Hei kaikki! Olen menossa laparoskopiaan kuun lopussa endon epäilyjen vuoksi ja haluaisin kuulla kokemuksianne toipumisesta, jos joku on sen kokenut.Oletteko olleet yön sairaalassa vai lähteneet jo samana päivänä kotiin? Auttaako särkylääkkeet kipuun ja millaisia tuntemuksia voi olla edessä? Tietty olemme erilaisia mutta kuitenkin.. Miten nopeeta olette päässeet arkeen taas käsiksi, saikkua ei ilmeisesti anneta kun 3-5 pvää. Kertooko lääkäri heti heräämisen jälkeen tuloksista?
laparoskopia
Nipsu
2602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle piti tehdä skopia kauan sitten...leikkauksessa sitten ilmenikin, että endo oli levinnyt mm. molempiin munasarjoihin, joten skopia muutettiin laparotomiaksi eli koko vatsa vedettiin auki kuin hangon keksi. Luulin herättyäni, että minulle oli tehty vain skopia ja voisin nousta samantien ylös ja läteä kotiin. Järkytys oli kamala kun äiti näytti peilin avulla vatsaa. Sinulle ei ehkä käy näin, mutta jos käy niin suuresta koostaan huolimatta haava parani tosi nopeasti ja pääsin liikkeelle ihan vain hieman levättyäni (muistaakseni 2-3 pv sairaalassa, saikkua 2 kk johtuen työstäni). Hirveintä oli kun uudehko poikaystävä tuli heti sairalaan katsomaan enkä ollutkaan reipas ja 'siisti' pari tuntia leikkauksen jälkeen...:). Ole huoleti ja napsi kipulääkkeitä heti alusta alkaen, ettei kipu pääse 'linjoille'! (Itse matkustin reppureissulla kuukauden Aasiassa siitä sairaslomastani -> ei siis kovin karmea homma). Jos munasarjat ja kohtu joudutaan poistamaan, on se sitten kyllä eri juttu ja koskee myös henkistä terveyttä. Itse olisin halunnut kaikki poistettavaksi, mutta olin kuulemma liian nuori. Nyt sitten lääkityksellä hamaan tulevaisuuteen...vaiva uusii. Mutta tsemppiä Sinulle!!!!
Olin reilu vuosi sitten laparoskopiassa, joka sujui todella hyvin.Aamulla leikattiin ja illalla pääsin pois kun ruoka pysyi sisällä.Oksensin kerran herättyäni ja se meinasi jarruttaa lähtöäni.Mahani oli aikas kivuton paitsi heti herättyäni.Ainoa mistä kärsin kolme päivää oli mahdoton kipu olkapäissä kun kaasu poistui.Varaudu siis olemaan vaakatasossa särkylääkkeiden kera.Onnea matkaan!