Rikosnimikkeen vaihtuminen

oikeapaikka

Pidätettiin epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Samalla nimikkeellä oikeuteen. Tuomio ryöstöstä ja valitus hoviin. Hovioikeuden päätös; ryöstöntapainen kiristys. Tuon ajan nimikettä ryöstöntapainen kiristys ei taida enään olla. Toiselle törkeästä ryöstöntapaisesta kiristyksestä 3 vuotta vankeutta. 90- luvulla oli tuo rikosnimike, ei taida enään olla? 70- luvulla on ryöstöntapainen varkaus. Eipä sitäkään varmaan ole?

11

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jurristi

      Ryöstön ja kiristyksen tunnusmerkistö on viimeksi uusittu 24.8.1990 eikä siinä tunneta ryöstön tapaista kiristystä. Kummatkin ovat eri rikoksia ja tekijä tuomitaan silloin sekä ryöstöstä, että kiristyksestä yhtenäisrangaistukseen.
      Ryöstön tapaista varkautta en ole kuullutkaan, vaikka aloitin lakihommat jo 1960 luvulla.

      • oikeapaikka

        Et tunne paljoa muutakaan. Katsos kun minut on tuomittu mitä ylhäällä kirjoitin. Vanha vapauspassi on muistona ja siinä näkyy yhtenä syynä pitkään rangaistukseen mitä kuvasin. Tunnen myös muitakin samalla perusteella tuomittuja. Rangaistusta tuolla nimikkeellä ei enään aikohin ole annettu. Googlesta et löydäkään tuota nimikettä.

        Jk. En ala tinkaamaan, koska olen varmoilla.

      • oikeapaikka
        oikeapaikka kirjoitti:

        Tarkistin vapauspassista. Yksin teoin tehty ryöstöntapainen kiristys. Yksin teoin tehty törkeä ryöstöntapainen kiristys.

      • jurristi

        Hoh, hoijaa, jätit sitten linnassa ollessasi oikeustieteen opinnot. Moni vankihan yrittää niitä siellä tankata, kun kerran aikaa on. Itseopiskelusta ei vangillekaan oikeustiede avaudu, jos kukaan ei selitä, mitä mikin tarkoittaa.
        Silloin, kun sinut tuomittiin vankilaan oli rikosoikeudessa vielä termi, yksin teoin tehdyt. Eli syyllistyit sekä ryöstöön, että kiristykseen. Ne yhdistetiin yhdeksi tuomioksi: yksin teoin tehdyt ryöstöntapainen kiristys.

        Noin 20 vuotta sitten, poistettiin rikosoikeudesta termi, yksin teoin tehdyt.
        Nykyään tuomitaan niistä rikoksista, jotka teko täyttää.
        Eli sinun kohdallasi tuomio olisi nykyään.

        1. Ryöstö
        2. Kiristys

        Teot yhdistetään nytkin ja niistä anetaan vain yksi tuomio.

      • 9-4

        Oikeastaan pitäisi sanoa.

        1. Törkeä ryöstö
        2. Törkeä kiristys

      • Eihä_ookki
        jurristi kirjoitti:

        Hoh, hoijaa, jätit sitten linnassa ollessasi oikeustieteen opinnot. Moni vankihan yrittää niitä siellä tankata, kun kerran aikaa on. Itseopiskelusta ei vangillekaan oikeustiede avaudu, jos kukaan ei selitä, mitä mikin tarkoittaa.
        Silloin, kun sinut tuomittiin vankilaan oli rikosoikeudessa vielä termi, yksin teoin tehdyt. Eli syyllistyit sekä ryöstöön, että kiristykseen. Ne yhdistetiin yhdeksi tuomioksi: yksin teoin tehdyt ryöstöntapainen kiristys.

        Noin 20 vuotta sitten, poistettiin rikosoikeudesta termi, yksin teoin tehdyt.
        Nykyään tuomitaan niistä rikoksista, jotka teko täyttää.
        Eli sinun kohdallasi tuomio olisi nykyään.

        1. Ryöstö
        2. Kiristys

        Teot yhdistetään nytkin ja niistä anetaan vain yksi tuomio.

        jurristi on hönö.

      • rgtfdv

        Kerrotko vielä millä sivulla tuota maiden välistä luovuttamista koskevaa puitepäätöstä käsittelevää julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta on jotain relevanttia tämän ketjun keskustelun kanssa? Ettei jokaisen meistä tarvitse koko 34 sivua kahlata turhaan läpi.

    • oikeapaikka

      Tässä jurristi. lle.
      Vielä 70- luvulla oli tutkintolaisena miehiä rikosnimikkeestä murhapoltto. Siitä oli minimi 2 vuotta vankeutta. Sauli Niinistö mainitsi asiasta puheensa yhteydessä nyt keväällä. Hän sanoi olevansa koulutukseltaan juristi, ja tuo nimike on hänen mielestään vieläkin murhapoltto. Niin on minunkin mielestä. Nykyinen nimike lienee tuhotyö tai törkeä tuhotyö.

      Tuolloin olipa asunto tyhjä tai ei, olipa vaikka lato, jossa mahdollisesti joku voisia asua, tekijä sai rangaistuksen murhapoltosta. Usein tällä nimikkeellä ollut mielentilatutkimuksen jälkeen joutui kriminaalipotilaaksi. Ei aina. Silloin oli täyttä ymmärrystä vailla tekohetkellä ja edelleen.

      • 6tjhfg

        Niin, on se harmin paikka, että Suomen lakia ei säädetä sinun tai Salen mielipiteen mukaan.

        Mutta miten ajattelit tuon sinun kivan historiankatsauksesi liittyvän tämän ketjun aiheeseen tai jurristin kirjoituksiin?

    • koRi_pallo

      Tutkinta rikoksesta alkaa aina jollakin rikosnimikkeellä. Kun se päätyy syyteharkintaan, nimike voi muuttua. Käräoikeuden päätös voi olla eri nimikkeellä, joka myöskin voi muuttua ylemmissä oikeusasteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe