Uskonto ja homous (Minun näkemykseni)

Mahteo

En ole uskonnon asiantuntija... Mutta tiedän sieltä kuitenkin aika paljon asioita.

Kyllä, vanhassa testamentissa homous on synti. Vanhassa testamentissa puhutaan jumalan luvatulle kansalle ''juutalaisille''. Me muut kansat, olimme roska kansaa joka ei ollut pääsemässä taivaaseen. Sitten tuli jeesus juutalaisten keskuuteen, jotka eivät sitten huolineet jeesusta. Jeesus sitten otti meidät kaikki opetuslapsikseen ja ne jotka uskovat jeesukseen pelastuvat. Eli ennen jeesusta ei ollut pelastusta synnistä, mutta kun jeesus tuli, niin synnit annettiin anteeksi. Tai näin me tahdomme uskoa.

On vain kaksi tapaa päästä taivaaseen.
1. Elää jumalan kymmenen käskyn mukaan (Pitää elää yhtä puhdas elämä kuin jeesus eli).
tai
2. Uskoa jeesukseen (Jeesus kuoli syntiesi vuoksi, jotta sinä pääsisit taivaaseen).

Miksi homous oli väärin vanhassa testamentissa? En sano etteikö se yhä olisi (Jeesushan sanoi ettei hän tullut muuttamaan mitään)... Mutta vanhassa testamentissa miehillä saattoi olla useita vaimoja, miksi? Jotta maapallo saataisiin täyteen ''Menkää ja lisääntykää'', homoudella ei syntynyt lapsia... Sen takia se oli todella paha juttu.

En sano etteikö homous olisi syntiä, sillä se on syntiä... Mutta minkä vuoksi jeesus taas kuolikaan meidän vuoksi? Antaakseen anteeksi kaikki synnit.

Me kaikki teemme syntiä, se on valinta. Jos joku on homo, se päättää ryhtyykö se sitten toteuttamaan seksuaalisuuttaan vai ei. Synnyit homona tai et, voit silti valita...
Mutta mooseksen laissa myös kerrotaan mitkä oli syntiä... Esim ''Kuolleeseen sian koskemiseen'' ne jotka koskee kuolleeseen sikaan pitäisi kaikki tapaa... Eli kaikki jalkapallo pelaajat pitäisi siis tappaa? Ei me tehdä niin, koska se olisi naurettavaa... Kuinka moni on syönyt sikaa?

Jeesus kuoli meidän kaikkien syntiemme vuoksi ja on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Ennen Jeesusta ei ollut pääsyä taivaseen, sillä kun Aatami ja Eeva söi kielletyn hedelmän, niin ihmiskunta oli tuomittu tekemään syntiä.

Ps: en ole homo. Halusin vain valaista osaa ihmisistä.

6

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MeihinSisäänRakennettu

      Loppupeleissä me jokainen tiedetään sisällämme, mikä on oikein ja mikä väärin. Osa käyttää esim alkoholia turruttaakseen ajatuksensa, jottei tuntisi tekevänsä väärin. En tarkoita pelkästään seksuaalisuutta, vaan yleisesti.

    • luluO

      On vain kaksi tapaa päästä taivaaseen.
      1. Elää jumalan kymmenen käskyn mukaan (Pitää elää yhtä puhdas elämä kuin jeesus eli).
      tai
      2. Uskoa jeesukseen (Jeesus kuoli syntiesi vuoksi, jotta sinä pääsisit taivaaseen).

      * Et elä itsekään kymmenen käskyn mukaan, rikot jotain joka päivä.
      * Kerropa mikä sinne taivaaseen menee?

    • gjllvD

      Jaahas taas joku sairas uskonhihhuli on taas alkanut määkimään.!!

      Ylimielinen mielestään aina oikeassa oleva tuomitseva itsekeskeinen narsisti!!!

      Turhaa tänne on tulla tuollaista paskaa suoltamaan!!!!

      • hinurille

        Homous on silti synti!


    • Jukkapk

      Homous on synti. Sehän on selvä asia eikä siinä ole mitään kummallista niille, jotka uskovat ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen meidän Herraamme.

      • jepjounäinon

        Olen kolme kertaa ottanut mieheltä poskeen. Nyt tässä, koko Herran kansan edessä, pyydän sitä nöyrästi anteeksi ja häpeän suuresti. Olen eheytynyt ja haluan levittää heterouden ja Kristinuskon ilosanomaa. Vastustakaa Saatanaa eli islamia ja homoutta!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe