Sveitsissä monet vaihtoehtohoidot korvattaviksi

täydentäväthoitomuodot

Sveitsissä muutamat täydentävät hoitomuodot muuttuvat yleisesti korvattaviksi. Näin on asia ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt siitä tulee virallista ja kokeilu päättyy.

Näin ainakin kertoo Täydentävät terveysnäkemykset -blogi

https://liinanblogicomblog.wordpress.com/

Lainaus:
"Sveitsiin on tulossa lainsäädäntö, jonka perusteella yleisestä sairausvakuutuksesta korvataan täydentäviä hoitomuotoja. Korvattavuuden piiriin ovat tulossa antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian (kasvilääkintä) hoidot, joita on vuodesta 2012 korvattu väliaikaisen asetuksen perusteella.

Sveitsin sisäasiainministeriössä on valmisteilla pysyvä asetus näiden hoitomuotojen rinnastamiseksi tavanomaiseen lääketieteelliseen hoitoon ja siten sairausvakuutuksesta korvattaviksi. Ministeriön esitys tuodaan parlamentin käsittelyyn kesäkuussa 2016. Jos parlamentti hyväksyy sen, asetus astuu voimaan 1.5.2017."

Suomessa skeptikot ovat antaneet ymmärtää ihan päinvastaista.

27

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hillomunkkiluostari

      Tästä voi seurata se, että potilaita, jotka ottavat kyseisiä käsittelyjä, seurataan ja tilastoidaan ja siten saadaan tutkimusten pohjaksi dataa, jotta voidaan tieteellisesti tutkia käsittelyjen terveysvaikutus. Silloin kun maksuja ei korvata, potilaat ovat tällaisen järjestelmän ulkopuolella. Käytetty raha menee näinollen hyvään tarkoitukseen, aluksi.

      • PirunKetkale

        "Käytetty raha menee näinollen hyvään tarkoitukseen, aluksi. "
        Tarkoititko, että rahat menevät sinun HILLOMUNKKILUOSTARIISI????????


      • NauravaSkepo

        Millaista käsittelyy siellä hillomunkkiluostarissa saa????
        Syötetään varmaankin hillomunkkei kolme kertaa päivässä ja uskotaan , että hillomunkkihoito auttaa ja parantaa kaikki sairaudet!!!


    • TässäSelitysJaSyy

      Sveitsiläiset ovat todella fiksuja ja älykkäitä!
      Olen myös kuullut , ettei Sveitsissä asu ainuttakaan skeptikko skeposta!

    • Sveitsissä on uskonnon- ja sananvapaus ja mitä lääkintään ja hoitoihin tulee, siellä vaikuttaa vallitsevan varsin erilainen käytäntö kuin vaikkapa Pohjoismaissa.

      • KyllSaaNiinPallKärsiä

        Sveitsissa ovat paljon älykkäämpiä!
        Mutta siellä onkin johtoasemissa vaihtoehtoilijat!
        Meillä taas johdossa ovat pirun tyhmät skeposet ja kansa kärsii aivan suunnattomasti!


      • meenSveitsiin

        Sveitsissä saa oikeaa hoitoa, mitä suomessa ei saa.


    • Oikeathoidot

      Täällähän tarvitaan oikean lääkärin määräämät pillerit ja piikit. Muuten hoidot ovat huiputusta ja huuhaata!

      • THLnNOIDANKEHÄ

        Joo, THL huijaa , vain 13 % hoidoista toimii !!!
        87 % THL:n hoidoista on huijausta ja väärii diagnooseja ja sen seurauksena väärii pillereitä, joista kansa saa sivuvaikutuslisätauteja ja niihin taas lisää pilsuja!!!

        THL ON JÄRJESTÄNYT TODELLISEN NOIDANKEHÄN IHMISTEN KÄRSITTÄVÄKSI !!!


      • THLnNOIDANKEHÄ kirjoitti:

        Joo, THL huijaa , vain 13 % hoidoista toimii !!!
        87 % THL:n hoidoista on huijausta ja väärii diagnooseja ja sen seurauksena väärii pillereitä, joista kansa saa sivuvaikutuslisätauteja ja niihin taas lisää pilsuja!!!

        THL ON JÄRJESTÄNYT TODELLISEN NOIDANKEHÄN IHMISTEN KÄRSITTÄVÄKSI !!!

        Sitä sietää toki pohtia, kuka ja miten laajasti on tutkinut lääkkeiden sivuvaikutuksia ja niistä aiheutunutta hoidon tarvetta. Lääkkeiden käyttöohjeissa olen nähnyt mainintoja eriasteisista sivuvaikutuksista, joita voi esiintyä -- "yleiseksi" mainitut ovat tyypillisesti yhdellä sadasta tai harvemmalla. Jos lääkehoitoa annetaan lääkärin valvonnassa, kuuluisi lääkärin reagoida potilaan palautteeseen havaitsemistaan mahdollisista lääkkeen sivuvaikutuksista. Tästä aiheesta olisi kiinnostavaa nähdä tutkimus, kuinka moni lääkäri on todella huomioinut potilaansa raportoimat sivuvaikutusepäilyt.


    • paxmaster.veitsi

      Eivät skeptikot tiedä, että mikä on Sveitsi!
      Skeptikot luulee, että kyseessä on ruokailuväine!

      • xrayspex

        Ai oletsä skeptikko kun et tiedä!
        SEPTIKKO


      • HyvinkäänPommikonelaiv
        xrayspex kirjoitti:

        Ai oletsä skeptikko kun et tiedä!
        SEPTIKKO

        Se on Hyvinkäällä.


      • septikko
        xrayspex kirjoitti:

        Ai oletsä skeptikko kun et tiedä!
        SEPTIKKO

        Sulla leikkaa kuin kuuma Sveitsi voita.


      • AsunMalmössä
        HyvinkäänPommikonelaiv kirjoitti:

        Se on Hyvinkäällä.

        Missä on Hyvinkää?


    • eutanasian_puolesta

      Sveitsi kuuluu niihin maihin joissa tarkkojen kriteerien rajoissa voidaan sairaalle ihmiselle antaa armollinen kuolema.
      Niissä tapauksissa joissa paranemista ei ole mahdollista edes olettaa tapahtuvaksi. Miksiköhän heikoissa kantimisissa uskonsa kanssa olevat paheksuvat ankarasti näitä hyvän kuoleman vaihtoehtoja.

      • Itsemurhako

        Millainen on mielestäsi hyvä kuolema?
        Itsemurhako??


      • aurinkoakaan.hirttäisi

        Kun esim. syöpä on ednnyt niin pitkälle, ettei voi siitä parantua, olisi suomessakin oltava eutanasiaoikeus.
        Tietysti pitää esittää lääkärinlausunto parantumattomasta sairaudesta. Miks pitäis ihmisen kärsiä kauan ennen lopullista lähtöään.


      • eutanasia.meillekin
        aurinkoakaan.hirttäisi kirjoitti:

        Kun esim. syöpä on ednnyt niin pitkälle, ettei voi siitä parantua, olisi suomessakin oltava eutanasiaoikeus.
        Tietysti pitää esittää lääkärinlausunto parantumattomasta sairaudesta. Miks pitäis ihmisen kärsiä kauan ennen lopullista lähtöään.

        Tuttu nainen lähti viime keväänä pitkälle edenneeseen imusuonisyöpään. Vaikka kipulääkitystä on parannettu, hän sai siitä huolimatta liikaa kärsiä.


      • tähihmeessä
        Itsemurhako kirjoitti:

        Millainen on mielestäsi hyvä kuolema?
        Itsemurhako??

        Olen kuullut, että dosentti Lauerman mielestä se on hyvä kuolema, kun kuolee lääkärin hoitovirheeseen. Tämä tarina on tosi. Kuinka sekaisin voi psykiatri olla?


      • kärsijä
        eutanasia.meillekin kirjoitti:

        Tuttu nainen lähti viime keväänä pitkälle edenneeseen imusuonisyöpään. Vaikka kipulääkitystä on parannettu, hän sai siitä huolimatta liikaa kärsiä.

        Minäkin olen saanut niin paljon kärsiä!
        Ainakin 100 naista olen jo kärsinyt ja oon vasta parikymppinen.


      • etköstiennyt
        tähihmeessä kirjoitti:

        Olen kuullut, että dosentti Lauerman mielestä se on hyvä kuolema, kun kuolee lääkärin hoitovirheeseen. Tämä tarina on tosi. Kuinka sekaisin voi psykiatri olla?

        Psykiatrit on kaikki täysii sekopäita, ne tarttis ite sitä hoitoo.


    • kannatan_eutanasiaa

      Pikkuhiljaa meilläkin kirkon holhous asioihin lieventyy. Ehkä eutanasiakin muutaman vuoden päästä sallitaan.
      Kauppojen aukioloaikoja on jo rukattu sallivammiksi. Ensi vuoden alusta vahvempia oluita ja lonkeroita saa jo päivittäistavarakaupoista.
      Näistä ei minulle ole mitään hyötyä kun entisilläkin pärjään.

      • ViimeinenLonkero

        Arvelet, että eutanasian saa jo ihan virastoaikaan eli klo 08.00 - 16.00?
        Vai pitäisikö pidentää aina 22.00 asti kuten kaupoissa?
        Ja saako ottaa vahvan lonkeron tai oluen ennen eutanasiaa?


    • mikähän.pelottanee

      Eutanasian suomessa laillistamiseen menee vielä monta vaalikautta. Jos se ns. uskovaisista päättäjistä riippuisi niin ehkä v.3025.

      • VReutanasiat

        Suomessa tapahtuu eutanasiaa joka päivä.
        VR kerto just uutisissa, että se hoitaa noin 50 eutanasiaa vuosottain.


    • poissa.joiltakinko

      Myös Hollanti on näitä avarampikatseisia kulttuurimaita, mitä tulee täydentäviin hoitoihin.
      Ilmeisesti siellä uskonnon vaikutus on suomea vähäisempää. Olen lukenut että mm. ääniäkuulevia ei hollannissa pidetä jotenkin erikoisina.
      Suomessa näistä on parasta pitää suunsa supussa. Sama myös omista unistaan kertominen saa ihmiset jopa kiusaantuneiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      296
      36314
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      87
      5439
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4824
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      4032
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      103
      3314
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      19
      3079
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      62
      2717
    8. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      51
      2181
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2064
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      465
      1780
    Aihe