Katselin 8.6 illalla Teemalta millaista on Tsernobylin babuskojen elämä saastuneella vyöhykkeellä. Noin 100 babuskaa asuvat entisillä kotikonnuillaan, olivat hyvin tyytyväisiä elämään, mitään valituksia ei kuulunut. Vaatimattomat olivat mummojen olosuhteet, siitä huolimatta olivat tyytyväisiä.
Suoraan luonnosta hankkivat elintarvikkeensa, onkivat kaloja lähijärvestä, muutama kana pihalla ja marjat sekä luonnon hedelmät (omenat) säilöttiin sokeriin purkkeihin.
Nauru ja keskustelu naapureiden kanssa kuului asiaan. Joskus viettivät "tyttöjen sitsejä" ajan kuluksi. Pöytä suorastaan notkui luonnosta kerättyjä herkkkuja eri tavoin valmistettuina kyytipoikana jotakin vahvempaa juomaa kantikkaista pulloista, hauskaa heillä tuntui olevan.
Valtion puolesta säteilyä mittaavat henkilöt toivat kainalossa joka mummolle pari valkeaa leipää. Paperia ei ollut vaan kädestä käteen leipä vaihtoi omistajaa.
Mummot olivat pukeutuneet arkivaatteisiin, jotka näyttivät siisteiltä. Ainoa valituksen aihe ja aiheesta oli, villisiat syövät heidän kasvattamat perunat maasta.Suunnitelmallisuutta elämä vaatii, kun ei sitä joka pippuripurkkia ja hienoa sokeria voi lähteä joka päivä hakemaan.
Liekö niin, säteily jota alueella vielä oli, tuhosi ikävät bakteerit, sairauksista ei puhuttu, yleensä siinä 90 ikävuoden tienoilla tapahtui asukkaille majan muutto.
Ohjelman sanoma olikin, vaatimattomissa olosuhteissa voi elämän onni kukoistaa. Ajattelin jos babuskat olisivat joutuneet muuttamaan uusille asuinsijoille, eläisivätkö he yhtä tyytyväisinä kun täällä Ukrainan mustanmullan alueella, rakkaalla synnyinseudulla.. Pienistä asioista elon onni muodostuu.
Suoraan luonnosta hankkivat elintarvikkeensa, onkivat kaloja lähijärvestä, muutama kana pihalla ja marjat sekä luonnon hedelmät (omenat) säilöttiin sokeriin purkkeihin.
Nauru ja keskustelu naapureiden kanssa kuului asiaan. Joskus viettivät "tyttöjen sitsejä" ajan kuluksi. Pöytä suorastaan notkui luonnosta kerättyjä herkkkuja eri tavoin valmistettuina kyytipoikana jotakin vahvempaa juomaa kantikkaista pulloista, hauskaa heillä tuntui olevan.
Valtion puolesta säteilyä mittaavat henkilöt toivat kainalossa joka mummolle pari valkeaa leipää. Paperia ei ollut vaan kädestä käteen leipä vaihtoi omistajaa.
Mummot olivat pukeutuneet arkivaatteisiin, jotka näyttivät siisteiltä. Ainoa valituksen aihe ja aiheesta oli, villisiat syövät heidän kasvattamat perunat maasta.Suunnitelmallisuutta elämä vaatii, kun ei sitä joka pippuripurkkia ja hienoa sokeria voi lähteä joka päivä hakemaan.
Liekö niin, säteily jota alueella vielä oli, tuhosi ikävät bakteerit, sairauksista ei puhuttu, yleensä siinä 90 ikävuoden tienoilla tapahtui asukkaille majan muutto.
Ohjelman sanoma olikin, vaatimattomissa olosuhteissa voi elämän onni kukoistaa. Ajattelin jos babuskat olisivat joutuneet muuttamaan uusille asuinsijoille, eläisivätkö he yhtä tyytyväisinä kun täällä Ukrainan mustanmullan alueella, rakkaalla synnyinseudulla.. Pienistä asioista elon onni muodostuu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meidät onkin nykyään kasvatettu aina jotakin haluamaan, parempaa. Ei nähdä metsää puilta. Pienet asiat voi sopivasti ilahduttaa päivän mittaan. En ole shoppailija tyyppi joka juoksee päivät ostoskeskuksissa tai kirppiksillä. Elämme tavallisesti toinen osapuoli, minä sekä kaksi koiraamme. Ostan jos tarvitsen, turha tavara täyttää komerot ja hermostuttaa.
Jäin myös katsomaan Teeman venäläisaiheista myöhäisohjelmaa. Pidin mielenkiintoisena kuunnella näiden venälästen emigranttien jälkeläisiä, suomalaisia, kuten Olli Ahvenlahti, Georg Dolivo, Viktor Klimenko, Kirka ym. muita julkisuudesta tuttuja.
Nythän olen itse ollut aviossa taiteilijan, venäjän emigrantin jälkeläisen kanssa, ja kuullut monet tarinat, miten suomenruotsalaisuus, yhdistettynä venäläisyyteen, on ollut taakka lapsuudessa. Samaa kertoivat nuo taiteilijat ohjelmassa, mutta myös painottivat kulttuurien kohtaamisen hedelmällsyyttä, jota varsinkin Klinmenko ylisti emigranttien säilyttäneen puhtaanpana kuin neuvostoajan kulttuuri.
Sen uskon kyllä, mieheni käyttämä äidinkieli venäjä, oli kuulema Pushkinin aikakauden kaunista kieltä. Miten moni onkaan suomentanut Ahvenlahden isän lailla nimensä, saadakseen elää eroittumatta "laumasta"
P.S. Nuo babuskat ovatkin hyvin sitkeitä ja elivoimaisia vanhoja naisia, monitoimisia ja osaavia. Mukava heitä hyväntuulisia on katsella!
Olli Ahvenlahden vanhempien emigranttitaustaa hyvin harva ihminen tietää. Kun suomennosnimi on mitä supisuomalaisin.
Lorenan avaukseen.
Sodan evakkoliikkeen mukana tuli Sisä-Suomeen paljon Laatokan karjalaisia. Heidän puhetatapansa oli nopearytmistä.
Oli sanoja, jotka eivät auenneen kantasuomalaisille. He yrittivät sitten itse suomentaa asiaansa. Hauskaa kieltä se oli.
Monessakin dokumentissa on sanottu nettä esim tsetsenian isoäidit, babuskat pitivät koteja pystyssä, perheitä koossa.
Katson heitä ikämiehenä arvostavasti ja kunnioittaen.