ei ole peli

Kokeillataiei

Tässä kirjoittaa n. 40 vuotias nainen, joka kokeili henkien esiin saamista joulukuussa 2015 ekan kerran, 7 ihmisen voimin. Kummallista kyllä, tämä oli toimiva vaikka en itse uskonut ensin ja seurasin sivusta tuota rituaalia hetken. Lasi jonka laitoimme tuon paperisen laudan päälle, jonka itse teimme ohjeen mukaan, lasi todella liikkui ja ensin luulinkin, että joku sitä muista läsnäolijoista liikuttaa itse.
Ei, kun menin itse kokeilemaan ja osa lopetti tuon, lasi jatkoi liikkumista kysymysten esittämisen jälkeen ja antoi vastauksia, joista on tehty paperille todistusaineistoa vastauksista. Kun tätä istuntoa taas pidimme toisenaki iltana, henget olivat suorastaan vauhdissa ja asiat ovat edenneet juuri niin kuin paperille on kirjoitettu.
Tämä on hieman pelottava, eikä tätä istuntoa pidä aloittaa mikäli paikalla on huonot henget. Tai mikäli olo tuntuu kovin epämieluisalle!
Hyvät henget täytyy pyytää paikalle ja istunto on lopettava mikäli merkkejä huonosta hengestä ilmestyy, mitään kuolemaan tms. ei kannata esittää. vain hyviä asioita voi kysyä. Meille vastattiin numeroin ja kirjaimin, joista saimme kokonaisia sanoja vastaukseksi kysymyksiin.

2

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hggrgftfg

      HEH PÄIVÄN PARAS :D

    • hääglööffi

      voi olla, mutta täälläpä on sama mitä kirjoittaa, uskoo ken tahtoo ja miksi kummassa kirjoittaisin nimimerkillä ns jonninjoutavia asioita, ei ihan jaksas nähä vaivaa asioiden keksimiseen. Paperi on tuossa käsilaukussani, joissa vastauksia on mitä saimme istunnon aikana, ja itse en tähän uskonut ennekuin kokeilimme. Ihmeellistä oli, joskin jonkun mielestä taikauskoa, erikoista vain että mm. irtisanomiset töissä olivat juuri määrällisesti sitä mitä vastauksessa saimme. : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe