Vanha suola janottaa

HImokasdooris92

Kaunis kesäpäivä, päivä jolloin luulisi olevan erittäin mukavaa lähteä viettämään kaverin häitä.
Laitoin päälleni hyvin ihonmyötäisen punaisen kotelomekon, puku toi hyvin esille muotoni jotka ovat kiitettävän muhkeat, pitkiä sääriäni korosti entisestään mustat korkokengät. Päätin jättää pitkät kullanväriset hiukseni auki korostomaan kasvojani, hyvin kevyt meikki ja eikun menoksi.

Juhlapaikka oli kaunis puutarha jonne oli pystytetty katoksia ruokailua ja oleilua varten, itse vihkiminen tapahtui kauniissa pergolassa kukkien keskellä tilaisuus oli lyhyt ja kaunis. Sukulaisten lähdettyä esiin tuli boolit ja muut kunnon juomat, illan jatkuessa aloin olemaan jo hyvässä maistissa.

Kaverini Oonan olen tuntenut muutaman vuoden mutta sulhasen Lassen tunsin jo useamman vuoden takaa, tutustuimme opiskeluaikoina ja jo silloin meidän välillä oli säpinää ja olimme useasti päätyneet harrastamaan pikaseksiä missä milloinkin.
Illan kuluessa jouduin useaan otteeseen Lassen läheisyyteen olisin halunnut pysytellä kauempana koska aina kun Lasse vähänkään hipaisi tai katseemme osui pidemmäksi aikaa sydämmeni oli murtua, halusin niin paljon, että olin aivan kostea jokainen nopea kosketus aiheutti värähdyksiä jokainen pitkä katse kiristi solmua vatsassani. Oona ei tiennyt meidän menneisyydestä tarkemmin, en usko että olisimme kavereita jos hän tietäisi.

Lähdin hakemaan pihan perällä olevasta talosta lämmike huopaa harteille kun ilta alkoi viiletä liikaa, aistin Lassen heti ennenkuin ehdin tajuta Lassen kädet oli lanteillani olin liekeissä heti "vieläkö pidät tästä" Lasse kuiski hivellessään kaulaani, "olet edelleenkin upea", hiveli kroppani jokaista mutkaa olin niin himon valtaama etten saanut ääntä ulos, halusin niin paljon etten pystynyt enkä toisaalta halunnut kieltää. Päädyimme talon pieneen huoneeseen kaikki tapahtui nopeasti mutta niin täynnä himoa ja kaipuuta, Lasse otti nopeasti kalunsa esiin ja nappasi rintani suuhunsa, olin aivan märkänä, Lasse valutti samalla käsiään alas nosti helmani ylös "ei alushousuja?" sain vain virnistettyä, Lasse löysi klitorikseni, olin jo orgasmin partaalla jun Lasse työntyi sisääni jokainen työntö tiukensi solmua sisälläni olimme aallon harjalla. Lasse suuteli huuliani, rintojani,kaulaani hänen kädet vaelsi muotojeni mukaisesti rinnoilta perseelle ja takaisin niin kuin omistaisi minut kokonaan, se vain lisäsi kireytta kunnes ylitimme aallon harjan yhtäaikaa, katsoen toisiamme silmiin, siinä tärisevänä tyydytettynä katselin tuon miehen kaunista,pilkallista hymyä joka aiheuttaisi kenelle tahansa kuumia aaltoja. Kuulimme meteliä oven toiselta puolelta olimme vähällä jäädä kiinni menin äkkiä huoneessa olevan kulman taakse kunnes Lasse oli poistunut,pienen siistimisen jälkeen palasin juhliin, oli todella vaikeaa olla Lassen lähellä joka jatkoi härnäämistä. Hyvästelin kaikki ennen lähtöäni, Oona oli niin onnelinen kun pääsin tulemaan ( se hetki tuntui todella pahasti sydämessä, olinhan juuri tuntia aijemmin pannut hänen miestään) jaksoin silti hymyillä no sitten piti moikata Lasse se oli tukala tilanne, halatessamme Lasse kuiskasi "muistan missä asut, tulenko joskus käymään" Järkeni taisi ottaa jalat kun vastasin myöntävästi. Kotiin palatuani totesin olevani totaalisesti sekaisin, menin kylmään suihkuun olin pahasti sen tarpeessa jospa tunteeni viilenisi.

0

646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        96
        2685
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        103
        2272
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2020
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        13
        1749
      5. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1701
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        36
        1666
      7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1666
      8. 92
        1593
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        129
        1467
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1284
      Aihe