Rantakahvila

Eilen vaimoni kanssa söimme muikut terassilla ja samalla ilmoitetettiin melko täydelle terassille et nyt me suljemme, hyvä niin ; rahat säästyivät noin kahdeltakymmeneltä asiakkaalta, toivottavasti yrittäjä tekee voittoa.
381398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

paljonko oli kello?

Äänestä
  • Itse en ollut paikalla, mutta oman kokemani perusteella klo 22 on jo kiire kotiin ainakin työntekijöillä.
    t. eri

    Äänestä

Syö aloittaja vaan muikkusi muualla. Ravintolallakin on sulkemisajat. Kaikenmailman typerät asiakkaat luulevat olevansa jotain kuninkaita muutamine muikkuineen, joten typerine vaimoineen on turha jauhaa paskaa. Aloittaja, voi keskittyä enemmän vaikka vaimoonsa ettei tämä käy enää vieraissa saamassa muikkua tai lohta tavaraansa.

Äänestä
  • Asiakas joka esitti aiheellisen kysymyksen kyläkeskustan parhaan (ja ainoan) rantaterassiravintolan asiakkaiden heittämisestä kesäyöhön keskellä parasta (ja lyhyttä) sesonkia ei ole typerys.
    JOS kello oli vasta n. 22, niin kesäviikonloppuiltana silloin on melko aikaista sulkea.

    Äänestä

  • Upeeta ettenkö sanoisi mahtavaa. Vetäisepä vagina päähäsi ja sujahda vaikka Kammiovuorelle häpeämään!

    Äänestä

Kunta teki ison investoinnin luodessaan puitteet ravintolatoiminnalle kunnan parhaalla paikalla, kattoi yrittäjälle pöydän jossa toimia. Mitä kunta sai?
On olemassa "yrittäjiä" ja Yrittäjiä. Mietipä kummanlainen nyt on kyseessä. Ei muuta kuin sopimus poikki ja puuhastelija pellolle. Kyseisenlainen touhuilu ei palvele kunnan matkailullisia tavoitteita, päinvastoin, saahan nuo matkailijat vähemmälläkin kaikkoamaan kunnasta.
Nyt esiintuomasi toiminta ei suinkaan ole ainutkertaista, vastaavanlaisia tapauksia on lukuisia. Kun istahtaa Helsinkiläisen ravintolan terassille ja keskustelu sivuaa Sysmää ja ravintolatoimintaa täällä, tästä nimenomaisesta terassiravintolasta ei positiivista lausetta kuule. Oikeampi ilmaisu ravintolan sijaan lienee keskikaljajuottola ravintoloitsijan ehdoilla, vailla minkäänlaista palveluhenkisyyttä ja ymmärrystä yrittämisen olemuksesta vuonna 2016.
Kukahan tekisi jotain asiantilan ja Sysmä-kuvan parantamiseksi?

Äänestä

Saimpa hienoja vastauksia, ilmeisesti omistaja usealla nimimerkillä, emme häiritse toiste

Äänestä
  • ebin :D no ei tässä sahtipäissä viel muuta keksi

    Äänestä

Voi v...u teitä, kai omistaja voi omalla tontillaan/rakennuksellaan/ravintolallaan tehdä mitä haluu, sulkee ja avata milloin haluu-nyt turvat tukkoon, syökää ihan missä haluutte.

Äänestä
  • Niinkö? Koska kunta myi tontin ja rakennuksen? Oliko rintataskukauppa kun on niin huomaamatta tapahtunut? Tietääkseni kyseessä on vuokrasopimuksella siirretty hallintaoikeus sisältäen luullakseni (jos ei niin ihmetellä täytyy) joitakin ehtoja toiminnasta, mutta sulla lienee paremmat tiedot. Taitaa olla vain niin ettei tosiaankaan ole sinun etusi että turistit syövät muualla.

    Äänestä

Onko terassi kutistunut viimenäkemästä jos on lähes täysi noin kahdestakymmenestä asiakkaasta?
Mulla on mielikuva että sinne mahtuu toistasataa asiakasta, jos siis puhut siitä leirintäalueen viereisestä rantaterassista?

Äänestä

Vagina päähän ja kammiovuorelle, mites tää liittyy tähän juttuun vai käytätkö jotain päihteitä tai lääkkeitä ? Et ole aivan terve ! Sinäkö ajelet moottoripyörälllä pitkin jalkakäytäviä ja myyt pillereitä ?

Äänestä

Onks ne niit päättömii teollisuusmuikkui ? Hesas muikunpäät karpalohillolla 30 € / ateria, lähettää kai Sysmään ne muikunhännät , niit saa tukusta 30 cnt/kg mut päät uupuu.

Äänestä

Kunnanjohtajan pitäis määrätä noi aukioloajat, tulee se meille veronmaksajille kalliiksi se paikka muutenkin. Puuttuuhan se pienempiinkin asioihin tai määräis Järvisen määräämään.

Äänestä
  • Luojalle kiitos ettei ole humalaisten metelöintiä joka yö, saa naapuruston asukkaat edes joskus nukkua ilman häiriöitä.
    Hyvin riittäisi arki-iltojen aukiolo klo 22.00 saakka, lauantaina voisi olla pari tuntia myöhempään jos asiakkaita riittää.

    Äänestä

Kunnan pitäisi avata kaikkien nähtäväksi ravintolasta tehty sopimus. Jutut kylällä pyörivät asian ympärillä ja moni "tietää", että annettuja lupauksia ei ole pidetty. Mikä on totuus? Onko vuokraa alennettu, onko luvattu ympärivuotinen toiminta, onko sitouduttu joihinkin aukioloaikoihin jne.? Menikö kilpailutus oikein? Harmi, että kunnan matkailun kannalta yksi ykköskohteista ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Äänestä
  • Sysmäpäijänteenhelmikö, ei, kyllä se menee niin että Sysmäpäijänteenhölmö!

    Äänestä

Juuri näin. Rantaterassin pitäisi olla meidän sysmäläisten ykköspaikka ja palvella asiakkaitaan silloin kun niitä yleensäkään on. Tämmöisessä paikassa yrittäjän pitää repiä selkärangastaan kaikki mitä irti lyhyen sesongin aikanana saa, jotta eläisi talven yli. Ja toisaalta kunnan pitää vaatia, että palvelu pelaa, koska se on kustantanut (meidän veronmaksajien rahoilla) tämän matkailuvaltin, jota se ei nyt valitettavasti ole. Maailma on pieni ja veneilijöiden keskuudessa jutut kiertää nopeasti. Kunnan pitää tehdä toimenpiteitä pikaisesti, että homma ei karkaa lopullisesti käsistä.

Äänestä

Matkailuvaltti. Heh. Yks vitun rantakuppila.

Äänestä
  • Kova on itku kun kaljasiepot ei saa yötämyöden kaljaa.

    Näyttää täällä olevan jollain elämä ihan hukassa.

    Äänestä

  • Siinä se varsinainen pahvi lärväänsä aukoo, luepa ihan ensteks vaikka palstan avausteksti. Vai eikö ymmärrys riitä?

    Äänestä

  • kesäsysmäläinen kirjoitti:

    Kova on itku kun kaljasiepot ei saa yötämyöden kaljaa.

    Näyttää täällä olevan jollain elämä ihan hukassa.

    Kyllähän se nyt vituttaa ku ei pääse päätä täytee vetää oli arki tai ei.

    Äänestä

Nyt syytellään väärää osapuolta. Ei yrittäjä voi päättää mihin saakka terassille voi tarjota. Viranomaisilta pitää anoa lupaa ja yksi naapurin valitus riittää estämään tarjoilun kymmenen jälkeen.

Äänestä
  • Etkö naurettavampaa seli seliä keksi? Onko viranomaisten toimesta asetettu ylimääräisiä rajoituksia? Ei ole! Kyse on tässä tapauksessa vain ja ainoastaan yrittäjän tahdosta ja päätöksestä palvella asiakkaita aukioloaikojen puitteissa. Ja jos palvelu- ja yrittäjähenkisyyttä ei ole niin tässä on lopputulema, Sysmän kannalta negatiivinen kuva matkailun merkityksestä kunnan elinkeinoelämään ja sitä kautta verokertymään. Jos mikkihiiren vasen käsi on kymmenen ja oikea käsi yhdeksän kohdalla, paljonko kello silloin on? Mietippä sitä? Jos ravintolalla ei ole kiinteitä aukiolo-aikoja ei ravintolalla ole asiakkaitakaan!

    Äänestä

  • Onkos sulle annettu sinne porttikielto kun noin pökäleinä olet?
    jos oikeasti olisit huolissasi yrityksen pärjäämisestä niin et kyllä silloin sitä täällä jatkuvasti haukkuisi
    minä menen ravintolaan jos huomaan sen olevan auki ja minulla on nälkä, elämäni ei kulje ravinoloiden aukioloajan mukaan, en edes tiedä miten yhdenkään paikallisen tulisi olla avoinna

    Äänestä

  • Sinä olet sinä (etkä suinkaan telluksen napa), kuten itse totesit, ja muut eivät välttämättä ole sinä. Eikö niin? Eiköhän nämä ole asioita jotka tämän infran kustantajia oikeutetusti kiinnostaa, vai miten on "kesäsysmäläinen"?

