KOULUKULJETUS

Olemme muuttamassa paikkaan josta lapsille tulee koulumatkaa 6km. Koulusta sanottiin, että vaihtoehtona on joko kulettaa itse tuo 6km päivittäin, lapset 1,3,4 ja 5 luokilla, eli kaikilla alkaa ja loppuu eriaikaan. tai vaihtaa koulua toiselle paikkakunnalle johon menisi bussikuljetus. Toisen perheen lapset asuvat meiltä 900metrin päässä ja he saavat taksi kyydin oman paikkakunnan koululle ja meidän lasten pitäisi alkaa kulkemaan bussilla toisen paikkakunnan koulussa. Olen ollut yhteydessä koulunjohtajaan ja sivistystoimenjohtajaan, ja kummallakin sama vastaus joko kulettaa itse tai vaihtaa koulua. Onkohan tämä ihan oikein???
182809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vaadi kirjallisesti, esim. sähköpostilla, kirjallinen valituskelpoinen päätös asiasta. Tee hylkäävään päätökseen oikaisuvaatimus ja jos tai kun se hylätään niin valita hallinto-oikeuteen. Tosin tuo prosessi kestää varmaan noin vuoden. Valitettavasti ei ole nopeampaa eikä hygieenisempää tapaa taistella virkanillkien mielivaltaa vastaan.

Äänestä

Huvittavaa sinänsä että täälläpäin juurikin päinvastoin..
Koulumatka 2.1km per sivu,emme hakeneet taksikyytiä,rehtori pirauttaa että oottekste nyt vahingossa jättäneet hakemuksessa hakematta,tottakait se taksimatka myönnetään.
Ihmeitäkin tapahtuu joskus.
Poika menee ekalle luokalle.

Helsingissä näin.

Äänestä

Koulukyyditys pitäisi kunnan järjestää, mikäli haetaan sitä erityissyystä. Esimerkiksi lapsen/lasten erityisasiat vaikuttavat. Toisena vaikuttaa koulumatkan vaarallisuus. Esimerkiksi omat jo aikuiset lapseni saivat, kun haettiin, taksikyydin. Valtatietä jossa rekat kulkevat, oli noin kilomtri. En voinut kuvitella ettei mitään sattuisi.

Perustelut koulukyydin hakemisessa pitää olla, esim. juuri koulumatkan pituus/vaarallisuus/erityislapsi...

Äänestä

Perusteluissa koulukyydille pitäisi myös joutua selittämään miksi ihmeessä piti lapsiperheen muuttaa jonnekin mistä pikkulapsella on kilometrien koulumatka osittain jotain vaarallistan maantienpiennarta pitkin, saati jos lapsi on vielä joku erityislapsi.

Kukin asukoon missä haluaa, mutta joitain seurauksia pitäisi sen johdosta kärsiä itse, eikä tuupata muiden veronmaksajien harteille.

Äänestä
  • Et ymmärrä koko koulukuljetusten ideaa, se on juuri tarkoitettu sellaisille jotka asuvat siellä mistä pikkulapsella on kilometrien koulumatka osittain jotain vaarallista maantienpiennarta pitkin ja/tai jos lapsi on erityislapsi.
    Näin on verorahoista päättäjät päättäneet. Sitten jotkut kunnan virkanilkit toimivat vastoin päättäjien päätöstä ja eväävät koulukuljetuksen vaikka siihen olisi oikeus. Taitaa tuo nimimerkissä oleva luku 65 olla älykkyysosamäärä.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Et ymmärrä koko koulukuljetusten ideaa, se on juuri tarkoitettu sellaisille jotka asuvat siellä mistä pikkulapsella on kilometrien koulumatka osittain jotain vaarallista maantienpiennarta pitkin ja/tai jos lapsi on erityislapsi.
    Näin on verorahoista päättäjät päättäneet. Sitten jotkut kunnan virkanilkit toimivat vastoin päättäjien päätöstä ja eväävät koulukuljetuksen vaikka siihen olisi oikeus. Taitaa tuo nimimerkissä oleva luku 65 olla älykkyysosamäärä.

    Kuten sanottu, jotain vastuuta pitäisi olla vanhemmilla, jotka asuvat moisissa paikoissa. Kaikkia omasta asuinpaikasta johtuvia epämukavuuksia, epäkäytännöllisyyksiä, ja turvallisuuspuutteita ei pitäisi (eikä monessa suhteessa onneksi voikaan) rahastaa muilta veronmaksajilta.

    Äänestä

  • 65trhgfbv kirjoitti:

    Kuvitteleko että joku valitsee asuinpaikkansa sillä perusteella että saa lapsilleen koulukuljetuksen? Todella typerää syyllistää vanhempia asuinpaikan valinnasta johon heillä on perustuslain 2:9§:n mukaan oikeus.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P9
    Koulukuljetus on lakisääteinen, perusopetuslain 7:32§:n mukaan jos oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Eli lain mukaan "voi rahastaa" mutta aloittajan tapauksessa virkanilkit päättävät mielivaltaisesti toisin.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P32

    Varmaankin tarkoitettiin sitä, että yksi tekijä lapsiperheen asuinpaikan valinnassa on se, että miten lähellä koulut ovat. Ja jos vanhemmat päättävät muuttaa paikkaan, josta on pitkä matka kouluun, niin heidän tulee tietysti etukäteen miettiä, miten koulumatka järjestyy eikä automaattisesti olettaa, että kunta hoitaa. Olisivathan nämä vanhemmat voineet valita asuinpaikkansa lähempää koulua, niin ettei koulukuljetusta tarvitsisi. Onko pakko muuttaa jonnekin keskelle ei-mitään.....

