Minne me vähemmän nuoret menemme juhlimaan? Paimennammeko nuoria, vai juhlimmeko itse?
Vastaukset 11
- JoukollaMukaanVai----
Lähdetään Kaisaniemeen. Voisi olla ihan mukava kokemus.
Missä tavataan? - Kaisa-MuorinVai-Mummon
Tuli mieleeni, että Kaisaniemessä voisi olla Kaisa-muorin musiikkitapahtuma, kun Ilosaaressakin on Ilovaari-Rock.
Olen käynyt siellä joskus.
Mikä olisi meidän aikuisten musiikkitapahtumalle Kaisaniemessä hyvä nimi? - hytinäx1
Voi jukra, tulin äsken kaupungilta huomisen aamiaisen ostoksilta ja kävi kateeksi. Tuossa puistossa oli monta "nuorta" paria (40 ) jotka pelasivat krokettia ja joilla oli mukanaan kylmälaukut. Naukkailivat välillä olutpulloista ja viinilaseistaan virvokkeita ja halailivat ja suukottelivat. Täällä on vieläkin 23 astetta varjossa , kello on Suomessa jo yli 20.00. Käy pieni tuulenvire ja harmittaa kun ei tullut hankittua heilaa helluntaiksi ;). Kaikki nuoret opiskelijat eivät ole vielä saaneet opiskelujaan päätökseen. Ensi viikonlopun aikana taitaa olla heidän kohdallaan kovempi juhlinta.
- KohtaEiKuuluLaulua
Ja aamulla aurinko oli noussut jo neljän jälkeen aamulla. Ihanaa. Ei malttaisi nukkua ollenkaan, kun linnutkin vielä laulavat.
Meillä juhlittiin lapsen lapsen 10v. ja koulun 4 luokalle siirtymistä. Ei tullut lähdetyksi kaupungille. Kolea ilma viilensi meno haluja.
- kesi.vä
Minä olin maalaismaisemissa. Esiintyjänä meidän pienessä pihajuhlassa oli 6-vuotias vesseli, joka esitti Robinin biisejä pääosin. Oli miellyttävä sää koko viikonlopun. Mukavasti heitti viileämmäksi tulomatkaa varten säänkin. Tämä päivä menee sisätiloissa odotellen remppamiesten arviointikierrosta. Onneksi se remppa ei heti vyöry päälle.
Mukavan pehmeä termi- meille, tuo vähemmän nuoret. Onhan se parempi, kuin enemmin vanhat.(positiivisempi saundi)
Vaikka maailma palvoo nuoruutta, ei siihen nyt sorruta- vaan Kaisaniemeen sielläpäin luuraavat. Helsinki on niin upea, ottakaa ilo irti, minäkin käyn aika-ajoin.
Mukavaa päivää, tuota remppaa mietin minäkin nyt..............Autossa viileys on hyväksi - ei katsomossa, saati kova tuuli. Miron 10v. juhlat veivät päivän. En lähtenyt illalla juhlimaan, vaan kastelin puutarhan ja siirryin sisälle.
- mimmimum-..mi
Kiitos kylmistä väreistä .....kirjoitti eräs toimittaja eilen lehdessä....Kiitos kylmistä väreistä...minä luulin että puhutaan oikeasti väreistä....hän tarkoittikin muita väreitä jotka Kaisaniemestä kantautunut musiikki aiheutti....
- kesi.vä
Luin eilen, että Uriah Heep ja Deep Purple esiintyvät Kaisaniemessä. Sinne olisin mennyt, mutta kun se osuu mulle väärälle päivälle :(
Radio Aallon ilmaiskonsertti on sunnuntaina. Robinia voisin viedä vesselin kuuntelemaan.Ilmaiskonsertti on 12.06 siis tulevana sunnuntaina Kaisaniemessä. Esiintyjiä en huomannut katsoa Seuraillaan - keli lämpenee jo silloin. Ei tarvitse kokea pelkkiä vilun väristyksiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi340969- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69691
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591
