Olen pelännyt koiria lähes koko elämäni. Pelko sai alkunsa siitä, kun naapurin koira "kävi päälleni" ollessani kahden vanha. Itselläni ei ole tuosta tapahtumasta muistikuvaa, ainoastaan pelko jäi.
Pahimmillaan pelkoni oli joskus ala-, yläaste aikoina. En uskaltanut mennä kotiin pimeällä, koska toinen naapuri saattoi joskus päästää ajokoiransa yksin pihalle lenkille. Äidin piti tulla aina vähän matkan päähän vastaan.
Opiskelemaan lähtiessäni opin pian tuntemaan ne kadut ja lenkkipolut, joihin en voinut mennä, koska siellä ulkoilutettiin usein koiria irti.
Ikävänä koin myös ne kesäpäivät, jolloin jouduin lähtemään pois puistoista, jos puitossa oli irtonaisia koiria. Vaikka ne olivat matkan päässä pelko nousi niin suureksi, etten uskaltanut olla.
Olen kokenut valehtelematta kauhun hetkiä, kun joskus olen sanonut koiran omistajalle pelkääväni koiria. Pahimmassa tapauksessa koira on päästetty silloin irti. "Ei meidän koira mitään tee, katso vaikka."
Mutta onneksi on olemassa myös niitä ihmisiä, jotka tuntevat vastuunsa tai edes jonkinlaista myötätuntoa. Monesti irtonainen koira on otettu kiinni tai viety pois lähettyviltäni. Hauskimpia ovat olleet tapaukset, joissa tuttavani ovat "kieltäneet" koiriaan tulemasta mun luokse. Jossain vaiheessa ne koirat aina hiipivät mun lähelle, pistävät kuonon varovasti polvelle tai istuvat jalkojen juureen selkä minuun päin. Ihan kuin sanosivat, että katsokaa nyt, kyllä mä osaan olla tuon tyypin kanssa kunnolla jos vain annetaan=) Ja huokaisten lähtevät taas pois kun käsketään.
Niin, mä pidän koirista paljon. Pahimpinakaan pelon hetkinä en ole kokenut, että koirassa olisi vika, vaan ratkaisuasemassa on ollut omistaja. Nyt, yli 20 vuotta koiria pelänneenä, alan päästä eroon pelostani. Suurimpana tekijänä pidän sitä, että olen saanut viettää aikaa ymmärtäväisten omistajien koirien kanssa. Vähitellen sitä tajuaa, ettei koirat ole luotu vain käteeni hyökkäämistä varten. Tässä taannoin olin itsestäni hyvin ylpeä, kun pieni koira hyppäsi syliini arvaamatta, enkä saanut sydänkohtausta =)
Kiva jos jaksoit lukea loppuun, ja toivottavsti muistat tämän kun joku pyytää ottamaan koirasi kiinni.
Pahimmillaan pelkoni oli joskus ala-, yläaste aikoina. En uskaltanut mennä kotiin pimeällä, koska toinen naapuri saattoi joskus päästää ajokoiransa yksin pihalle lenkille. Äidin piti tulla aina vähän matkan päähän vastaan.
Opiskelemaan lähtiessäni opin pian tuntemaan ne kadut ja lenkkipolut, joihin en voinut mennä, koska siellä ulkoilutettiin usein koiria irti.
Ikävänä koin myös ne kesäpäivät, jolloin jouduin lähtemään pois puistoista, jos puitossa oli irtonaisia koiria. Vaikka ne olivat matkan päässä pelko nousi niin suureksi, etten uskaltanut olla.
Olen kokenut valehtelematta kauhun hetkiä, kun joskus olen sanonut koiran omistajalle pelkääväni koiria. Pahimmassa tapauksessa koira on päästetty silloin irti. "Ei meidän koira mitään tee, katso vaikka."
Mutta onneksi on olemassa myös niitä ihmisiä, jotka tuntevat vastuunsa tai edes jonkinlaista myötätuntoa. Monesti irtonainen koira on otettu kiinni tai viety pois lähettyviltäni. Hauskimpia ovat olleet tapaukset, joissa tuttavani ovat "kieltäneet" koiriaan tulemasta mun luokse. Jossain vaiheessa ne koirat aina hiipivät mun lähelle, pistävät kuonon varovasti polvelle tai istuvat jalkojen juureen selkä minuun päin. Ihan kuin sanosivat, että katsokaa nyt, kyllä mä osaan olla tuon tyypin kanssa kunnolla jos vain annetaan=) Ja huokaisten lähtevät taas pois kun käsketään.
Niin, mä pidän koirista paljon. Pahimpinakaan pelon hetkinä en ole kokenut, että koirassa olisi vika, vaan ratkaisuasemassa on ollut omistaja. Nyt, yli 20 vuotta koiria pelänneenä, alan päästä eroon pelostani. Suurimpana tekijänä pidän sitä, että olen saanut viettää aikaa ymmärtäväisten omistajien koirien kanssa. Vähitellen sitä tajuaa, ettei koirat ole luotu vain käteeni hyökkäämistä varten. Tässä taannoin olin itsestäni hyvin ylpeä, kun pieni koira hyppäsi syliini arvaamatta, enkä saanut sydänkohtausta =)
Kiva jos jaksoit lukea loppuun, ja toivottavsti muistat tämän kun joku pyytää ottamaan koirasi kiinni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että joku voi pelätä koiria ja pyrinkin ottamaan koiran aina kiinni kun huomaan että joku ihminen lähestyy oli sillä koira mukana tai ei.
Itsekin pelkään ötököitä ja ampiaisia. Se pelkoni on varmaan vielä kovempi, kuin sinun tuntemasi koirapelko...(en ottaisi koppia jos joku sittisontiainen hyppäisi syliini)=)
Upea suhtautuminen pelkoosi, että tiedostat, että omistajien moka se on, eikä koiran. Uskon että se auttaa sinua selviämään pelostasi varmasti voittajana.
Jaksamista sinulle. *halirutistus*
Minäkin pelkäsin pienenä koiria kun erään tuttavaperheen bokseri tuppasi aina leikkimään turhan rajusti, ja omistajien mielestä oli vain hauskaa kun minä parivuotias rääpäle kaaduin aina kun koira osoitti "lapsirakkauttaan" kuten nämä asian ilmaisivat. Vieläkin kavahdan kun iso koira hyppää vasten, mutta pelkoa en enää tunne. Minua auttoi kun sain tavata omistajien hallinnassa olevia koiria ja ennenkaikkea omistajia jotka ottivat pelkoni tosissaan eivätkä selitelleet että "ei meidän Rekku mitään tee."
Sekin auttoi kun opettelin "lukemaan" koiraa, eli tarkkailemaan sen kehonkieltä, ja nyt osaan jo nähdä milloin koiraa on oikeasti syytä pelätä. Vanhempani ottivat pari vuotta sitten koiran jonka kanssa myös opin että koira voi murista myös leikisti; pienenä jähmetyin aina kun kuulin koiran murisevan, sillä luulin että koira murisee vain ja ainoastaan silloin kun se aikoo hyökätä.
Ihailtava tapa kohdata asiat. Koiria koko ikänsä omistaneen ja monenlaisia komentteja kuulleena, tuo edellinen kuulosti kerrassaan hienolta suhtautumiselta. Tuttavapiirini kuuluu ihmisiä jotka arastelevat/pelkäävät saksanpaimenkoiriani ja siihen on turha vakuutella, että ei ne mitään tee. Koirien ei todellakaan tarvitse päästä haistelemaan ihmistä joka pelkää, ja sisätiloissa ne voi laittaa toiseen huoneeseen. Meidän koirallisten ja koiria pelkäävien toisiaan kunnioittava asenne on paras, niin silloin säästytään niiltä koiravihaajilta