    Äänestä

65trhgfbv on mt-syistä johtuen joutunut jättämään lakiopintonsa kesken, joten hänellä on aikaa vääntää jonninjoutavista asioista netin laki -palstalla.

Äänestä

Faktoja pöytään,koulumatkan ei tarvitse olla 5km pitkä jotta taksikyyti olisi mahdollinen.

Vaarallinen koulumatka riittää tai se että mennään erityisluokalle,koulumatkan pituudella sinänsä ei ole hirveesti merkitystä.

Äänestä
  • Kyllä on avutonta porukkaa. Kyllä kunnan pitää jne...jne. Mitä muutitte jonnekkin pöpelikköön. Meidän "Jani-Petteri " on aina erikoistapaus, opettajankin pitää se huomioida.

    Itse kävin kouluni 70-luvulla. Pyöräiltiin, hiihdettiin ja mitä milloinkin. Opettaja oli auktoriteetti ja häntä kuunneltiin.

    Äänestä

  • " Kyllä kunnan pitää jne...jne"
    Koulukuljetus on lakisääteinen, perusopetuslain 7:32§:n mukaan jos oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Eli lain mukaan kunnan pitää mutta aloittajan tapauksessa virkanilkit päättävät mielivaltaisesti toisin.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P32

    Miten suhtaudut siihen kun virkanilkit polkevat SINUN oikeuksiasi mielivaltaisesti?

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    " Kyllä kunnan pitää jne...jne"
    Koulukuljetus on lakisääteinen, perusopetuslain 7:32§:n mukaan jos oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Eli lain mukaan kunnan pitää mutta aloittajan tapauksessa virkanilkit päättävät mielivaltaisesti toisin.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P32

    Miten suhtaudut siihen kun virkanilkit polkevat SINUN oikeuksiasi mielivaltaisesti?

    Aloittajan kysymyksessähän on kerrottu, että lapsille on järjestetty bussikuljetus kouluun. Se ei vain vanhemmille kelpaa.

    Äänestä

  • Aloittaja puhuu kahdesta paikkakunnasta ja tässä ilmeisesti ongelmanan syynä se, että kuntien raja sattuu tuolle mainitulle 900 metrin välille.

    http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/opeku/opetus/perusopetus/koulukuljetus/Sivut/default.aspx

    Perusopetuslain 32 §:
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P32

    32 § 3. mom.
    Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi, jos esiopetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään lasten päivähoitoon lasten päivähoidosta annetun lain 11 c §:ssä tarkoitetulla tavalla, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista päivähoito- ja esiopetuspaikan välillä. (8.4.2011/324)

    Äänestä

Hommaa taksi ja toimita kuntaan lasku. Soitat vain taksifirmaan että hophop, koululaiset oottaa. Kyllä se kunta sen maksaa.

Äänestä

Tuo koulumatkan kokonaiskesto jää usein huomioimatta, kun päätöksiä koulukuljetuksista tehdään.

Perusopetuslain 32§:n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, mikäli koulumatkan pituus ylittää 5 km tai sen kokonaiskesto ylittää 2,5 h (yli 13-vuotiailla 3 h). Matkaetuus voidaan myöntää myös koulumatkan vaarallisuuden perusteella tai asiantuntijalausunnon perusteella, jos koulumatka on todettu oppilaan kehitystasoon tai terveydentilaan nähden liian vaikeaksi tai rasittavaksi.

Äänestä
  • Juu, mutta ei tässä siitä ollut aloittajan tapauksessa kyse. Kyse oli siitä, että aloittajan lasten pitäisi päästä eri kouluun, kuin mihin heillä oli oikeus koulukuljetuksen suhteen. Se kun on lähtökohtaisesti vain kunnan osoittamaan ns. lähikouluun. Jos vanhemmat haluavat lasten käyvän eri koulua, heiltä voidaan vaatia kuljetusten hoitamista itse. Aivan kuten yhdeksän jo yli vuosi sitten kertoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

raivostunut kirjoitti:

Olemme muuttamassa paikkaan josta lapsille tulee koulumatkaa 6km. Koulusta sanottiin, että vaihtoehtona on joko kulettaa itse tuo 6km päivittäin, lapset 1,3,4 ja 5 luokilla, eli kaikilla alkaa ja loppuu eriaikaan. tai vaihtaa koulua toiselle paikkakunnalle johon menisi bussikuljetus. Toisen perheen lapset asuvat meiltä 900metrin päässä ja he saavat taksi kyydin oman paikkakunnan koululle ja meidän lasten pitäisi alkaa kulkemaan bussilla toisen paikkakunnan koulussa. Olen ollut yhteydessä koulunjohtajaan ja sivistystoimenjohtajaan, ja kummallakin sama vastaus joko kulettaa itse tai vaihtaa koulua. Onkohan tämä ihan oikein???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu