Miksei Jumala ilmoita itsestään niin,

Muri

että hölmömpikin uskoisi jumalan olevan olemassa. Sen sijaan näyttää, että Jumala tai jumalat vain istuvat valtaistuimillaan ja taputtavat käsiään, kun uskovaiset ovat tappaneet toisiaan tuhansia vuosia miljoonittain. Johtopäätös on,ettei mitään jumalaa ole ja että teologit ovat satusetiä.

15

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varmista_D_vitamiini

      Näitäkö mietit ja pohdit yöt ja päivät ??

      • Muri

        olen kirjoittanut aiheesta 250 s kirjankin nyt eläkkeellä. Mielestäni on selvinnyt totuus paremmin, kuin mitä teologinen tiedekunta on saanut selville koko olemassaolonsa aikana. Eikö olekin röyhkeää?


      • Varmista_D_vitamiini
        Muri kirjoitti:

        olen kirjoittanut aiheesta 250 s kirjankin nyt eläkkeellä. Mielestäni on selvinnyt totuus paremmin, kuin mitä teologinen tiedekunta on saanut selville koko olemassaolonsa aikana. Eikö olekin röyhkeää?

        Röyhkeää? Ei kait se niin valtaisan röyhkeää ole, jos kertoo oman näkemyksensä elämän keskeisimmistä asioista. Teologisessa tiedekunnassa on varmasti opiskellut monenlaista veijaria ja maan matkamiestä. Uskonveljiä,ateisteja ja agnostikkoja ihan pilvin pimein. Keskinäiset väittelyt on varmasti olleet tiukkoja tilanteita tuossa porukassa. Itse en ole ateisti. Enkä myöskään tiedekunnassa opiskellut.
        Tarkentava kysymys kuuluu:
        Mihin kuningas Salomo kadotti lentävän mattonsa ja liitonarkun ??


    • JakkeTV

      Olet kirjoittanut 250 sivua perustuen mihin? Siihen miten olet itse järkeillyt asiat? Teologiaa on tutkittu parituhatta vuotta, erityisesti ennen valistuksen aikaa kaikki lahjakkaimmat olivat teologeja. Oletko siis kaikkia näitä niin paljon älykkäämpi että eläkkeellä hutaiset kirjan joka kumoaa kaiken mitä nämä tutkijat ovat tehneet?

      Kuitenkin sinulla on sama uskonnollinen vakaumus kuin koiralla. Koira ei voi uskoa mihinkään jumaluuksiin, sillä sen aivot eivät ole kehittyneet tarpeeksi jotta se kykenisi ymmärtämään niinkin haastavia abstrakteja asioita. Lähdetäänkö arvuuttelemaan miksi sinä et usko?

      • MichaelDudikoff

        Tuskinpa ne lahjakkaimmat olivat teologeja sillä tavalla kuin se nykyään ymmärretään eli päntänneet tietyt yliopiston kirjat ja saaneet tutkinnon; siihen aikaan maailma oli kurjempi ja pelottavampi paikka ja taivaskin oli yhtä aikaa kirjaimellinen ja kuvaannollinen asia. Maata osattiin kaivaa, mutta lentokalustoa ei ollut ja taivas tuntui mystiseltä henkiolentojen asuinpaikalta.

        Ja tuosta koira-asiasta; mehän emme varsinaisesti tiedä uskooko se koira jumaluuksiin vai ei,mutta uskonnoissa on joskus haluttu tehdä voimakas rajaveto ihmisen ja muiden eläinten välille, jotta on voitu perustella tietynlainen eläinten kohtelu.
        Et voi sanoa samaan aikaan, että koiralla on sama "uskonnollinen vakaumus" kuin ateistilla ja että koira ei pysty miettimään tuollaisia asioita. Jos koira ei voi tuollaisia asioita miettiä, ei sillä voi olla mitään vakaumustakaan.
        Toki ateistitkin uskovat moniin asioihin, mitä eivät ole itse nähneet, jos niistä on todisteita mutta ateistit eivät ole nähneet tuollaisia jumaluuden todisteita. Onko uskovaisella samat aivot kuin koiralla jos ei usko lentävään spagettihirviöön tai että Marsissa asuu ruotsalaisia?


    • Mikä-on-kirjasi-nimi

      Oikein hyvä kysymys.

      Itse lähden kahdesta perusasiasta: valinnanvapaudesta, todellisuudesta ja termityksestä.

      Uskonto tai teologia ei ole puhtaasti faktoihin perustuva tiede, kuten tyypillisesti historia, matematiikka, tähtitiede tai fysiikka. Vaikkapa kristinuskon osalta oleellista ei ole se, oliko Jeesus olemassa, vaan se, oliko Jeesus Jumalan poika. Historian valossa fakta on se, että Jeesus on ollut olemassa (= siis fakta), mutta jumala-jumalan poika -suhdetta ei ole voitu todistaa (= uskon asia). Missä fakta ja tunnettu todellisuus loppuu, uskonto alkaa tai jatkuu; eihän kyseessä muutoin olisikaan uskonto.

      Jos Jumala ilmoittaisi pitävästi itsestään, uskonto sellaisenaan lakkaisi olemasta. Samalla loppuisi myös valinnanvapaus - ei kukaan käy kiistelemään vertaisarviodusta perusmatematiikasta, planeettojen kiertoliikkeestä tai painovoimasta. Faktojen vallitessa valinnanvapaus loistaa poissaolollaan.

      Miksi Jumalan tulisi ilmoittaa itsestään pitävästi? Jokainen voi vain arvuutella, tekisikö tällainen sitova ja pitävä ilmoitus maailmasta paremman, onnellisemman ja mielenkiintoisemman paikan. Jos Raamattuun käy uskominen, tällainen pitävä ilmoitus on kyllä tulossa; kuka sitä onkaan näkemässä ja kuulemassa, on aivan asia erikseen. Silloin ikuinen paratiisi joko alkaa tai on alkamatta.

      Jos joku tappaa toisiaan uskonnon varjolla, on joko uskonnon perusluonne tai uskon harjoittajien uskon tulkinta pahasti vääristynyt. Kyllä uskonnon eräs perustehtävä on tehdä maailmasta parempi paikka ja ihmisistä keskimäärin onnellisempia. Pelkästään uskontoa ja Jumalaa lienee turha syyttää elämän surkeudesta tai kulkutaudeista. Itse olen omassa uskossani arvostellut Jumalaa kaikesta pahasta, mutta kiitoksella ottanut kaiken hyvän vastaan.

      Pitävästi? Kyllä kymmenen kivipaatta ja raamattu, koraani tai Mormonin kirja ovat osalle ihmisistä pitävä todiste. Kaikille toki ei ole. Jos kuitenkin tutustut tähtitieteeseen alkuräjähdyksineen, mustine aukkoineen ja pimeine energioineen, kyse on kaikesta muusta kuin pitävästä todistelusta, vaikka kyseessä on täysin puhdas tiede. Osa asioista vaan on ihmisen ymmärryksen ulottumattomissa, me emme vain osaa emmekä tiedä. Parempaakaan emme kuitenkaan ole pystyneet, vaikka olemme uteliasuuttamme ja ihmiskuntana todellisia neroja selvittämään kaiken tarkoitusta ja alkuperää.

      • Kahdesta-vai-kolmesta

        Korjaus. Teologia itsessään on toki tiede, uskonto sitäkin vähemmän.


      • antihihhuli

        Ei sekään ole oleellista, oliko Jeesus Jumalan poika, kun raamatun mukaan me kaikki olemme. En jaksa uskoa että syntyisimme syntisinä, koska joku häiskä söi 6000 vuotta sitten väärän ompun. Lapset ovat viattomia ja kehittyvät yleensä kieroiksi ja vihamielisiksi vasta uskonlahkoissa tai altistumalla näiden vaikutuksille. En jaksa millään uskoa että tappamalla oman poikansa (tai sivupersoonansa), Jumala eliminoisi tämän ompun kauhean vaikutuksen. Vaikka hihhulit yrittävät aina syyllistää ihmisiä Jeesuksen sovituskuolemasta, en jaksa tunte syyllisyyttä, kun en ole tätä omppua syönyt. En ole tilannut minkäänlaista sovituskuolemaa, mikä kieltämättä oli brutaali tapa kuolla mutta ei mun syytä.


      • Uteliainen-2
        antihihhuli kirjoitti:

        Ei sekään ole oleellista, oliko Jeesus Jumalan poika, kun raamatun mukaan me kaikki olemme. En jaksa uskoa että syntyisimme syntisinä, koska joku häiskä söi 6000 vuotta sitten väärän ompun. Lapset ovat viattomia ja kehittyvät yleensä kieroiksi ja vihamielisiksi vasta uskonlahkoissa tai altistumalla näiden vaikutuksille. En jaksa millään uskoa että tappamalla oman poikansa (tai sivupersoonansa), Jumala eliminoisi tämän ompun kauhean vaikutuksen. Vaikka hihhulit yrittävät aina syyllistää ihmisiä Jeesuksen sovituskuolemasta, en jaksa tunte syyllisyyttä, kun en ole tätä omppua syönyt. En ole tilannut minkäänlaista sovituskuolemaa, mikä kieltämättä oli brutaali tapa kuolla mutta ei mun syytä.

        > ... joku häiskä söi 6000 vuotta sitten väärän ompun.

        Kerro lisää tästä.


    • Muri

      Ateistiksi tulemiseen riittävät raamatun hyvin moninaiset sadut ja selvät valheet, esim.: Jeesuksen ylösnousemus, ihmisen polveutuminen Aatamista ja Eevasta, Aurinko kiertää maata jne, jne, kymmenittäin tällaisia väittämiä.

      • Mikä-on-kirjasi-nimi

        Jos raamattu on sinulle satua, miksi et ryhdy jehovaksi, mormoniksi, islamistiksi, budhistiksi, polyteistiksi tai vaikkapa scientologiksi?

        Sinulla on satoja tai tuhansia mahdollisuuksia, mutta olet valinnut kaikista helpoimman eli ateistin tien: ei tarvitse kuin kiistää kaikki Raamatun väitteet ja se on siinä. Sanot vain, että "todista se" - näytä minulle Jumala..... Sinulla on toki täysi oikeus siihen.

        Kuten sanottua, missä fakta ja tunnettu todellisuus loppuu, uskonto alkaa tai jatkuu; eihän kyseessä muutoin olisikaan uskonto.


    • Muri

      En ymmärrä, miksi tulisi pinnistellä jonkin nimisen sadun kannattajaksi. Tieteen totuudet riittävät elämän perustaksi oikein hyvin. Voihan sitä yrittää, jos kyvyt riittävät, lisätä faktatietoa. Evoluutin yläkerroksissa, esim. avaruustiteessä ja teknologiassa, tuskin otetaan avuksi mitään uskontoa. Rukoilevatko avaruusaluksen matkaanlähettäjät, että matka onnistuisi?

      • Mielipide_1

        Melko vaatimatonta tekstiä kirjailijalta, joka on tuottanut 250-sivuisen kirjan.


    • OttakaaIisisti

      Eihän kenenkään ole pakko uskoa. Yleensä silloin tulee ongelmia kun on ihmisiä jotka eivät voi hyväksyä toisten ihmisten valintoja. Ateistit pauhaavat uskovaisille ja uskovaiset ateisteille. Ihan turhaa.

      • Ovelta_ovelle_sana

        Keskustelu oli rauhallinen, on siis otettu iisisti.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3411
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      173
      1449
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1228
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1112
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      795
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      782
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      739
    Aihe