Polyteknikkojen kuoro & Ylioppilaskunnan Laulajat

KONSERTOIVAT

Polyteknikkojen kuoro & Ylioppilaskunnan Laulajat


Kuorot kohtaavat toisensa yhteiskonsertissa VocalEspoo -festivaalilla 7. kesäkuuta, ja siellä yleisö saa päättää, kumpi kuoroista vie voiton.

”Miten äänestys toteutetaan, on vielä mysteeri”, sanoo PK:n puheenjohtaja Ilmari Pärnänen. Pärnänen on ollut osa Polyteknikkojen kuoroa seitsemän ja puoli vuotta, joista hallituksessa hän on ollut vasta oman opiskelunsa loputtua.

YL:n Penttilä sanoo:
”Kun poikaporukassa lähdetään treenaamaan jotain tosi vaikeaa, kaikki tietävät, että joutuvat tekemään useamman tunnin töitä, ennen kuin sieltä alkaa tulla mitään mikä palkitsisi. Hurtti huumori lentää ja ärräpäitä tulee, mutta porukan motivaatio ja vihkiytyminen on todistus siitä, että halutaan saada teos esityskuntoon. Lopulta hienous, mitä säveltäjä on kirjoittanut, näkyy läpi. En usko, että koskaan lopetamme uuden musiikin tilaamista ja esittämistä”, YL:n Penttilä sanoo.

Molempien kuorojen kausi päättyy VocalEspoon konserttiin, jolloin alkaa kesäloma, jonka aikana YL:llä on kuitenkin pienempiä kvartettikeikkoja. YL:n varapuhteenjohtaja Ilkka Penttilä kertoo, että kuoron kausi huipentuu tenorien ja bassojen väliseen jalkapallo-otteluun. Pärnänen nokittaa ja sanoo, että he lähtevät perinteiselle linturetkelle Otaniemeen Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajien kanssa ”bongaamaan tipuja” kauden päättyessä.

”Toinen kuoro on arvostettu kirittäjä. Aina, kun olen ollut PK:ta kuuntelemassa, olen huomannut, miten hyvä kuoro se on. He pitävät soundistaan huolta ja ottavat uusia laulajia”, Penttilä sanoo. Hän on ollut YL:n toiminnassa mukana kaksitoista vuotta, ja sitä ennen hän lauloi Cantores Minoreksessa. Siirtyminen YL:n oli luonnollinen jatkumo, kun kavereitakin lähti sinne, vaikka Penttilä on itse teekkari.

”Meillä teekkaritausta näkyy siten, että melkein kaikki jäsenet ovat joko teekkareita tai diplomi-insinöörejä, ja markkinointimme suuntautuu Aalto-yliopiston tapahtumiin. Kuitenkin kuka tahansa hyvinlaulava mies saa liittyä kuoroomme”, Pärnänen kertoo.

PK:n Johtaja Pärnänen sanoo:
”Jos esitettäisiin vain klassisia hyviä biisejä ilman talvisodan henkeä, jengi varmaan tylsistyisi. Vaikka sillä hetkellä tuntuu, että tulee ärräpäitä, se on kuitenkin pohjimmiltaan se, mitä kaikki haluavat. Joskus kuulee mutinaa, että taas näitä biisejä, näistä ei ymmärrä mitään, mutta se on yksi niistä syistä, miksi niitä tehdään. Tuotamme tilaamalla uutta musiikkia koko musiikkimaailmalle, se on yksi meidän tehtävistämme”, PK:n Pärnänen summaa.

Vaikka kuorot eivät pohjimmiltaan poikkea toisistaan kovinkaan paljon, on niillä eronsa. Pärnänen myöntää avoimesti YL:n olevan Suomen paras mieskuoro, eivätkä Polyteknikot tosissaan yritä ottaa sitä paikkaa. Penttilä kertoo, että hienoinen kulttuuriero on havaittavissa – YL tekee enemmän konsertteja. Hän sanoo rohkaisseensa kaikkia pääkaupunkiseudun kuoroja kiertämään Suomea enemmän. Paikalliset mieskuorot ovat Penttilän mukaan innoissaan, kun elinvoimaiset nuorten miesten kuorot tulevat laulamaan.

Ensi vuonna Suomi täyttää sata vuotta, ja se teettää kansallisromantiikkaa ohjelmistojensa kulmakivenä pitäville kuoroille paljon työnsarkaa. YL aikoo lähteä myös Kiinan-kiertueelle ja PK suunnittelee julkaisevansa oman levyn ensi keväänä.

”On tärkeää pitää yllä olemassa olevia vahvuusalueita, mutta tehdä myös jotain ajassa uutta, kiinnostavaa ja monipuolista”, Penttilä sanoo. ”Jos PK ja YL eivät tilaisi ja kantaesittäisi uusia teoksia, niin muut eivät sitä tekisi.”

Emma Lauma

0

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        179
        1508
      2. Mietin sinua nainen

        Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
        Ikävä
        55
        1032
      3. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        40
        782
      4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

        Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
        Lapua
        63
        771
      5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

        Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
        Ikävä
        51
        707
      6. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        111
        700
      7. Ne alkaa aina yhdeltä

        jos mies et ole sattunut huomaamaan!
        Ikävä
        81
        679
      8. Haluan sinua mies

        Saat minut kuumaksi.
        Ikävä
        37
        676
      9. Voitaisiinko harjoitella rakas

        Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
        Ikävä
        71
        634
      10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

        Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
        Hindulaisuus
        304
        609
      Aihe