    Äänestä

  • etsillee kirjoitti:

    Sinä olet sinä (etkä suinkaan telluksen napa), kuten itse totesit, ja muut eivät välttämättä ole sinä. Eikö niin? Eiköhän nämä ole asioita jotka tämän infran kustantajia oikeutetusti kiinnostaa, vai miten on "kesäsysmäläinen"?

    eikä muut ole todellakaan sinä :D, onneksemme

    miten meille infran kustantajalle kuuluu mitä yrittäjä tienaa jos hän hoitaa vuokransa ja sovitut velvoitteensa?
    t. kesäsysmäläinen nyt ja talvella talvisysmäläinen

    Äänestä

  • Ketä tässä asiassa on yrittäjän tienaaminen kiinnostanut? Kunnan investoinnista saama raha sen sijaan kiinnostaa, ja puhun vain omalla suullani, toisin kuin sinä, julkituomastasi päätellen olet valtuutettu puhumaan myös muiden suulla. Kun kunta käyttää varojaan matkailupalveluiden kehittämiseen lähtökohtanahan on että kunta saa rahalleen jonkinlaista palautetta, näinhän se menee, eikö totta? Jos oikein pinnistelet niin saatat ymmärtää että tämä kunta muodostuu n. neljästätuhannesta yksilöstä, heidän varojaan tässä kohteessa kunta on käyttänyt, niiden varojen järkevä käyttö kiinnostaa kuntalaista, oikeutetusti!
    T. Ympärivuotinen, syntyperäinen, ikänsä tänne veronsa maksanut mutta pitäjän ulkopuolisen yhtiön palveluksessa elämäntyönsä tehnyt täällä äänioikeutettu kuntalainen.

    Äänestä

  • avauksessa luki
    " toivottavasti yrittäjä tekee voittoa."

    Äänestä

  • ketjun-avaajaa kirjoitti:

    avauksessa luki
    " toivottavasti yrittäjä tekee voittoa."

    Mielenkiintoista; Jos olet keskustelun avaaja niin kummastako siis olitkaan huolissasi, yrittäjän tekemästä voitosta vai saamastasi/saamastanne palvelusta? Mikäli et ole keskustelun avaaja niin käyttäisin kohdallasi nimitystä saivartelija.

    Äänestä

Hei kaikki humaliset, eiköhän lopeteta tähän.

Äänestä

Terassilla tarjoilevat iloiset ja kivannäköiset "tytöt", joille iso kiitos. Ari on onnistunut ainakin henkilöstön valinnoissaan. Silmänilo=hyvä mieli=tyytyväinen asiakas=enemmän myyntiä.

Äänestä

Rantsulle menen taas viikonloppuna nauttimaan elämästä, hyvästä palvelusta ja kylmästä juomasta. Tsemppiä sinne!

Äänestä

Rantakahvila on hyvä paikka. Aloittaja voi mennä muualle muijanssa kanssa muikkuja syömään, tai jatain muuta tekemään, me muut kyllä kannatamme paikkaa ja suosittelemme sitä jokaiselle.

Äänestä
  • ei vissii ollu jonoa :D onneks paikan pelastaa kesätytöt..

    Äänestä

Joo, ei sinne jatkossa jonoja muodostu, niinkuin kehoitit kaikkia menemään muualle. Menemmekin Uotiin, siitähän faces taas vähän keskusteltiin miten Rantsu on auki. Kunnan sijoitus paikkaan menee aivan hukkaan, uusi yrittäjä joka jaksaa paremmin vois jatkaa

Äänestä

Älkää hei viittikö! Antakaa kunnan keskittyä rauhassa tärkeimpään päätehtäväänsä eli kepakkokuppiloiden toiminnan tukemiseen ja pystyssä pysymisen varmistamiseen. Tekevät hikipäässä ansiokasta työtä!

1Äänestä

tliko mieleen jotta anniskelu piti lopettaa klo 22 niin mitä siellä tyhjää istumaan vai limsaako joitte hoikan kauniin vaimosi kanssa, vai oliko se siiderivalas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eihuva kirjoitti:

Eilen vaimoni kanssa söimme muikut terassilla ja samalla ilmoitetettiin melko täydelle terassille et nyt me suljemme, hyvä niin ; rahat säästyivät noin kahdeltakymmeneltä asiakkaalta, toivottavasti yrittäjä tekee voittoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu