Nolot vanhatpojat

Voiko nolompaa olla kun 40 etenkin mies postaa facebookin seinällään diggaavansa heviä. Ja jos on vielä peräkammarinpoika asustelee kotona vanhempiensa kanssa ja kuvittelee olevansa vielä nuori kun sanoo tykkäävänsä hevistä ja muuta nuorten poikasten juttuja harrastaen antaa näin itsestään muka miehekkäämmän kuvan ja olemuksen kun kuuntelee "tosi miesten" musiikkia oli se sitten teinipoikien 10-13v musamakua, mutta silti.

Tuollainen nynny peräkammarinpoika joka ollut ehkä koulukiusattukin ja jota naiset karttaa niin ei paljoakaan hevin kuuntelu nosta arvossa vaan päinvastoin antaa entistä vajakimman ja jälkeenjääneemmän kuvan itsestään koska ei ole päässyt teini-iästään muullakaan lailla vielä eroon. Ei ihme, että asuu kotonaan nyhjöttäen peräkammarissa ja todennäköisesti ihan loppuun asti kunnes vanhemmat kuolee ja sitten joutuukin laitoshoitoon koska ei yksin pärjää.
19571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Yleensä ne "nynnyt" kertookin suureen ääneen olevansa kovia hevimiehiä. luulevat varmaan, että se tekee niistä kovempia ja maskuliinisempia kun muuten ovat ihan päinvastaisia kaikinpuolin.

Äänestä
  • OK...

    Äänestä

Eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia. Oikeasti minulla ei ole sillä mitään väliä ilmoittaako joku 40 v poikamies diggaavansa sitten heviä, kansantanhuja tai vaikka muumeja. Olen aina olettanut että kun ikää alkaa olla se päälle 40, ei tarvi paskan vertaa välittää mitä kukakin ajattelee ja tekee eikä varsinkaan tarvitse toisten tekemisistä stressiä ottaa. Toisaalta ehkä se meneekin niin että se mustavalkoinen luonne vain kärjistyy iän myötä, kun taas tällaisen avoimen ja suvaitsevaisen mielen omaavalla se muuttuu entistäkin suvaitsevaisemmaksi!

Äänestä
  • Aloituksessa olikin kyse sellaisesta vanhasta pojasta joka käyttää ja mainostaa HEVIÄ muille nostaakseen vain omaa puuttuvaa egoaan ja miehisyyttään ja vieläpä antaakseen kuvan, että on nuorekas ja kyseinen äijä vielä kuvittelee vetoavansa teini-tyttöihin. Ja mikä pahinta ihan oikeasti kuvittelee olevansa teinin tai kork. parikymppisen näköinen kaikinpuolin. Kaikki harrastukset, vaatetus, olemus ja seura pyörii lähinnä teinien ja niiden elämäntavan ympärillä ja kyseinen tyyppi jopa skeittailee yhdessä 10-14 v kanssa. SÄÄLITTÄVÄÄ ja NOLOA.

    Äänestä

  • einaurata kirjoitti:

    Aloituksessa olikin kyse sellaisesta vanhasta pojasta joka käyttää ja mainostaa HEVIÄ muille nostaakseen vain omaa puuttuvaa egoaan ja miehisyyttään ja vieläpä antaakseen kuvan, että on nuorekas ja kyseinen äijä vielä kuvittelee vetoavansa teini-tyttöihin. Ja mikä pahinta ihan oikeasti kuvittelee olevansa teinin tai kork. parikymppisen näköinen kaikinpuolin. Kaikki harrastukset, vaatetus, olemus ja seura pyörii lähinnä teinien ja niiden elämäntavan ympärillä ja kyseinen tyyppi jopa skeittailee yhdessä 10-14 v kanssa. SÄÄLITTÄVÄÄ ja NOLOA.

    Sen täytyy olla joko pedofiili tai muuten vaan joku vajakki.

    Äänestä

Taitaako alle nelikymppiset räkänokat edes tietää mitä on hevi, joka teki maihinnousunsa jo noin 50 vuotta sitten.
Jos joku niin 50 ja 60 ikäiset ovat oikeutettuja diggaamaan sitä aluperäistä aitoa heviä.
Noloa on olla 40 vuotias tai nuorempi räkänokka ja digata esimerkiksi räppiä.

Äänestä
  • Led Zeppelin laulaja oli tunnetusti pedofiili.

    Äänestä

Eikä yksistään heviä kuuntelevat keskiikäiset vaan yleensäkin jotain teini ja nuorisomusiikkia kuuntelevat on jotenki säälittäviä tapauksia. Hakevat omaa kadonnutta nuoruuttaan jne.

Äänestä
  • Mitä helweetteä sössötät? Minä voisin olla ikäni puolesta moninkertainen mummo ja kuuntelen heviä ja muutakin raskasta osastoa siinä kuin mitä tahansa muutakin musaa virsistä klassiseen.

    Hevin kuuntelua paljon nolompaa on ihminen joka arvostelemalla muitten ihmisten makuja ja mieltymyksiä ilmoittaa oman ahtautensa ja rajoittuneisuutensa. Ja tooosi noloja ohareita ovat tyypit, jotka syövät sanansa eivätkä toimi niin kuin ovat luvanneet. Enpä tiedä etsivätkö nuoruuttaan, mutta keskenkasvuiksiksi eli vajaiksi ovat iästään huolimatta jääneet.

    Äänestä

On ne vaan NOLOJA voi hyvää päivää sentään, että voi olla noloja olemassa ja mikä pahinta ne ei itse välttämättä edes tajua tilaansa.

Äänestä

Tiedän tuollaisen vanhapojan joka asuu vielä päälle 40 vuotiaana kotona vanhempiensa kanssa eikä ole koskaan seurustellut. Sen miehen äiti on joku mt-ongelmainen joten seuraa tarkasti, ettei poikansa pääse tutustumaan kehenkään naiseen ja jos joku nainen vähän osoittaisikin kiinnostusta tän miehen äiti alkaa juonitteleen jotta saa kyseisen naisen häviämään kuvioista. Äiti tarkkaa kaikki pojan puhelut, tekstiviestit, facebook sivut ja seuraa poikaansa muutenkin ettei kukaan nainen vaan pääse viemään hänen kullanmuruaan. Tuo äiti on niin sairas, että voi jopa tapaa niin tarvittaessa.

Äänestä
  • OK....

    Äänestä

On tosi noloja ja ilmeisesti myös vajakkeja. Jos 40 aikamiespoika asuu vielä vanhempiensa nurkissa eikä ole koskaan seurustellut niin onhan se jotenkin jälkeenjäänyt ja siten myös elää ja kuvittelee olevansa ilmeisesti vielä teini-ikäinen eli on jäänyt sille tasolle loppuiäksi. Normaalit pojat kasvaa aikuiseksi jossain vaiheessa, mutta jos vielä päälle 40 vuotiaana asuu vanhempien nurkissa ja elää kuten teinit niin otan osaa. Tuollaiset tyypit yleensä ei yksin edes pärjää jos vanhemmat kuolee ja näitä aikamiespoikia näkeekin palvelutaloissa jo nuorenakin.

Äänestä
  • OK...

    Äänestä

Sori jos munstei ollukaan sulle homopariksi

Äänestä

Mitä väliä sillä on kenellekään missä toinen aikuinen ihminen asuu ja mitä musiikkia kuuntelee?
Tällä sivustolla on aivan uskomattoman yksinkertaisia ihmisiä arvostelemassa muita vaikka ei olisi tod varaa siihen.

Äänestä

Teinit käytävät myös wc,-paprua

Äänestä

OK....

Äänestä

En ymmärrä aloittajan ajatusmaailmaa, mutta ehkä hän meinaa, että 40 ihmisen täytyy kuunnella sinfoniaorkestereita ja / tai rajoittua muihin entisaikain genreihin. Tietämättä, että nykypäivänä heviherrat ja sinfoonikot soittavat ja konsertoivat joskus jopa yhdessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


einaurata kirjoitti:

Voiko nolompaa olla kun 40 etenkin mies postaa facebookin seinällään diggaavansa heviä. Ja jos on vielä peräkammarinpoika asustelee kotona vanhempiensa kanssa ja kuvittelee olevansa vielä nuori kun sanoo tykkäävänsä hevistä ja muuta nuorten poikasten juttuja harrastaen antaa näin itsestään muka miehekkäämmän kuvan ja olemuksen kun kuuntelee "tosi miesten" musiikkia oli se sitten teinipoikien 10-13v musamakua, mutta silti.

Tuollainen nynny peräkammarinpoika joka ollut ehkä koulukiusattukin ja jota naiset karttaa niin ei paljoakaan hevin kuuntelu nosta arvossa vaan päinvastoin antaa entistä vajakimman ja jälkeenjääneemmän kuvan itsestään koska ei ole päässyt teini-iästään muullakaan lailla vielä eroon. Ei ihme, että asuu kotonaan nyhjöttäen peräkammarissa ja todennäköisesti ihan loppuun asti kunnes vanhemmat kuolee ja sitten joutuukin laitoshoitoon koska ei yksin pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu