Koiran sokeutuminen

... ei varmaa ole helppo tilanne! Itselläni vanhalla uroksella todettiin syöpä sen ollessa 10vuotias.Itkin ja itkin tilannetta ja murehdin itseni näänyksiin.Mutta kuitenkin päätin että sen viimeiset elinpäivät olipa ne sitten päivinä tai kuukausina tulee olemaan sille rakkautta ja huolenpitoa! Niinpä sitte koitti aika, koira oli jo 11½ v että ruoka ei maistunut,se vain nukkui kopassaan.Laihtui ja oli jo kuivunutkin jonkin verran.Annoin isolla ruutalla nestettä. koiralla oli myös hyvänlaatuinen anaalirauhas kasvain jonka ell olisi leikannut pois.Yöt valvoin vanhuksen vieressä ja hieroin, syöttäen kipulääkkeitä. Niinpä sitten päätin että nyt on hyvästien aika!! ell olisi halunnut vielä kokeilla lääkitystä. Niin kauheaa kuin se onkin, täytyy aina ajatella eläimen parasta.Niinpä koirani pääsi Enkelikoiraksi muiden sinne jo päässeiden mukaan.
Uskon että jos vain koirasi on vielä virkeä ja elämän haluinen, teillä on vielä aikaa yhdessä. Ymmärtäisin niin että sokeana koira oppii olemaan ja elämään, sinun vain täytyy olla sille apuna ja lohtuna tässä tilanteessa.tilanne on varmasti koirallekin outo. Kyllä sinä sitten tiedät milloin se Eron hetki tulee. Mutta sydämestäni toivon että SAATTE OLLA VIELÄ YHDESSÄ KAUAN!!! Lämpimät halaukset teille molemmille! Koittakaa jaksaa!!!
Tässä tuli niin omaa vanhaa herraani ikävä että en malta olla kirjoittamatta yhtä tekstiä tähän loppuun!

Hän on sinun ystäväsi, kumppanisi, suojelijasi:sinun koirasi.
Sinä olet hänen elämänsä, hänen rakkautensa, hänen johtajansa.
hän tulee olemaan sinun uskollisesti ja todellisesti, viimeiseen sydämenlyöntiinsä asti.
Olet sen hänelle velkaa, että olet tälläisen sitoutumisen arvoinen.

Eläinlääkärin sanojen mukaan : Sokea koira pärjää tutussa ympäristössä erittäin hyvin...Anoppini koira pärjäsi n:2 vuotta, kunnes jouduttiin lopettamaan sokeritaudin komplikaatioiden vuoksi.

...on aina vaikeaa. Edellinen koirani sairasti leukemiaa - sairauteen kuului loppuvaiheessa vuorottain hyvät ja huonot jaksot. Ikää ei ollut kuin 12 vee, mutta hyvästijättöjen aika tuli sitten aikanaan. Milloinka sen sitten tietää - kyllä sen tietää, oma järki sanoo sen, että on aika tehdä rakkaalle ystävälle viimeinen palvelus. Ei sitä halua nähdä miten uskollinen ystävä kärsii - on laitettava eläimen etu ensi sijalle, vaikka tuntuukin että sydän särkyy.

No näöstä sitten - koirallani oli myös huono näkö ( kuulo) viimeisen vuoden aikana. Sikäli se haittasi siten alkuun,koska olin vuosien saatossa (oli tullut itsestään, en ollut siihen tietoisesti pyrkinyt) kommunikoinut koirani kanssa tietyt käskyt / kehoitukset / puheet käsimerkkeihin liitettynä. Ja koska koirani kuulokin oli heikentynyt piti keksiä muita keinoja selviytymiseen. Mutta ihan hyvin selvittiin (tosin osa kuulostahan ja näöstä oli tallella).

Uskon että koirasi pärjää, jos muuten vain voi hyvin, ja sen olo tehdään turvalliseksi.Kyllä se siitä.

Tämän hetkisen vanhan pappanikin kanssa olen tehnyt jo pitemmän aikaa mielessäni eroa - eletään päivä kerrallaan, ja katsotaan mitä huominen tuo mukanaan - välistä itketäänkin edessä olevaa. Mutta sitähän se elämä on lemmikkien kanssa. Ja kun pappa sitten enkeliksi lähtee, otan taas uuden koiran - koti kun on muuten niin tyhjä ilman niitä eläimiä.

Jos muutoin on terve ei hätiä. Älä muuta kovin paljon huonekalujen paikkoja ja pidä tuttu ympäristö. Ystävälläni koira sokeutui jo aika nuorena ja eli kuitenkin reippaasti yli 15-vuotiaaksi. Koira on uskomattoman sopeutuvainen.
Tsemppiä

Muistan myös sen hetken kuin eilisen päivän, kun eläinlääkäri ääneen totesi: jaahas, sillä on sitten harmaakaihi. Tiesin myös sen jo itse, mutta itkuhan siinä tuli...Kaihi todettiin koiran ollessa 8 v ja 12,5 vuotiaaksi se eli, eikä lopetettu sokeutumisen vuoksi. Kovasti hyvin pärjäsi, vaikka näkökyky oli mennyt. Lohduksi myös tämä: asun maalla ja töistä kotiin tullessa on pilkkopimeää, kun koirien kanssa lähden metsään. Jotenkin ne vain siellä pimeydessä ryskäävät menemään, vaikka itse hädin tuskin taskulampun valon kanssa pääsen etenemään. Ei tunnu pimeys niitä vaivaavan.

Voimia!

Meillä oli mäyris, joka myös sokeutui vanhoilla päivillään ja ehkä sisukkaan luonteensakin ansiosta eli silti hyvin täysipainoisen ja iloisen elämän tutkien innolla kaikki kiven kolot mökillä ja metsässä kuten ennenkin.

Täytyi vain muistaa sanoa jotakin koiralle, jos siihen koski yhtäkkiä, kun se ei osannut aavistaa näkemättä ja pelästyi kovasti.

Koira jouduttiin lopettamaan muista syistä. Sokeus ei ollut mitenkään ylivoimainen kärsimys.

10 vuotias pikku koirani on sokeutunut lyhyessä ajassa. En ole vielä käyttänyt sitä eläinlääkärillä. Pitäisi mennä. ensi viikolla. Muuten se on terve.
Ei varmaan kannata leikata kaihia, joka sillä ilmeisesti on.
Se on oppinut nukkumaan vieressä sängyssa ja kun se sinne ei enää pääse se uikuttelee välillä öisin, että se pitää nostaa sänkyyn, pois se sängystä pääsee.