Istun katsellen pihakeinun pöydässä harmaan puun kestäneen monet säät, ja silitän sen karheutta ajatuksissani.
Olen kuunnellut täällä linnunlaulua iltaöisin, mutta yht'äkkiä istun taas ajatuksissani aitan portailla Jämsän Vaherissa.
Sama kujerrus kuuluu ilmassa , ja takanani näkyy aitan hämäryys, josta eroittuu kattoparrut vaatteineen ja seinänvierus sänky.
Pihapiirissä tuolla sinivalkoiset syreenit lehtimajassa tuoksuvat, ja koiranputkien runsaat valkoiset harsokukinnot aitan vierustassa kaunistavat herkkyydellään.
On niin tyyni iltayö, alkaa olla viileää. Nousen ja suljen aitan oven, riisuen nopeasti hieman hytisten.
Saan nukkua tänä yönä aitassa yksin, leveässä laverissa on kesäntuoksuinen tilkkupeitto, tyynyliina on pehmeää sodanaikaista sillaa. Nuuhkin aitan tuoksua sängyssäni, orren tutut vaateparretkin luovat tunnelmaa.
Viitakertun yölaulu korvissani nukahdan.
Olen kuunnellut täällä linnunlaulua iltaöisin, mutta yht'äkkiä istun taas ajatuksissani aitan portailla Jämsän Vaherissa.
Sama kujerrus kuuluu ilmassa , ja takanani näkyy aitan hämäryys, josta eroittuu kattoparrut vaatteineen ja seinänvierus sänky.
Pihapiirissä tuolla sinivalkoiset syreenit lehtimajassa tuoksuvat, ja koiranputkien runsaat valkoiset harsokukinnot aitan vierustassa kaunistavat herkkyydellään.
On niin tyyni iltayö, alkaa olla viileää. Nousen ja suljen aitan oven, riisuen nopeasti hieman hytisten.
Saan nukkua tänä yönä aitassa yksin, leveässä laverissa on kesäntuoksuinen tilkkupeitto, tyynyliina on pehmeää sodanaikaista sillaa. Nuuhkin aitan tuoksua sängyssäni, orren tutut vaateparretkin luovat tunnelmaa.
Viitakertun yölaulu korvissani nukahdan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sopusoinnussa koko kesäisen luomakunnan kanssa istun minäkin aitan korkealle kynnykselle, ja mietin palstaamme. Siihen sopii kaikken kukkeuden keskellä ajatus:
Tuntea joitakin, joiden kanssa yhteisymmärrys vallitsee, välimatkoista tai lausumattomista ajatuksista huolimatta, voi tehdä tästä maailmasta puutarhan.
Johan Wolgang von Goethe
Suopursun tuoksu tässä rannalla.Se leijailee voimakkaana, miltei huumaavana. Kalan loiskahdus siinä veneen lähellä. Tiedän renkaina etenevät väreet veden pinnalla, En näe niitä, liian sankka tuo yöusva, siksi en näe. Vene, laituri ja penkki. Se penkki laiturilla, vähän elklöineen näköinen, sillai ryhti periksi antanut. Ei niin paljon kuin omani, selkä kaputt ja tukka haihtunut tuuliin. Eläköitynyt minäkin, kohtalotoveri, Minulla kaulalla kamera, laukussa vierellä vaihto-objektiiveja, mutta en kuvaa, liian aikaista vielä.
Aurinko laski pari tuntia sitten, nyt taivaanrannalla sinimusta kapea pilvi, yläreunan enenevä kultaus , taustaraamina oranssi taivaan kaari, aurinko ilmestyisi tuolta koillisesta varttitunnin kuluttua. Sillon minä kuvaisin tuon veneen ja laiturin penkkeineen ja tuon rantausvan satumaiseman. Jollain tavoin epätodellisen kuin unikuvan, Sellaisen, jota ei voi koskettaa, särkyisi kuin saippuakupla, Vaikkei se särkyisi, minusta vain tuntuu siltä.
Monena yönä olen istunut tuolla penkillä, joskus torkahtanut laineiden liplahteluun, kerran säpsähtänyt hereille rusakon kuolinparkaisuun, eihän täällä jäniksiä enää miesmuistiin. Lintujen kehtolaulut, käki, kuovit, kuikka, käenpiika ja monen muun olen kuullut. Palokärjen päristyksen tuolla kelohongassa. Nähnyt muutaman kerran
huuhkajan öisellä saalistuslennolla, valkohäntäpeuralauman juomassa vähän kauempana. Seinällä kuva niistä. Hyttysistä minä en pahemmin perustele, inisevät liian tuttavallisesti. Nyt on vain mentävä tuonne mättäälle, viritettävä kamera, enää pari minuuttia, auringon säteet ja tuo rantausva, vene, laituri ja penkki. Lintujen aamukuoro aloittanut jo esityksensä.
äristyksen
Juuri kotiutunut Glims'in maatilamuseosta, jossa lampaat päästettiin hyppelemään laitumelle ja kanat tepastelivat nurmella.
Maalaistalon pihapiiri henki kesäkuun leppoisuutta,...vanhan tuvan edustalla solmi ryhmä tyttöjä äiteineen niittykukista seppeleitä.
Istun penkille, ja sain luvan kuvata, jonka jälkeen pistäydyin tuvan hämärässä. Tosi pitkät räsymatot peitti leveät lattialankut, ja lähellä ikkunaa seisoi jykevä puinen kehto somine pitsilakanoineen.
Aidot reikäleivät rivissä kattovartaissa sai melkein veden kielelle, joten etsin kahvilamökin, jota pyörittää eläkeläispappa, leipoen suolaiset ja makeat piirakat itse. Vaimo kuulemma hoitaa pullapuolen 🍔 Kylläpä maistuikin papan leipomukset 🌞
Niinpä istuttuani ulkona penkillä korkeiden puiden siimeksessä, oli jälleen palattava kaupungin vilkkaaseen elämään.
Vielä jonkin aikaa sitten puisteli voimakkaat tuulenpuuskat rajulla voimalla koristepensaita ja suuria vaahterapuita, riipien viimeisetkin sireenien kukkatertut. Tummia pilviä on lähestymässä ja runsasta sadetta onkin luvattu säätiedoissa sitä lienee uskominen nämä myrskypuuskat ovat vakuuttavia.
Talo on rauhoittumassa levolle, ulkona ei ketään keinussa eikä pöydän ympärillä.
Pieni sade onkin jo tervetullut luonnolle.
Lapsuudestani muistan sateen raukasevan vaikutuksen kun se rummutti aitan pärekattoa, ja myrsky sai tuomenoksat 'hiipimään' seinää vasten, joskus isosta pihakuusesta irtosi käpy ja se pompotteli aitan katolla äänekkäästä kunnes tipahti maahan. Mielikuvitus sai siivet ja oli vedettävä peitto pään yli että sai unesta kiinni,
olipa muutaman kerran juostava sisälle rankkasateessa voimakas ropina kun tuntui pelottavalta.
Nyt alkoivat ensimmäiset pisarat putoilla ikkunalaudalle, lienee olla aika mennä unten maisemaan lämpimän peiton alle villasukat jalassa (hymy) .
Akukesän lyhyinä öinä olen kokenut elämäni upeimmat konsertit, yölaulajien äänet erottuvat voimallisina ja taiturimaisen vivahteikkaina hiljaisessa kesäyössä. Olimme lasten pieninä ollessa paljon Hämeen sydämessä appivanhempieni mökillä kesäisin, juhannuksena ei mikään muu paikka tullut kyseeseenkään. Savusauna lämmitettiin jo iltapäivällä, tuntikausia ja hartaudella. Lapset nukahtivat aittaan, appivanhemmat mökkiinsä, sitten saattoi mennä uudelleen saunaan, lämpö säilyi koko yön, muuttui aina vaan lempeämmäksi. Rantakallio oli imenyt hellepäivinä lämpöä, siinäkin saattoi istuskella ja kuunnella satakieltä ja kerttusia, kehrääjiä. Aitan portaille kuuluivat metsän äänet vielä paremmin.
Sadekaan ei haitannut , saunan verannalla saattoi suojassa keskittyä kuuntelemaan lintuja, yölaulajiahan ei näe. Suopursun tuoksu tuntui kirpeän voimakkaana yhtyen havun tuoksuun, tontilla kasvoi mäntyjä ja katajia, autotietäkään ei silloin ollut, vain metsäpolku ja venekyyti. Uiminen tuntui aina yhtä ihanalta, aamun usvassa ja keskipäivän auringossa, illan viiletessä saunasta , syyskesän kuutamoilla ...sateella siinä oli oma viehätyksensä.
Kerran yöllisellä uinnilla näimme hirven, majesteettisen sarvipään uivan vastarannalle melko läheltä ohitse lipuen. Olimme kaikki ääneti, emme toisiamme häirinneet, mutta olimme tietoisia toisistamme. Miten niin massiivinen eläin ui niin soljuvasti, vaivattomasti, niin pitkän matkan. Karhuja tiesimme olevan lähimetsissä, niitähän oli naapuripitäjään Kuruun metsähallitus tuonut 60-luvulla. Samat uskolliset kurjet laidunsivat joka kesä kantatalon pelloilla...ja kurkia näemme samoilla pelloilla vieläkin mökillä käydessämme , laulujoutsenia, kalasääskiä, kettuja, mäyriä, ilveksiäkin metsä kätkee, vaikkei silmä ole tavoittanut.
Juhannuksen aikaan soudimme aina pieneen kosteikkosaareen, jossa kasvoi valkolehdokkeja omassa rauhassaan. Sen tuoksu kruunasi juhannustunnelman, muutaman poimimme mukaan, sittemminhän se rauhoitettiin kokonaan. Niittykukkia haimme talon pientareilta sylit täyteen kukkaseppeleisiin ja suuriin lasipurkkeihin. Kalastimme, paistoimme lettuja, lapsille sukellettiin savea järven pohjasta savihahmoja varten, lopuksi ne poltettiin punaisiksi nuotion kuumuudessa. Ulpukoista ja lumpeista tytöt tekivät kaulakoruja, napsimalla varsista paloja säikeiden varaan ketjuksi , tiedättehän ...Kaarnalaivoja veistimme ja pajupillejä, mahtoiko ihan käpylehmiäkin olla vielä meidän lasten leikeissä, ei ainakaan ole valokuviin tallentunut :).
Mökki on vielä perikunnalla, seuraavakin polvi joskus käy, savusauna on lähes ennallaan hiukan korjailtuna. Kyllä siellä joka kesä käydään, ydinporukka on vaan jo niin suuri ja tänne etelään asettunut, juhannuskuviot ovat täälläpäin.
Tuossa saunasta tullessani ripsui hieman vettä raikkasti kasvoilleni, ja pysähdyin hetkeksi portailleni katsomaan koivujen tuuheutta ja hengittämään hyväntuoksuista ilmaa.
Muistui mieleen viikko ennen juhannusta siellä Pihlajakoskella, jonne olimme äidin lomalle jäädessä matkustaneet Päijänne laivalla.
Herranen aika sitä siivousmylläkkää, minkä äiti siellä pani alkuun.
Mattopyykkiä oli laiturilla alkuviikosta jatkuvasti ja rannan padassa haudutti muutakin valkopyykkiä.
Mummo sai seistä hellan äärellä, mitä lie juustoa valmisti ja savipilkkumeissa ruokia, minä juoksutyttönä hain puita ja tyhjensin laskiämpäriä alvariinsa.
Illalla vielä sain komennuksen tiskata mummon mennessä lypsylle, jotta oli se viikko työläs!
No, pullanleivonta oli vasta loppuviikolla, jo alkoi olla juhlan tuntua pirtissä,...oli siellä kuurattu lattialankut, uutimet ikkunoihin, ja tuoksu polstereissa ja peitoissa oli aurinkoinen. Heinäladon laverilla me äidin kanssa nukuttiinkin, josta hirsien raosta aurinkokin pilkisti jatkuvasti,...ja järvi kimmelsi alhaalla!
Jo alkoi serkkujanikin tulla juhannuksen viettoon kaikkeen valmiiseen, miten lomat vanhemmilla sopivat ja ilo oli saada jo kirmata vapaana muiden kanssa.
Juhannuksen jälkeen osa jäi heinätöihin, siitä ei muistikuvia minulla oikein olekaan.