Sopisiko chinchilla vanhuksen lemmikiksi? Äitini on kovin yksinäinen ja eläinrakas. Ei kykene enää ulkoilutuksiin, eli sisällä viihtyvä eläin olisi ainoa vaihtoehto.
Vastaukset 4
- Sedä
Soveltuuhan nuo, jos chinchun vaatimukset muuten on selvillä ja äitisi osaa niistä huolehtia. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että chinchu elää usein 20 vuotta. Entä vaikka pari uros rottaa? Monella varmasti ennakkoluuloja, mutta ovat oikein leppoista syliseuraa monesti, ja paljon helpommin käsiteltäviä kuin chinchu.
- Sinsutäti
En suosittele, perustuen omien täystuhojeni vahtimisvaatimustasoon. Jotkut sinsuistakin voivat olla leppoisia varmaan, mutta on paljon näitä jotka syövät ihan kaiken ja änkevät joka paikkaan mihin ei saisi, ja koko ajan pitää vahtia. Pitkä ikä ei myöskään ole hyvä sinänsä, että chinchilla on älykäs eläin ja kestää aikansa että se kiintyy, ja suru sille eläimellekin tulee jos oma ihminen menee ensin. Rotista tykkään itsekin kovasti, mutta pitkäikäisyyden vuoksi otin sitten lopulta sinsuja. Suru puserossa itsellä aina kun pari vuotta menee ja älykäs ja sosiaalinen lemmikki lähtee autuaammille jyrsimismaille. Mutta muuten oikein ihania ovat, lempparielukoitani.
- akkavaan
miten olisi vanhemman puoleinen kissa joita eläinsuojeluyhdistyllä on laumoittain uutta kotia odottamassa. Kissa ei tarvitse ulkoilua, ja joku 8-10 v kissa on jo rauhallinen, ei mikään täystuho.
- Koti.kissalle
Hyvä idea!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔45714- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24634Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10498