Kuinka kiintyneitä olette taloonne?

Meillä on ollut vajaa 100 neliöinen talo reilun 30 vuotta. Se riitti hyvin 4 hengelle. Nyt kun asujia on kaksi niin on vähän turhan paljon neliöitä. Ei kuitenkaan ole tarvetta muuttaa sen takia. Samassa paikassa asuminen on monesta asiasta kiinni, mm. muutto toiselle paikkakunnalle tuo vaihdon. Meillä talon vaihto on mahdollinen mutta sen tarvetta ei nyt ole.

Mieheni isoisä rakensi talon 1915. Mieheni isä asui siinä koko ikänsä ja mieheni on asunut siinä koko ikänsä. Minä olen kuulunut talon kalustoon jo 44 vuotta.
Meidän onnemme on, että kotimme on pääkaupunkiseudulla, kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. Ei ole pakko muuttaa minnekään.
Lasten muutettua omilleen, onhan tämä 160m2 talo vähän iso meille, mutta toisaalta, ei koko ole mikään ongelma, kulut ovat pienet, lukuunottamatta kiinteistöveroa.
Jos terveenä saadaan olla, tästä lähdetään tosiaan vasta hautausmaalle.

Ja kyllä, olemme kiintyneet tähän taloon, omaan pihaan, tavaroihin, eikä hävetä yhtään sanoa sitä.
Ei kyse ole siitä etteikö tätä taloa voisi myydä, tottakai voisi, mutta miksi pitäisi?
Ei ole tarvetta talon myynnistä saataville rahoille, eikä ole tarvetta muuttaa mihinkään.

Meillä myös jälkipolvi on kiintynyt tähän taloon.
Lapsemme asuivat tässä talossa toinen 21 vuotta ja toinen 20 vuotta.
Kun meistä aika jättää, luultavasti jää yksi sukupolvi välistä pois ja vanhin lapsenlapsemme muuttaa tähän, eli suvussa pysyy näillä näkymin jatkossakin.

No meillä kolmelle 215 m2 talo Espoossa. Talo ostettiin 3 vuotta sitten. Mutta myymme sen noin 15 vuoden kuluttua kun molemmat eläkkeellä ja poika perustanut jo oman perheen omassa asunnossaan. Ei tuota tuskaa myydä koska tiesimme jo ostaessamme että liianiso ja työläs iän myötä. Nyt kuitenkin nautitaan tilasta ja puutarhasta....

Hyvä kysymys. Olen asunut JKL:än keskustassa omakotitalossa 20 vuotta -49 valmistuneessa puutalossa. Oon harsinu (itse) tätä paskaa varmasti sadalla tonnilla, mutta kenelle? Noin 1200 perennaa on mullitettu. Ikkunat, katto, LIV, ulkovuoraus, keittiö, sauna pesutiloineen
(kahteen kertaan) uusittu. Kaikki pinnat on uusittu - 80-luvun muovimatot vaihdettu lankkulattioihin ja lastulevyt kelkottu kaatopaikalle Ehkä olisi voinnut käyttää vapaansa paremminkin. Vaikee sanoo rakastanko vai vihaanko tätä niin monen unelmoimaa " jälleenrakennuksen kukkasta". Plussaa on tietenkin tila , autopaikat,piha ja itsenäisyys. Lähe tästä nyt mihinkään . Toivottavasti vävy jatkaa.

Toisnaan ok-talon myyntiä heikentää 5 vuoden vastuu myyjällä. Etenkin kun kyseessä piilevät viat jne. Sen lisäksi ei ole temppu eikä mikään saada taloa huonolla hoidolla huonoon kuntoon 5 vuodessa. Oikeustaisteluriskit huomioiden myynti aina RISKI

Jos on nuoruutensa asunut maalla väljässä ympäristössä ja siitä heivaat ittes kaksioon toiseen kerrokseen perheen kanssa tiedät miten mieltä kuumottaa kun yläkerrassa tapellaa 24/7 ja yks kuuro pitää tv:n täysillä, kolmas taas kamppailee rakkonsa kanssa vetäen vessan 5-kertaa yössä! Kahden vuoden jälkeen tuli mitta täyteen ja tein diilin itteni kanssa hankkimalla projektin ostamalla hieman syrjästä vanhan mummonmökin joka oli isolla tontilla. Siitä 5-vuotta eteenpäin muutettiin ja vieläkin asutaan ja tyytyväisiä ollaan. Lapset on jo maailmalla mutta nekin lähti onnellisina vietettyään lapsuuden hyvissä puitteissa. Remonttia ja uutta on rakennettu alusta saakka ja varmaan jatkuu niin kauan kuin henki pihisee mutta silti en vaihtais tätä rivari- kaksioon! On asioita jotka tuntuvat toisille ylipääsemättömille mutta oikeilla laitteilla ja tavoilla isonkin pihapiirin hoito on helppoa ja antaa hyvän mielen sitä katsellessa. Joku tykkää jostain muusta jotkut ei mistään ,toisille pitäisi kaikki tuoda valmiina eteen eikä sekään riitä...minä olen valinnut osani se riittäköön koska olen siihen tyytyväinen.
Ps. On muuten juhlavaa heittää joskus napit kaakkoon oluen kera hyvien naapurien seurassa eikä kukaan tuu valittamaan :)

Mitkäs napit siinä heitetään kaakkoon?

En muuttaisi minäkään kerrostaloon ainakaan tässä elämänvaiheessa. Ahistaa aina kun käyn kerrostalossa vaikka vaan kylässä. Ja olen minä itsekin sellaisessa asunut, mutta en ihan normiasuintalossa, vaan keskustassa liiketalon yläkerrassa. Siihen elämänvaiheeseen se sopi hyvin, olin hyvin nuori vielä silloin.

Totta kai olen kiintynyt omaan talooni, olen itse asiassa ollut hyvin kiintynyt kaikkiin niihin paikkoihin, joissa olen asunut. Uskon, että on vinha perä siinä uskomuksessa, että kun ihminen muuttaa uuteen paikkaan, "sielu" tai mikä se sitten onkin, jää vielä sinne entiseen ja vie aikansa, ennen kuin sekin muuttaa ja asettuu uuteen kotiin. Minulle on aina käynyt niin, että olen uudessa asunnossani nähnyt hirveän paljon unia siitä entisestä kodista ja vaellellut siellä, jopa piileskellyt siellä salaa uusilta asukkailta. Varsinkin yhdestä entisestä kodistani en meinannut päästä millään henkisesti eroon, vei vuosia ennen kuin ne unet loppuivat ja hyvin paljon se paikka oli mielessäni valveillakin. Jostain syystä myös lapsuuteni mummola kummittelee unissani vieläkin, käsittämättömän usein unieni tapahtumat sijoittuvat sinne.

Tässä olen nyt asunut pisimmän ajanjakson kuin missään muualla. En ole edes ajatellut, että tätä joutuisi joskus myymään. Minulla on illuusio, että joku jälkeläisistäni tulisi tähän sitten, kun minua ei enää ole. Mutta eihän elämästä koskaan tiedä.