Matkakertomus Fla

Juuh, kovat oli odotukset Floridan reissusta ja päällimmäiseksi jäikin hyvä mieli muutamaa miinusta lukuunottamatta. Innolla odotin omaa reissuamme kun olin lukenut toisten onnistuneista matkoista.

Kuinkas sitten kävikään? Osa meistä oli hankkinut luottokortit sitä varten, että saadaan tehtyä halutessamme isompia hankintoja ja auto vuokrattua. Kuitenkin jo reissun aikana tuli ilmi, että yhden seurueemme jäsenen luottoraja oli täynnä. Eikä suinkaan omista ostoksista. Vaikka korttia oli käytetty vain ns. isoissa ja "varmoissa" paikoissa, oli joku vihulainen kai kopioinut magneettinauhan.

Sama juttu, luottokortin väärinkäyttö, oli käynyt toisellekin ryhmämme matkaajalle. Tosin huomasimme tämän vasta tultuamme takaisin Suomeen kun selailimme nettipankista saldoja. Kumpikaan korteista ei hävinnyt, mutta kummatkin kävivät autovuokraamon tiskin takana...

Mutta paljon jäi matkalta muisteltavaakin, pääkohteinamme oli Orlando (Disney World ja Universal Studio) ja Fort Lauderdale. Vaikka olemmekin kaikki aikuisia, koimme taatusti hauskimmat hetkemme juuri noissa (lapsenmielisissä?) teemapuistoissa.

Joulukuussa ei mikään helleaalto puhallellut Floridan Kissimmeessä, vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli oli kylmä. Etelämmässä oli tietysti lämpimämpää, mutta lähtöpäivänämme (Fort Lauderdalessa) ulkona oli kymmenisen astetta lämmintä.

Ai niin... erästä juttua en voi olla kertomatta. Lensimme suoralla lennolla Hki-Mia ja perillä passintarkastusjonossa seisoimme yli kolme tuntia!!!! Huonoa mäihää? Ehkäpä. Mutta pakko sinne on päästä uudestaan, vastoinkäymisistä huolimatta.
91379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olimme vuodenvaihteessa Miamissa, Key Westissä ja Orlandossa. Kaikissa paikoissa yli 20 C astetta, parhaimmillaan 25 C. Puoli USAA on jollain lailla lumen peitossa, joten tuulten kääntyminen voi muuttaa nopeasti lämpötiloja. Auton vuokraus sujui hyvin etukäteisvarauksella, mutta myyjä sai vuokrattua paljon isomman auton vakuuttamalla että poliisi antaa sakot, jos matkalaukut ovat peräpenkillä eivätkä siis mahdu peräkonttiin. Miamissa pärjää kyllä pelkästään busseilla ja taxilla. Omalla autolla pääsee mihin vaan, mutta parkkipaikat on tiukassa keskustassa. Jos luottokorttiansa pelkää, niin pienemmät ostokset voi tehdä rahalla.

Äänestä

Monet autovuokraamot höyläävät omavastuuosuuden jopa 500 euroa vuokraushinnan kortilta varmuuden vuoksi heti autoa vuokrattaessa ja palauttavat tämän omavastuuosuuden summan sitten kun auto on palautettu. Tämä tulisi ottaa huomioon kun luottorajaa miettii..

Äänestä
  • Myös useat hotellit tekevät kortille katevarauksen, kattamaan mahdollisia muita kuluja... poistuu aikanaan saldosta, mutta tosiaan syö jonkin aikaa limittiä.

    Äänestä

  • Tärkeä ja kiinnostava juttu tuo luottokorttien mahdollinen väärinkäyttö. Voisitko matkakirjoituksen tekijä kertoa meille, kun on selvinnyt, oliko kyseessä vain vakuusmaksujen varaukset luottolimiteistä, vai onko väärinkäyttöä tosiaan tapahtunut?

    Jos kyseessä on väärinkäyttö, niin pyydä ihmeessä luottokorttiyhtiöltä tiedot, miten korttia on väärinkäytetty: missä ja koska.
    Tarkista myös, ovatko korttien haltijat velvollisia kärsimään tappion, jos maksukuiteissa ei ole hiedän allekirjoituksiaan.

    Minä ainakin nostaisin kohtalaisen mekkalan moisesta.

    Äänestä

  • Ves kirjoitti:

    Tärkeä ja kiinnostava juttu tuo luottokorttien mahdollinen väärinkäyttö. Voisitko matkakirjoituksen tekijä kertoa meille, kun on selvinnyt, oliko kyseessä vain vakuusmaksujen varaukset luottolimiteistä, vai onko väärinkäyttöä tosiaan tapahtunut?

    Jos kyseessä on väärinkäyttö, niin pyydä ihmeessä luottokorttiyhtiöltä tiedot, miten korttia on väärinkäytetty: missä ja koska.
    Tarkista myös, ovatko korttien haltijat velvollisia kärsimään tappion, jos maksukuiteissa ei ole hiedän allekirjoituksiaan.

    Minä ainakin nostaisin kohtalaisen mekkalan moisesta.

    Kummassakaan tapauksessa kyse ei valitettavasti ollut omavastuuosuuksista tms, vaan selvät väärinkäytöt. Jälkeenpäin ajatellen luottokorttien limiitit olisivat saaneet olla PIENEMMÄT, sillä kortteja käytettiin todella törkeästi hyväksi. Eikä puhe ole muutamista kymmenistä tai sadoista euroista. Kortit kuoletettiin välittömästi kun väärinkäytöt selvisivät, toinen korteista kuoletettiin jo matkan aikana.

