Enneunet :D

Joskus pari vuotta sitten mä olin unohtanut mun puhelimen lukitus-kuvion. No, yritin kaikkeni mutten päässyt enään puhelimelleni. Tästä kului noin 1 päivä kun näin unen. Unessa minä menin kännykälleni, ja tein tietyn kuvion. Sitten heräsin. Kello oli noin 8 aamulla kun heräsin ja menen kännykälleni ja teen juuri saman kuvion kuin unessani. Ja kas kummaa, se toimi. Se oli sama koodi kuin unessani. Selvä enneuni.

Toinen kävi kun kaveri päätti hankkia cruiserin. Seuraavana yönä näin unta että kaverini loukkaantuu kun hän on kaatunut cruiserilla. Seuraavana päivänä hän tulee kouluun itkuisena ja näyttää haavaa kädessä. "Sain cruiserin mutta kaaduin." Hän sanoi. Myöhemmin selvisi että käsi oli murtunut, aivan kuin unessa. Selvä enneuni.


Onko muilla kokemuksia?
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Enneuni kirjoitti:

Joskus pari vuotta sitten mä olin unohtanut mun puhelimen lukitus-kuvion. No, yritin kaikkeni mutten päässyt enään puhelimelleni. Tästä kului noin 1 päivä kun näin unen. Unessa minä menin kännykälleni, ja tein tietyn kuvion. Sitten heräsin. Kello oli noin 8 aamulla kun heräsin ja menen kännykälleni ja teen juuri saman kuvion kuin unessani. Ja kas kummaa, se toimi. Se oli sama koodi kuin unessani. Selvä enneuni.

Toinen kävi kun kaveri päätti hankkia cruiserin. Seuraavana yönä näin unta että kaverini loukkaantuu kun hän on kaatunut cruiserilla. Seuraavana päivänä hän tulee kouluun itkuisena ja näyttää haavaa kädessä. "Sain cruiserin mutta kaaduin." Hän sanoi. Myöhemmin selvisi että käsi oli murtunut, aivan kuin unessa. Selvä enneuni.


Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu