuosien kokemus.
    8.10.2007 9:16
    Olen itse vuosien ajan ollut asiakkaana, eri huoltojen ja korjauksien johdosta PRO-CAR SERVICE ( seppälän kangas, valion vieressä, löytyy netistä kotisivu )korjaamolla. Palvelu on erinomaista ja työn laatu laadukasta ja takuulla. Hinta on edullinen. Aikatauluissa ollut aina sopimisen varaa. Suosittelen lämpimästi.t.Markku Salonen

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    asiakas2012
    30.8.2012 20:05
    Edelleen ainakin pienimuotoista toimintaa. Hyvä ja nopea palvelu kohtuuhintaan. Tosin ei kaikkia nykyajan hienouksia (lukulaitteita tms.). suosittelen!

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    asiakas20
    30.8.2012 20:06
    asiakas2012 kirjoitti:
    Edelleen ainakin pienimuotoista toimintaa. Hyvä ja nopea palvelu kohtuuhintaan. Tosin ei kaikkia nykyajan hienouksia (lukulaitteita tms.). suosittelen!
    Näytä lisää
    siis Hårdin korjaamo

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    jmt5
    23.8.2013 19:56
    Vuosien kokemus. kirjoitti:
    Olen itse vuosien ajan ollut asiakkaana, eri huoltojen ja korjauksien johdosta PRO-CAR SERVICE ( seppälän kangas, valion vieressä, löytyy netistä kotisivu )korjaamolla. Palvelu on erinomaista ja työn laatu laadukasta ja takuulla. Hinta on edullinen. Aikatauluissa ollut aina sopimisen varaa. Suosittelen lämpimästi.t.Markku Salonen
    Näytä lisää
    Juu, jos sattuu olemaan soppakulho, elikkä saab.

    Ei nuo muita osaa huoltaa.

    Lukee myös heidän nettisivullaan......

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    LISÄÄ KOMMENTTI

    Hot wheels show
    3.6.2005 13:01
    olen samaa mieltä,ala-arvoista on työn laatu aivan perusasennustenkin kohdalla.

    IlmiannaJaa
    LISÄÄ KOMMENTTI
    Kuulema hyvä!!
    3.6.2005 14:26
    Autokorjaamo Mäenpää Saarijärventiellä lähellä Tuomiojärven leirintäaluetta.

    Olen kuullut positiivistä palautetta ja hyvin suosittu!

    IlmiannaJaa
    LISÄÄ KOMMENTTI
    taina35
    3.6.2005 14:45
    hyvä ja edullinen on lohikoskella toimiva oncar-autokorjaamo. Pelkästään hyviä kokemuksia pojista!

    IlmiannaJaa
    LISÄÄ KOMMENTTI
    Keijo
    4.6.2005 0:30
    Oilboysit ovat koslaani huoltaneet ihan hyvin. Ja suht edullisesti ja joustavasti.

    KommentoiIlmiannaJaa
    11 VASTAUSTA:
    SAR
    7.6.2005 15:21
    JMT-Autopalvelu Nisulassa (ST1:n vieressä) on rehellinen ja edullinen paikka - olen ollut heidän asiakkaana yli 2 vuotta ja todella tyytyväinen. www.jmt-autopalvelu.fi

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    ex asiakas
    9.6.2005 15:18
    SAR kirjoitti:
    JMT-Autopalvelu Nisulassa (ST1:n vieressä) on rehellinen ja edullinen paikka - olen ollut heidän asiakkaana yli 2 vuotta ja todella tyytyväinen. www.jmt-autopalvelu.fi
    Näytä lisää
    Työn laatu on välillä kyllä sitä sun tätä.

    Ihan vaan omia kokemuksia.

    Lienee tekijästä kiinni.

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    Jasssooota
    17.12.2009 21:12
    SAR kirjoitti:
    JMT-Autopalvelu Nisulassa (ST1:n vieressä) on rehellinen ja edullinen paikka - olen ollut heidän asiakkaana yli 2 vuotta ja todella tyytyväinen. www.jmt-autopalvelu.fi
    Näytä lisää
    Jmt:n Kuormaajantien palvelu ei oikein miellyttänyt... On ihmeellistä, että asiakkaalta suorastaan kielletään auton korjauksen seuraaminen hallissa. Itse ainakin haluan seurailla mitä tapahtuu jos remppa suht nopea.

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    Autoileva
    18.12.2009 14:23
    Ihan huono korjaamo ja kallis,jos katsastuksen jälkeen täytyy korjata jotain ne vievät siellä 2 kertaa jälikatsastukseen,eivätkä muuten kuuntele auton omistajaa ollenkaan.

    Kallis korjaamo on OIlBoys.

    Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
    8+7
    3.2.2010 14:47
    ensinnäkään sanottiin monta kertaa että laittakaa sivupeileihin vilkut kun usa auto ja ei mennyt vilkkujen takia läpi katsastuksesta, ei mennyt niiden päähän vaan tekivät reiät auton kupeisiin heittäen niihin 80 vuodelta olevan opelin vilkut, siinäpä laski auton jäleenmyyntiarvo ku ruoste pääsee jyllämään, eivätkä muuten osaneet korjata autoa uusintakatsastukseen kun niiden piti 2 kertaa käyttää auto uusinnassa, täysi paska ja kallis korjaamo jonne ei kannata vi

    Äänestä

Hyvä juttu että tuodaan esille, 1% jengit on rikollisia pahimmasta päästä ja tämän maan syöpä. Elättejä, varkaita ja huumerikollisia.

Äänestä

oma väki kirjottelee ylistys puheita omista kioskeistaan.. säälittävää!!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Asiakkaana
29.7.2010 12:06
earagragagdfdbvxc kirjoitti:
Korjaamoiden oma väki kirjottelee ylistys puheita omista kioskeistaan.. säälittävää!!
paikkansa sinun ajatuksesti tuosta.

En ole töissä korjaamolla,vaan asiakas.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

hukolpå
20.5.2010 9:37
Nyt kun on taas rampattu parilla korjaamolla erilaisten vikojen takia niin voin suositella ainakin Wakpalia ja Mikan Asentamoa. Noita korjaamoja varmaan käytän jatkossakin.

Erityismaininta Gummisepille oikein hyvästä palvelusta rengasasioissa. Tuli oikein hyvä mieli kun henkilökunta oli mukavaa ja asiallista, ei sitä perinteistä tuppisuu jurotusta.

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
jaakk0 xyz
7.6.2010 15:38
tualt voi kattoo: www.huoltovertailu.fi

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
Helkku
14.9.2014 9:54
Hieman nykyaikasempi versio huoltovertailusta löytyy täältä https://autojerry.fi

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Pettynynein
2.7.2010 17:23
No oilboys Jyväskylässä on ainakin täyttä kuraa. Ei kannata edes katsoa liikkeeseen päinkään.

KommentoiIlmiannaJaa
2 VASTAUSTA:
Esa P66
29.7.2010 14:17
Autohuolto M. Pulkkinen

Vasarakatu 22, 40320 JYVÄSKYLÄ

Puh.0407068974

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Jays
15.1.2012 19:18
Esa P66 kirjoitti:
Autohuolto M. Pulkkinen

Vasarakatu 22, 40320 JYVÄSKYLÄ

Puh.0407068974
Pulkkinen vasarakadulla tekee hyvää jälkeä iha kohtuu edullisesti, käytän oman auton ja vaimon auton siellä jos on tarvetta korjailla...suosittelen

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

kalmar12
23.10.2010 20:24
Heippa!

Kävin oil boys korjaamolla.. Olin todella tyytyväinen auton korjaamiseen. Sain hyvän palvelun ja auto tuli huollettua.

kiitos pojille

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
niitä
23.10.2010 22:30
palkankorotuksella, äläkä täällä. hahahhha

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Tyytyväinen asiakas
24.10.2010 19:15
Jos viitsii ajaa Keuruulle niin seudun paras korjaaja ehdottomasti autohuolto santala. Työt tapahtuu nopeasti ja sovittuun aikaan ja kohtuullisella tuntivelotuksella. Ainut miinus on että jonoja riittää just sen takia kun työn laatu on erinomaista ja korjaus arviot pitää kutinsa. Veloittaa sen mitä on sovittu vaikka meniski pidempään. Tietää kertoa hinnan suunnilleen heti kättelyssä eikä velota ylimääräistä. Jos on aikaa odottaa muutama viikko niin sinne vaan tilaamaan aika ja ja taatusti saat kunnon palvelua. Keuruulla asuessani käytin auton usein siellä, kiireellisissä tilanteissa oli pakko käyttää muualla mutta aina joutui pettymään joko hintaan, työn laatuun ja palveluun tai molempiin.

KommentoiIlmiannaJaa
2 VASTAUSTA:
speed :D
11.11.2010 20:09
EN suosittele!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
pp
28.12.2010 22:47
speed :D kirjoitti:
EN suosittele!
onko kokemusta vai????

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

oma mielipide
17.11.2010 0:11
Hyvä korjaamo on JMT-Autopalvelu Seppälänkankaalla. Tuolla Pösö on saanut hyvää ja osaavaa huoltoa.

Halpa on Tekevän opetusautokorjaamo. (kukkumäki(?))

Mutta älä hyvä mies vie tekevälle autoa muutoin, kun esim pakoputken vaihtoa, tai jotain muuta ihan pikkuhommelia varten. Ihan kokemuksesta kerroin.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
ikkää en vie sinne
29.12.2010 8:43
samainen pulju viitaniemessä on ainekin ylihintainen

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Oilboys kokemuksia
10.10.2011 12:34
Hämmästelin, että täälä oli niin paljon huonoa palautetta Oilboys Keljon korjaamosta. Itse olen viimeisen vuoden aikana teettänyt sielä monenlaista, vikadiagnosointia, ilmastointihuoltoa, pyöränlaakeriremonttia ja myöskin jakopääremontin. Kaikissa tapauksissa palvelu on ollut ystävällistä ja joustavaa, hinta-arviot on pitänyt ja asiat tulleet hyvin kuntoon. Hinta tasoltaan vaikuttaa olevan keskikastia.

Oilboysin eduiksi laskisin myös 2 vuoden takuun kaikille töille ja varaosille(ei mikään itsestäänselvyys monessa paikassa) sekä pikahuollon, jossa pienet huollot ja tarkastukset hoituvat samana päivänä.

Näiden kehujen jälkeen minut tietenkin tuomitaan henkilökunnan jäseneksi, mutta vakuutan olevani asiakas, ja ainakin tähän mennessä tyytyväinen sellainen.

Oilboyssin ruuhkautumisen vuoksi varasin nyt ajan Wakpalille. Myös sielä palvelu, ainakin puhelimessa, vaikutti asialliselta ja ystävälliseltä. Lopputuloksesta voin kertoa ehkä myöhemmin.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
Kyselijä11
25.11.2012 11:40
Kysyin 2,0 l Vectraan öljynvaihto hintaa, niin mun mielestä 87 euroa on hieman liikaa!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
ford mondeo
10.10.2011 15:36
mikan asentamo ahjokadulla varaosamaailman vieressä on Jyväskylän paras autokorjaamo. Monesti asioinut ja aina ollaan tyytyväisiä oltu.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
piip2
25.11.2012 11:42
Miksi Mikan korjaamossa maksaa Vectran tkapuslien vaihto 500 euroa vaikka työhön menee 15min? Vaikka sillä on valmis vaihto-osa kolmella puslalla aina valmiina.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa

Äänestä

Keskustelu24 Paikkakunnat Keski-Suomi Jyväskylä Keljo Prisma!!!
Keljo Prisma!!!
Boikottiin menee
31.5.2012 16:51
Hommatkaa jo perhana se pikakassa siihen putinkiin kun ette ahneuksissanne pysty enempää kassahenkilöitä palkkaamaan!!!

IlmiannaJaa
37 Vastausta KIRJOITA VASTAUS
Luetuimpia
Jyväskylän 1% jengit arka paikka
Hehheh. Suomi24 poistaa aran aiheen ja trollit sotkevat saman tien aiheen. Kysymys on, onko 1% jengeistä päästävä eroon kovalla lainsäädännöllä. Oikeushan jo tulkitsee heidät järjestäytyneiksi rikollisjärjestöiksi.
300 mamua jyväskylään
Miksi noita ei voi lähettää jonnekin muualle??? Kuuluisivat Venäjälle tai vaikka Brasiliaan. En halua heitä tänne!
Mauri Pekkarinen
On täys koijari! Miten helvettiä sitä ihmiset on äänestänyt.

Jonotmoskovaanasti
31.5.2012 17:12
Yhdyn edelliseen puhujaan jos se on mahdollista. Ottaisivat oppia Virtasen kaupasta Seppälässä.

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
plussaa...
31.5.2012 17:19
Vaihtakaa keljon cm! Paremmat ruokatarjoukset..

KommentoiIlmiannaJaa
4 VASTAUSTA:
Ei enää S-korttia
31.5.2012 18:02
Mä vaihdoin viime viikon ylijäämäpalaus pettymyksen jälkeen CityMarkettiin.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
rismasimo
1.6.2012 12:18
ei saa bonusta. Plussakortti on vitsi

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Aatteleppa ite
16.6.2012 21:41
rismasimo kirjoitti:
ei saa bonusta. Plussakortti on vitsi
Hei rismasimo,se on yx tyhjän kans se bonus.Kaikki siellä ässässä on paljon kalliinpaa ku muualla.Vaikka kuinka muualta ei saa ylijäämäpalautuksia,niin ostokset saa jatkuvasti muualta edullisemmin koko ajan.Ei kantsi enste maksaa liikaa ja oottaa sitte niitä palautuksia.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
kappa
22.6.2012 0:43
Aatteleppa ite kirjoitti:
Hei rismasimo,se on yx tyhjän kans se bonus.Kaikki siellä ässässä on paljon kalliinpaa ku muualla.Vaikka kuinka muualta ei saa ylijäämäpalautuksia,niin ostokset saa jatkuvasti muualta edullisemmin koko ajan.Ei kantsi enste maksaa liikaa ja oottaa sitte niitä palautuksia.
Näytä lisää
vähän kun tutkii ja laskeskelee: pensa + ostosten keskitys = kymmeniä euroja tilille / kk. ja ihan vain lyhyt lukion matikka ritittää :)

ei ole ihme että osuuskauppa paisuu.

k-kauppa on kieltämättä haastanut kilpailuun hyvillä tarjouksilla, vaikka yleisesti hintataso on kallis. ei paha.... molempia sopivasti hyödyntäen löytyy se paras etu!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Keljon 1 Prisma
31.5.2012 21:40
Keljon Prisman kassat ovat erittäin kyllä suht koht nopeita,jos jollakin asiakkaalla muka on kiire miksei käy sellasella ajalla ettei ole paljoo jonotettava,hyvin on kassa

henkilökunta paikalla.

Jos käy CM siellä helvetti ulkomaalaisia kassoja töissä jossa ei todellakaan viitsi käydä ja muutenkin Citarissa kassoja niukaammin.

Keljon Prisman kassa työntekijät tosi mukavia ainakin 2-3 vanhempaa työntekijää jotka ottavat iloisena asiakkaat vastaan ja aikaa vaihtaa sana ja parikin työn lomassa.

Keljon Citymarketin käytävillä ja marketinkin puolella usein arkisin paska vanaa ollut joka helvata arkiaamu.

Joten ei innosta ollenkaan kyseinen Citymarketti.

KommentoiIlmiannaJaa
5 VASTAUSTA:
Rosentit mulle:)
1.6.2012 12:02
Minimanissa on äly mukavia kassatyttöjä ja pojat ne kohteliaita ja reippaita on. Ei tarvii ponuskorttia ja hinnat on edulliset.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
hauskaa lukea
1.6.2012 17:07
Tilaa kuten vanhukset -kotiinkuljetus..olet mitä ilmeisemmin yhteiskuntaan sopetumaton yksilö!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
kantsii...
2.6.2012 20:37
Rosentit mulle:) kirjoitti:
Minimanissa on äly mukavia kassatyttöjä ja pojat ne kohteliaita ja reippaita on. Ei tarvii ponuskorttia ja hinnat on edulliset.
Näytä lisää
...kuitenkin tarkistaa ne ostokset ja kuitin täsmääminen heti, ennenkuin edes pakkaa hihnalta tavaroita kassiinsa. Saattaa olla alennustarra tuotteessa, mutta silti täysi hinta kassalla. Myös samaan alennustavarakoriin on saatettu laittaa vahingossa tarrattomia vastaavia tuotteita, eli luulet, että kaikki on alennustavaroita korissa, mutta vain osasta saat alennuksen. Turha kassalla selitellä sitten.

Ite annoin palautetta ko. liikkeen internetsivun kautta tuosta asiasta.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

koutolempi
22.6.2012 0:54
Voitko täsmentää miksi tämä seikka että on "******** ulkomaalaisia kassoja töissä " haittaa kaupassa käyntiäsi niin dramaattisesti? Ihan vain kiinnostaa kun itseäni ei ole pahemmin haitannut..... Ja mitä ihmettä tai ketä ovat nämä "***** vanaa " ???

Niin pahalta riskiltä kuulostaa, oletko tehnyt ilmoituksen poliiislle?!? On täällä pahksi elinolosuhteet mennyt kun tuollaisia uhkia.... pItäskö meidän ihan muuttaa ulkomaille karkuun moisia?

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
huuda_metsään_se_vastaa
27.5.2016 23:47
koutolempi kirjoitti:
Voitko täsmentää miksi tämä seikka että on "******** ulkomaalaisia kassoja töissä " haittaa kaupassa käyntiäsi niin dramaattisesti? Ihan vain kiinnostaa kun itseäni ei ole pahemmin haitannut..... Ja mitä ihmettä tai ketä ovat nämä "

Äänestä

helvettiä sitä ihmiset on äänestänyt.

IlmiannaJaa
27 Vastausta KIRJOITA VASTAUS
Luetuimpia
Jyväskylän 1% jengit arka paikka
Hehheh. Suomi24 poistaa aran aiheen ja trollit sotkevat saman tien aiheen. Kysymys on, onko 1% jengeistä päästävä eroon kovalla lainsäädännöllä. Oikeushan jo tulkitsee heidät järjestäytyneiksi rikollisjärjestöiksi.
300 mamua jyväskylään
Miksi noita ei voi lähettää jonnekin muualle??? Kuuluisivat Venäjälle tai vaikka Brasiliaan. En halua heitä tänne!
Mauri Pekkarinen
On täys koijari! Miten helvettiä sitä ihmiset on äänestänyt.

jokumuum
26.5.2016 1:31
Kuka mielestäsi ei ole?

KommentoiIlmiannaJaa
2 VASTAUSTA:
keskustalirissä
26.5.2016 10:28
Timo Soini esimerkiksi. Vähän isompi mies ja ansainnu muutaman mitalin. Hyvä että teillä on Mauri. Keskustalla on iso hätä. Sen eilen Rehn paljasti kun piti moittia Vaasan antamaa päätöstä. Illalla se näkyi Pekkarisen puheissa myös kun astudiossa antoi mielipiteidensä tulla julki.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Tosiontämä
26.5.2016 10:41
keskustalirissä kirjoitti:
Timo Soini esimerkiksi. Vähän isompi mies ja ansainnu muutaman mitalin. Hyvä että teillä on Mauri. Keskustalla on iso hätä. Sen eilen Rehn paljasti kun piti moittia Vaasan antamaa päätöstä. Illalla se näkyi Pekkarisen puheissa myös kun astudiossa antoi mielipiteidensä tulla julki.
Näytä lisää
Soinin lempilaulu on "Pettäjän tie". Soinilaiset ovat kepulaisten kengänkiillottajia.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Maurillemitali
26.5.2016 9:15
Pekkarinen on suuri valtiomies pienestä koostaan huolimatta. Upea poliitikko ja tosi hauska seuramies.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
perusPolitrukki
26.5.2016 10:26
Paljon puhuu,-mitään ei sano!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

345678
26.5.2016 10:38
Mauri säästää valtion varoja, olokaa hiljaa ;d

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
ornottupee
26.5.2016 11:15
Maurilla on tupee

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
irvikuvat
26.5.2016 13:05
Pekkarinen on ollut hyväksymässä Suomen luonnon saastuttamista. Siinä meriittiä ja lähipiirissä suhmuroimassa. Olisi aika siirtyä sivuun.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
xffgghh
26.5.2016 15:11
Apinat on sitten äänestäny tupeeta

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Apilanlehtinenkö
26.5.2016 16:52
Pekkarinen on tosi suuri valtiomies pienestä koostaan huolimatta. Upea poliitikko ja tosi hauska seuramies.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
ivistellen
26.5.2016 17:08
Suosittelen käyntiä lääkärissä. Maurissa asuu peto,enkä nyt tarkoita et hän olisi peto makuuhuoneessa. Talvivaaran kätyri mm.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Vuokatinrinteessähaisee
26.5.2016 22:21
Maurilla ei ole Talvivaarassa ns.oma lehmä ojassa niin kuin monella muulla poliitikolla osakkeitten muodossa vaan on tehnyt aikoinaan järkevän päätöksen työllisyyden toivossa. Jotkut muuthan ne saasteluvat antoivat eikä Mauri.

KommentoiIlmiannaJaa
3 VASTAUSTA:
eläkkeelle
28.5.2016 11:22
Listaan voidaan lisätä kankkulankaivoon menneet kuituverkkoon ja tuulivoimaan annetut satojen miljoonien eurojen avustukset! Että suuri valtiomies!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
kotiin-päin
30.5.2016 20:40
eläkkeelle kirjoitti:
Listaan voidaan lisätä kankkulankaivoon menneet kuituverkkoon ja tuulivoimaan annetut satojen miljoonien eurojen avustukset! Että suuri valtiomies!
Näytä lisää
Eivät tuulivoima-avustukset suinkaan kankkulan kaivoon ole menneet, vaan ihan omaan perheeseen/lähipiiriin ne on kotiutettu.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
mauripihalle
31.5.2016 7:31
Siinäpä se totuus on!!!

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Edustaja123
28.5.2016 12:50
Mauri on paras

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Maurirulaa
28.5.2016 23:32
Tuleva pressa

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
MauriSuuri1
29.5.2016 0:11
Koko EU:n presidentti ehdottomasti! Tulee hallitsemaan puolta maailmaa ja määrittelemään myös Venäjän tulevan kehityksen. Trumpin saunakaveri vuoden kuluttua.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Äänini
30.5.2016 20:29
Maukka eduskuntaan !!!!!!!!!

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Fdsaetg
30.5.2016 20:31
Maukka maukka !!!!!!!!

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Ufdhgfy
30.5.2016 20:37
Ainoa kuka sanoo jotain

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Gfdccc
30.5.2016 20:37
Totta puhut

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Oiuiuy
30.5.2016 20:38
Kyllä

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Ryytinii
30.5.2016 20:38
Pressa

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Työmaata
31.5.2016 7:10
Paras

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
suhmuramauri
31.5.2016 7:34
Sekaisin olette mutta yleistä keskisuomen alueella.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Gyyter
31.5.2016 10:09
UUSI
Niin ollaan

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mauri Pekkarinen
On täys koijari! Miten helvettiä sitä ihmiset on äänestänyt.
5000

Äänestä

Hohhoijjaaa..*haukotus*

Äänestä

nat Keski-Suomi Saarijärvi Sananvapautta ei ole.
Sananvapautta ei ole.
Murothävis
28.5.2016 9:54
Mikä vaivaa paikkakuntaanne, sehän näyttää olevan pahempi kun pohjois-korea.

Ettekö tiedä että suomesa on sananvapaus ja näkökantoja on enemmän kun ainostaan yksi?

Näin ollen suvakkeja voikin alkaa kutsumaan Hitlereiksi, aatteet on näillä nimittäin vialäkin pahemmat mitä natseilla.

Lisäksi, hyysärit osoittaa tyhmyytensä ottamalla rekaamattomat nimimerkit, luullen että se jotenkin estää kirjoittamisen, toivotan hyysäreille tervemenoa lähi-itään heimokansansa pariin.

(keskimuro)

IlmiannaJaa
91 Vastausta KIRJOITA VASTAUS
Luetuimpia
Sananvapautta ei ole.
Mikä vaivaa paikkakuntaanne, sehän näyttää olevan pahempi kun pohjois-korea. Ettekö tiedä että suomesa on sananvapaus ja näkökantoja on enemmän kun ainostaan yksi? Näin ollen suvakkeja voikin alkaa kutsumaan Hitlereiksi, aatteet on näillä nimittäin vialäkin pahemmat mitä natseilla. Lisäksi, hyysärit osoittaa tyhmyytensä ottamalla rekaamattomat nimimerkit, luullen että se jotenkin estää kirjoittamisen, toivotan hyysäreille tervemenoa lähi-itään heimokansansa pariin. (keskimuro)
Vastaanottokeskus jatkaa Saarijärvellä
Ympäri Suomea vastaanottokeskuksia suljetaan, mutta Saarijärven keskus jatkaa. Toiminta on Saarijärvellä hyvin johdettua ja esimerkillisen laadukasta. Työpaikat säilyvät ja paikkakunnan kaupat menestyvät. Paikkakunnalle virtaa enemän rahaa kuin mitä toimintaan joudutaan verorahoista panostamaan. Lumet suli, kesä tuli, mutta kansainvälistyminen Saarijärvellä jatkuu! !
Maahantunkeutujat varastivat paikallisesta kaupast
Mitäs tähän sanoo ruskeiden edustajat?

pdwmpg
28.5.2016 10:26
Suvaitsevaisuus on uusi vakava kansantauti meillä Saarijärvellä.Meidän tapauksissahan on kyse ainoastaan siitä , etteivät suvakit suvaitse muita kun näitä muslimipartaahmeddeja.

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
hoksottimet
28.5.2016 10:28
Oletko huomannut, että keskustelupalstalla on säännöt, joiden puitteissa viestitellään ja näiden sääntöjen puitteissa voi esittää vapaasti mielipiteensä. Suomi24 infossa sääntörikkomus kuvataan näin:

"Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä (uhkaus tai kehotus väkivaltaan, rasistinen, hyökkäävä tai toisille ihmisille haitallinen sisältö, linkki ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa kuvaavaan, tai muuhun laittomaan sisältöön, tekijänoikeudella suojattua materiaalia tai laittomia kopioiden tai väärennösten myyntiä, ostamista tai kierrättämistä)"

Pohjois-Koreassa tietävät mitä on elää ilman sanavapautta. Jos siellä olet eri mieltä hallituksen kanssa, sinut lähisukulaisesi kolmessa polvessa viedään keskitysleirille, mistä kukaan ei palaa. Meillä on täysi sananvapaus - parempaa maata et maapallolta löydä - mutta et saa käyttää sananvapauttasi väärin aiheuttaen toiselle ihmiselle haitaa, et saa uhkailla väkivallalla etkä hyökätä sanoillasi, tai tehdä muuta laitona. Sillä kyllä ihmisten pitää pystyä tulemaan toimeen keskenään tässäkin maassa. Ilmaise itseäsi asiallisesti. Kyllä sen normaalihoksottimilla varustettu suomalainen voi oppia.

KommentoiIlmiannaJaa
3 VASTAUSTA:
prtswaan
28.5.2016 12:14
Lässyn lässyn taas suvakki tuo säännöt esiin ja kuitenkaan ei tiedä säännöistä itse mitään , vaan poistoon kaikki matukriittiset jutut.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
hrrfu
28.5.2016 12:48
prtswaan kirjoitti:
Lässyn lässyn taas suvakki tuo säännöt esiin ja kuitenkaan ei tiedä säännöistä itse mitään , vaan poistoon kaikki matukriittiset jutut.
Näytä lisää
Kerrataan sääntöjä niille jotka poistojen syytä kyselee. Ylläpito tekee poistot sääntöjensä mukaisesti.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Katkolle
28.5.2016 15:18
prtswaan kirjoitti:
Lässyn lässyn taas suvakki tuo säännöt esiin ja kuitenkaan ei tiedä säännöistä itse mitään , vaan poistoon kaikki matukriittiset jutut.
Näytä lisää
Nettiriippuvuus on voimakkaampaa kuin mikään muu tekeminen joillakin näköjään.

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

LISÄÄ KOMMENTTI

stananhönöt
28.5.2016 12:08
Saarijärven ääliöt ei muuta teekään kun rikkoo lakia jauhetaan paskaa ja kytätään toistensa tekemisiä siinä on junttien tekemiset

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
prtswaan
28.5.2016 12:15
mee sinä kuule vaan paapomaan niitä muslimeita

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Epikuros3.0
28.5.2016 12:24
Suvakit ovat nykyajan kansallissosialisteja.

KommentoiIlmiannaJaa
1 VASTAUS:
cxfggh
28.5.2016 13:41
Työnnä suvakki rectumiis kun noin mieles tekee

Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
pankrator
28.5.2016 15:48
Sanan ja sanomisen vapaus on täälläkin. Kannattaa tietysti harkita mitä sanoo, miten sen sanoo ja kenelle sen sanoo. Oikeinkirjoitussäännöt hallittuna olisi kiva yllätys. Siitä olen yhtä mieltä, että nämä lainetukkaiset lanteenvatkaajat eivät voi kaikki olla kotimaassaan kiusattuja reppanoita. Mutta jos Sipilä niin haluaa, on tuskin sananvaltaa minulla siihen. Jotta terve vaan tuloa Ali Baba ja Kunta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kgbkkng kirjoitti:

Selailin keskusteluja ja huomasin että jollakulla wannabe tyypillä on iskeny suuri pakkomielle %-kerhoista. Sama teksti ainakin viiden eri otsikon alla. Häntä ei vissiin ole hyväksytty kerhoon vai onko jopa saanut monoa sieltä kun noin innokkaasti tekstiään jakelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu