Pillu mielessä

Kuljen itse paljon kajaanin luonnossa, ainakin kesä aikaan. Hyvin usein, huomaan yhtäkkiä metsässä olevani kanki kovana. Ilmeisesti metsässä on sellaista energiaa, niin paljon että sitä siirtyy ihmiseenkin, en tiedä mutta näin usein käy. Joskus kun vaelsin jotain polkua ja olo alkoi olla jo sellainen, että huomio ja ajatukset olivat vain naisissa ja siinä, että kun vain saisi pillua.
303982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ne on siellä nakertajassa metsät sellaisia

Äänestä

ehkä sinä tottero vielä joskus löydät niin epätoivoisen naisen että antaa sinulle, luultavasti niin ei kuitenkaan tule käymään joten jatka vaan entiseen malliin haaveilua ja käteen vetoa

Äänestä

Pilluja näkee ihan kaikkialla, usein lenkkeillessä jostain isosta puusta saattaa tulla mieleen pillu, samoin oksasto voi olla naisen alapään tai vartalon muotoinen. Liikennemerkit ovat myös hyvin eroottisia, ainakin osa, esim kärkikolmio ja muu vaara, josta mieleen tulee heti erektio. Autot parkkipaikalla vierekkäin on kuin rivi kauneimpia maailman naisia takapuolet paljaana. Tätä mietin päivittäin. Kainuulaiset naiset ovat järkejään kaikki pihtareita eivätkä ala jutuille. Älkää naiset opetelko niitä etelän tapoja vaan teidän pitää antaa myös meille kainuulaisille sinkkumiehille. Ennen aikaan oli pakko mennä naimisiin kun käskettiin, valinnan vapaus on tehnyt sen että naiset kranttuilee miesten suhteen.

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia naisten pitäisi sinulle pimpulia antaa?

    Äänestä

Luitko kenties lehtiä Ruotsalaisesta miehestä.....eh heh eh heh

Äänestä

Hei..poraa keväällä koivuun reikä ja un siitä alkaa tulla mahlaa, niin siihen tökkäät. Käynee paremman puutteessa

Äänestä

No, just ja minä naisena lenkkeilen metsässä pysyäkseni erossa tollaisista kiimaisista ukoista. Eikö Perkele nainen saa missään olla rauhassa enään? Menkää sen kangen kanssa yökerhoihin ja juottoloihin, siellä niitä tyrkkyjä on ja varmasti saa kanki kyytiä. Jättäkää luonnossa olevat rauhaan.
On se kumma mitä enemmän peittelee itseensä ja välttelee sitä kiinnostavaksi tulee noiden kiimailijoiden milestä.

Äänestä
  • Tuolla tavalla on koko Suomi täynnä kohta frigidi lesboja tms... Käytä nyt järkeäsi sentään.

    Äänestä

Vie seksuaalienergiasi oikeaan kohteeseen.

Äänestä

onko ne poejat saanuna pillua?

Äänestä
  • Elä ukko kehtoa

    Äänestä

Kerran viime vuonna ja nyt on ollut vähän hiljasempaa.

Äänestä

pilluhan se on mielessä mutta hypätäkin pitäisi!

Äänestä

Käöpäs siellä tanelissa, siellä on eoroopan kovimmat huorat...

Äänestä

Kuljen paljon tuolla kylillä ja mieleeni iskee halu saada mynää. Mistähän sitä saisi kun ukoton olen?
Energiat virtaa suuntaan jos toiseen, menenkö puita halaamaan..kenties?

Äänestä

Minähän sanoin, että sinulle käy noin, jos aina työnnät kävyn perseeseesi metsään mennessäsi.

Äänestä

Jormuanlavalla kovat kiima menot alkaa ja samoin naapurinvaaralla jos ei Kajaanin keskustan sillipurkin tarjonta nappaa.!

Äänestä
  • Kajaanissa tänään 4.10.24 kiihkeä 60 rouva antaa hyvät kyydit.. kannattaa kokeilla..

    Äänestä

  • Saapiko? Sulle kelpaa sian kärsä, joten jatka samaan malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kajaanissa tänään 4.10.24 kiihkeä 60 rouva antaa hyvät kyydit.. kannattaa kokeilla..

    siis 4-6.11 Kajaanissa

    Äänestä

  • Kaikki käy..

    Äänestä

Nuoret tytöt antaa setämiehille, kokemusta on kertynyt.

Äänestä
  • Kajaani on setämiesten paratiisi.

    Äänestä

Paikallislehden kesätoimittajatyttö meni haastattelemaan Halla-ahon perukassa asuvaa peräkammarin poikaa.
Juteltiin niitä näitä. Lopulta toimittajatar uteli miten poika hoitaa seksiasiansa täällä korvessa. Vaiteliaana poika osoitti pihalla seisovaa koivua, jossa oli juuri sopivan kokoinen kolo ja vieläpä sopivalla korkeudella.
Toimittajalla kävi poikaa sääliksi. Niinpä hän hetken mielijohteesta heitti hameensa korviin ja kumartui pyllistämään paljaan revansa pojalle
-Siinä olisi nyt parempi mahollisuus tarjolla, totesi tyttö
Yhtäkkiä poika potkaisi tyttöä persuuksille niin että tämä lensi nokallen tuvan lattialle
-Mitä sinä nyt nuin teit, kyseli tyttö hämmentyneenä
-Kokeilin onko tikka kolossa, totesi poika

Äänestä

Kannattaisi kääntyä lääkärin puoleen jos puut saa pikkujopon keulimaan.

Äänestä
  • Aitoa ja paljaalla

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Aitoa ja paljaalla

    juuri sitä saa..

    Äänestä

vaihdoit nopeasti kaupungista luontoon ja ajatuksesi edelleen hakevat naista

vietä lisää aikaa metsässä myös öitä ja sadekausia ja kerro kokemuksistasi

Äänestä

Seisoo se Kajaanissakin.

Äänestä

Meillä mummulla muna mielessä sopisi sinulle hyvin. on vielä hyvän näköinen mummu vaikka ikää on jo kertynyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


gassu kirjoitti:

Kuljen itse paljon kajaanin luonnossa, ainakin kesä aikaan. Hyvin usein, huomaan yhtäkkiä metsässä olevani kanki kovana. Ilmeisesti metsässä on sellaista energiaa, niin paljon että sitä siirtyy ihmiseenkin, en tiedä mutta näin usein käy. Joskus kun vaelsin jotain polkua ja olo alkoi olla jo sellainen, että huomio ja ajatukset olivat vain naisissa ja siinä, että kun vain saisi pillua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu