Luokseni muutti jokin aika sitten aikuinen marsu. Se on kotiutunut hyvin, uskaltaa hakea ruokaa kädestä ja antaa silittää hieman. Myös syliin ottaminen ja hoitoasiat sujuvat melko hyvin, vaikka niistä marsu ei selvästi niin pidäkään. Toivoisin, että marsu tottuisi silittelyyn paremminkin. Kokemukseni marsujen käsittelystä on kuitenkin melko rajallinen, joten kaipaisin nyt viisaampien neuvoja.
Tilanne on tämä: otan marsun viereeni sohvalle avonaiseen laatikkoon, jossa se tuntuu viihtyvän (ajattelin, että syli voi olla tässä vaiheessa ahdistavampi paikka). Kun silittelen marsua, se pitää pientä jutustelulta kuulostavaa ääntä, rentoutuu ja käy lepäämään. Jutusteleva ääni voi jatkua silityksen jatkuessa.
Sitten hämmennystä herättävä osa: marsu vaikuttaa rennolta, mutta äkkiä se kääntää päätään kuin näykkäistäkseen, vaikka mitään muutosta ei ole tapahtunut silittelyssä tai muutenkaan. Saiko marsu vain kyllikseen silittelystä vai mistä on kyse? Kohta silittely kuitenkin voi kelvata uudelleen enemmän tai vähemmän samoin lopputuloksin.
Kaipa marsuni silittelystä pitää, ei kai se muuten näyttäisi niin rentoutuneelta silittelyn alettua. Välillä tuntuu, että se oikein pyytää silityksiä. Miksi sitten tämä mahdollinen näykkäisyuhkaus? Ja jossain vaiheessa narskutetaan vähän hampaitakin, mikä voi johtua siitäkin kun en ymmärrä mitä marsu haluaa (narskuttaminen ei yhtä aikaa kuin tuo näykkäisyuhkaus).
Mistä tietäisin, milloin marsu pitää silittelystä ja milloin ei, milloin on aika lopettaa? Netistä olen yrittänyt tutkia marsujen ääniä ja elekieltä, mutta tähän asiaan en löydä ratkaisua.
Voisitteko auttaa minua ymmärtämään, mitä marsuni minulle sanoo.
Tulkkia kaivataan: mitä marsuni sanoo?
helinna
1
304
Vastaukset 1
voi olla että marsu haluaa olla sylissä eikä laatikossa :)!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791732
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo105705Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207654- 133628
- 51575
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä18549- 37546