    Luottokorttiyhtiöihin on oltu yhteydessä moneen kertaan ja ostopaikat ja -ajat ovat tiedossa (ainakin osa ostoista tehty muualla kuin Floridassa). Luottokorttiyhtiöistä on kerrottu, että itse ei joudu kyseisiä ostoja maksamaan (jäävät joko luottokorttiyhtiön tai kaupan tappioksi). Luottokorttiyhtiöille on kuitenkin tehtävä reklamaatiot väärinkäytöistä.

    Luottokorttiyhtiöt ovat suositelleet (ei pakollinen?) rikosilmoituksien tekemistä ja näin olemme myös tehneet. Nähtäväksi jää, selviääkö tapaukset ikinä. En voi paljastaa autovuokraamon nimeä, koska se on VAIN oma epäilyksemme, eikä meillä ole selviä todisteita. Toisaalta, toinen luottokorteista oli aivan upo uusi ja sen luottopuolta käytettiin ensimmäistä kertaa tuolla autovuokraamossa. Seuraavan kerran korttia käytettiin matkan loppuvaiheessa ja väärinkäytökset olivat tapahtuneet siinä välissä.

    Huomasin tuolla matkalla, että henkkareiden kysyminen on todella vaihtelevaa kortilla maksaessa. Esim. Disney-kaupassa udeltiin papereita 15 dollarin ostoksista, mutta päivittäistavarakaupassa henkkarit eivät kaikkia myyjiä kiinnostaneet edes suurempien ostoksien ollessa kyseessä. Valitettavasti.

    Asiasta kukkaruukkuun. Meillä oli toisena matkavaihtoehtona Thaimaa/Phuket. Nämä huolet ovat aika pieniä siihen verrattuna mitä siellä olisi saattanut käydä.

    Äänestä

Valitettavaa tuollainen. Mikä on kysymyksessä oleva autovuokraamo?

Äänestä
  • ystäväni kortilta oli höylätty miamin lentokentän läheisyydessä olevasta alamon pisteestä 1000$. hän sai onneksi asian selvitettyä. se mikä vähän jännittää on että olen itse varannut auton alamolta maaliskuun alusta eteenpäin..... mun tuurilla sain tiedon tästä kaverini tapauksesta jälkikäteen. mutta kuten sanoin se on OLETETTAVASTI alamo.

    Äänestä

  • alamo lentokentällä kirjoitti:

    ystäväni kortilta oli höylätty miamin lentokentän läheisyydessä olevasta alamon pisteestä 1000$. hän sai onneksi asian selvitettyä. se mikä vähän jännittää on että olen itse varannut auton alamolta maaliskuun alusta eteenpäin..... mun tuurilla sain tiedon tästä kaverini tapauksesta jälkikäteen. mutta kuten sanoin se on OLETETTAVASTI alamo.

    Kieltämättä kiinnostaa tuo juttusi ja kysyisinkin miten hän sai asian selvitettyä? Missä vaiheessa väärinkäytös huomattiin?

    Äänestä

Olen lähdössä muutaman viikonpäästä MIamiin ja auto on vuokrattu matkatoimiston kautta. Matkatoimiston täti sanoi, että vuokraamo ottaa jonkun summan luottokortilta tai käteismaksun jopa 100$ päivä. Onko tuo summa siis mikä..Omavastuu?? Ja kai se maksetaan takaisin kun auto luovutetaan.

Onko kellään muuten kokemuksia, jos autolle käy jotain tai jotuu kolariin? Oikeuden eteen ei olis kiva joutua :/ Toivottavasti näin ei edes käy, mutta kaikki on otettava huomioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiSs-79 kirjoitti:

Juuh, kovat oli odotukset Floridan reissusta ja päällimmäiseksi jäikin hyvä mieli muutamaa miinusta lukuunottamatta. Innolla odotin omaa reissuamme kun olin lukenut toisten onnistuneista matkoista.

Kuinkas sitten kävikään? Osa meistä oli hankkinut luottokortit sitä varten, että saadaan tehtyä halutessamme isompia hankintoja ja auto vuokrattua. Kuitenkin jo reissun aikana tuli ilmi, että yhden seurueemme jäsenen luottoraja oli täynnä. Eikä suinkaan omista ostoksista. Vaikka korttia oli käytetty vain ns. isoissa ja "varmoissa" paikoissa, oli joku vihulainen kai kopioinut magneettinauhan.

Sama juttu, luottokortin väärinkäyttö, oli käynyt toisellekin ryhmämme matkaajalle. Tosin huomasimme tämän vasta tultuamme takaisin Suomeen kun selailimme nettipankista saldoja. Kumpikaan korteista ei hävinnyt, mutta kummatkin kävivät autovuokraamon tiskin takana...

Mutta paljon jäi matkalta muisteltavaakin, pääkohteinamme oli Orlando (Disney World ja Universal Studio) ja Fort Lauderdale. Vaikka olemmekin kaikki aikuisia, koimme taatusti hauskimmat hetkemme juuri noissa (lapsenmielisissä?) teemapuistoissa.

Joulukuussa ei mikään helleaalto puhallellut Floridan Kissimmeessä, vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli oli kylmä. Etelämmässä oli tietysti lämpimämpää, mutta lähtöpäivänämme (Fort Lauderdalessa) ulkona oli kymmenisen astetta lämmintä.

Ai niin... erästä juttua en voi olla kertomatta. Lensimme suoralla lennolla Hki-Mia ja perillä passintarkastusjonossa seisoimme yli kolme tuntia!!!! Huonoa mäihää? Ehkäpä. Mutta pakko sinne on päästä uudestaan, vastoinkäymisistä huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu