Niin hiljaa vuodattaa sydämeni kyyneleitään,
hiljaa kaipaa sinua rakkaani.
Huutaa halustaan halata sinua,
päästää tunteet valloilleen.
Vaan vielä ei ole se hetki,
vielä ei ole aika rakkauden.
Hiljaa istun ja ajattelen sinua,
kaipuu syö sisintäni,
päivä päivältä tunnen itseni tyhjemmäksi.
Eikö jo kohta, pian olisi aika luovuttaa ja
antaa tunteiden päästä valloilleen.
Rakkaani vain sinua voin näin kaivata
hiljaa kaipaa sinua rakkaani.
Huutaa halustaan halata sinua,
päästää tunteet valloilleen.
Vaan vielä ei ole se hetki,
vielä ei ole aika rakkauden.
Hiljaa istun ja ajattelen sinua,
kaipuu syö sisintäni,
päivä päivältä tunnen itseni tyhjemmäksi.
Eikö jo kohta, pian olisi aika luovuttaa ja
antaa tunteiden päästä valloilleen.
Rakkaani vain sinua voin näin kaivata
Vastaukset 7
Vanhimmat
Rakkaani,
olet sydämessäni
nyt ja aina.
Sydämeni on niin pitkään
ollut rakkaudesta kipeä.
Kipu on takonut sydämeni
riekaleiksi, välillä
se ollut kuin kivi, ettei se
murskautuisi enää siruiksi,
pieniksi paloiksi.
Voimansa se on taas saanut
rakkaudesta ja kipu hellittää,
ilo avartaa ja tiedän mikään
ei lopulta voi murskata sitä.
Pelko murskaa sen.
Rakastan sinua,
sydämeni halajaa viereesi,
mieheni?
Kaipaan sinua.
Sellaisena kuin olet.
Tiedäthän sen!
En kaipaa paljoa ja
kuitenkin kaiken : )
Olenhan jo luovuttanut.
Olen sinun. Ei ole ehtoja.
Tunnen itseni myös tyhjäksi.
Välillä epäilen, voinko silloin
rakastaa, jos olen niin tyhjä.
Löytyykö sanoja kertoa.
On kuin pysähtyisi ihmeen edessä.
Haluaisin peittää kasvosi suudelmin,
katsoa syvälle silmiisi,
kuulla miehekkään äänesi,
katsoa ujosti silmiisi.
Milloin pääsen syliisi?
Milloin voi nukahtaa syliisi
tuntien sydämesi lyönnit kehoani vasten.
Ihojen kosketuksen ja värähdyksen.
Syvän, ihmeellisen vetovoiman.
Halun olla vierellä, kiinni.
Halun vain jäädä, eikä koskaan lähteä.
Antaa ja jakaa kaiken miehen kanssa.
Rakkaani sinua ikävöin.
Haluan olla naisesi.
"Rakastava sydän ei pirstoudu, vaan SULAA.."
Mutta
Ikävä, kaipaus.. sattuu, koskee..
Tuska on uurtanut sydämeni kuin pellon.
Ehkä..
Siellä vielä voisi alkaa kasvaa jotain kaunista, pysyvää
jos vain uskaltaisi luottaa
pelottaa
on niin kylmä
yksin
Minulta se särkyi palasiksi joskus aiemmin ja suli rakkauden koskettaessa sitä uudelleen.
Tosin se rakkaus ei silloin tullut mieheltä.
Kun rakkautta sain se kipu purkautui itkuna, joka olikin parantavaa ja eheyttävää itkua.
Siitä alkoi sydämeni eheytyminen.
Nyt sitä yrittää suojella, muistissa on ne tunteet vielä voimakkaana.
Ei uskalla ihan kokonaan antaa sen viedä.
Pelottaa tulla haavoitetuksi taas,
hylätyksi tulemisen pelko.
Mutta rakkaudessa ei ole pelkoa.
Tiedän, on niin helppoa sanoa tai kirjoittaa, mutta kun pitäisi vaan antaa mennä se o vaikeaa.
Ehkä se yksinolokin on koettava,
ja huomattava ettemme viime kädessä ole yksin.
Sen jälkeen on helpompi olla yhdessä.
Tommy Hellsten kirjoitti jossain kirjassaan:
"Erillisyys on tervettä omien rajojen tiedostamista. Se on oman yksinäisyyden positiivista oivaltamista. Se syntyy, kun ihminen uskaltaa irrottautua kielteisestä riippuvuudesta ja ottaa vastuu omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Tietenkin on helpompi olla uhri ja syyttää asioista muita. Erillisyys on vapauttavaa luopumista uhrina olemisesta ja suostumista vastuun ottamisen kipuun ja iloon."
Emme osaa pitää ihmisiä terveen ja riittävän etäisyyden päässä. Otamme vastuuta toisista. Asetumme toisten käytettäväksi oman itsemme kustannuksella. Hylkäämme oman persoonamme, omat tarpeemme ja tunteemme.
Nyt huomaan, kun joku on sanonut että olen rakentanut muurin, jonka yli hän ei pääse.
Jos sen asian ajattelee positiivisesti, niin se onkin raja eikä muuri. Tietenkin rajaa voidaan siirtää tarpeen vaatiessa. Suuntaan jos toiseen. : )
Kaikkia ihmisiä, jotka kohtaavat omat pelkonsa ja haluavat muuttua eli kasvaa kollektiivinen yhteisö haluaa vastustaa, koska muutoinhan heidänkin pitäisi kohdata omat pelkonsa ja muutoksen tarpeensa omassa itsessään.
Meiltä puuttuvat rajat. Rajojen tulisi auttaa meitä näkemään itsemme muista erillisinä. Ne auttavat meitä näkemään, istä olemme itse vastuussa ja mistä taas emme.
Sydäntäraastavan kaunista. Itkettävää
Hetki tulee rakkaani,
silloin kahdesta tulee yksi
voimakkaampi, mahtavampi, sopivampi, kaikille parempi
Usko vie perille, usko meihin, ei mihinkään muuhun.
Kaipaan yhteisiä hetkiä, kaiken kanssasi jaan.
Taistelu jatkuu, voimat ehtyy
en jaksa kauaa vastustaa syliäsi, lämpöä, rakkauttasi
Sinut syliini kätken, ikuisen rakkauden vannon
mutta ei vielä kai ole aika, yhdessä taivaltaa
sydämessäni olet jo silti se kaikista rakkain, ei ole muuta, en halua muuta, vain sinut.
Kuulostaa naistenromaanilta 50-luvulta. Että saisi erottua entisistä? Vai jonkin romanttisen haahuilun ajattelukaavan mukaan rakkaus olisi niin ylenmäärin kypsynyt, että suorastaan räjähtää käsiin kuin joku ylikypsä, käymistilainen päärynä?
Ettei vain tuolla menolla jäisi haaveilemaan loppu iäkseen yksin?
Alkuperäinen runo sinänsä oli hyvä.
Runo oli erittäin hyvä, näin naispuolisen kriitikon silmin.