Lapsuus neljässä eri maassa; Muiden kokemuksia?

Hydins

Hei,
olen nyt alkanut kiinnostumaan kuinka paljon on ihmisiä, joilla on ollut samanlaisia kokemuksia kuin minulla.
Muutin suomeen täyttäessäni juuri 12 vuotta. Edellinen kotini oli Amerikassa, jossa kävin koko ala-asteen, eli vajaa kuusi vuotta tuli siellä elettyä, enkä olisi lähtenyt pois jos olisin voinut päättää. Ennen jenkkiaikaa asuime Saudi-Arabiassa (jossa olen siis syntynyt) ja Itä-Vallassa. Perheeni on kuitenkin täysin suomalainen (tai siis sukuni, olen ainoa lapsi) ja joka kesä kävimme suomessa mökillämme ja sukulaisilla. Kielitaito minulla kehittyi todella hyväksi, kun opin kaksi vuotiaana puhumaan täysin sekä englantia että suomea. Tajusin myöhemmin että opin kielet todella nopeasti, joten opiskelin saksan kielenkin, olimmehan me asuneet "saksan"kielisessä maassa. Joo Itä-vallan saksa on täysin eri eikä Mühlviertel aksenttia voita mikään, mutta saksan kuitenkin opiskelin ja pärjään silläkin hyvin.
Kaikissa näissä maissa on ollut täyssin erilaiset kulttuurit, ja haluaisin kuulla muiden mielipiteitä omista kokemuksistaan.
**Kuinka olette oppineet sopeutumaan eri kulttuureihin? Mitkä ovat suosikki maitanne ja miksi?**
Välttämättä minua ei kiinnosta kokemukset kuten "joo, olin vuoden jenkeis vaihos, oli sairaan kivaa...", koska totta puhuen se ei ole mitenkään samanlaista kuin se että asuu koko hela lapsuutensa ulkomailla.

3

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hefti-og-begeistret

      Moi. Mulla kolme maata: syntynyt Suomessa, 4-vuotiaana muutettiin Tanskaan ja kun olin kyllä jo 12 kun Norjaan. Kielitaitoa mulla on suomi, norja ja tanska (jotka aika saman laisia) englanti, ruotsia osaan auttavasti, sekä saksaa.
      Mun mielestä me jotka ollaan ulkomailla asuttu ja tavattu erilaisia ihmisiä, ollaan paljon avoimempia ja ennakkoluulottomampia. Mun parhaista kavereissa on yksi jonka kanssa käytiin jo peruskoulua zambialainen. Sitten on yksi suomalainen, hollantilainen, Australiasta ja tietysti näitä norskeja kun täällä asutaan.
      Mua ihmetyttää ja hävettääkin kun suomalaiset on niin kovin ennakkoluuloisia ja kömpelöitä ihmisten kanssa. Pitäis enemmän aueta maailmaan, ei täällä kukaan pure ei tarvitse pelätä!
      Me matkustellaan paljon sellaisissakin maissa jossa turismia niin ei ole kovasti, Romaniassa ja Albaniassa on käyty mm. Ja maailmankuva avartuu ja laajenee kun näkee muutakin kun sen oman ulkovessan nurkan siellä perähikiällä.

      • erwerwerwer

        Kansainvälisyys saapuu pohjoiseenkin, mutta hitaasti. Ikävää että uutisista näkee maahanmuttovastaisuutta.


      • kynä56

        suomi on pieni maa niin kirjoitustasi saattaa joku tunnistaa kun kerrot elämästäsi, jos et tahdo sitä kertoa

        pohjoinen on rasisti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3770
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3593
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      99
      2962
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2709
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      125
      2519
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2102
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2041
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1901
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      116
      1861
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1219
    Aihe