Koiran sokeutuminen

Lea + 13 v

Vaikka kuinka yrittää järkiperäisesti asioita miettiä, niin eläinlääkärin kertoessa koiralla olevan viher- ja harmaakaihi, se sattuu. Vaikka itse on asian jo nähnyt, huomannut ettei koiran näkö ole kohdallaan, sitä ei kunnolla usko ennenkuin joku toinen sen kertoo.

Mitä tekisin, kun vanhuksen näkö edelleen huononee ? Miten huomaan sen hetken, kun on aika sanoa hyvästi ?

Miten kauan voin ajatella sen kanssani vielä jaksavan ?

Tähän ei koskaan totu.

8

1018

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sissukka

      ... ei varmaa ole helppo tilanne! Itselläni vanhalla uroksella todettiin syöpä sen ollessa 10vuotias.Itkin ja itkin tilannetta ja murehdin itseni näänyksiin.Mutta kuitenkin päätin että sen viimeiset elinpäivät olipa ne sitten päivinä tai kuukausina tulee olemaan sille rakkautta ja huolenpitoa! Niinpä sitte koitti aika, koira oli jo 11½ v että ruoka ei maistunut,se vain nukkui kopassaan.Laihtui ja oli jo kuivunutkin jonkin verran.Annoin isolla ruutalla nestettä. koiralla oli myös hyvänlaatuinen anaalirauhas kasvain jonka ell olisi leikannut pois.Yöt valvoin vanhuksen vieressä ja hieroin, syöttäen kipulääkkeitä. Niinpä sitten päätin että nyt on hyvästien aika!! ell olisi halunnut vielä kokeilla lääkitystä. Niin kauheaa kuin se onkin, täytyy aina ajatella eläimen parasta.Niinpä koirani pääsi Enkelikoiraksi muiden sinne jo päässeiden mukaan.
      Uskon että jos vain koirasi on vielä virkeä ja elämän haluinen, teillä on vielä aikaa yhdessä. Ymmärtäisin niin että sokeana koira oppii olemaan ja elämään, sinun vain täytyy olla sille apuna ja lohtuna tässä tilanteessa.tilanne on varmasti koirallekin outo. Kyllä sinä sitten tiedät milloin se Eron hetki tulee. Mutta sydämestäni toivon että SAATTE OLLA VIELÄ YHDESSÄ KAUAN!!! Lämpimät halaukset teille molemmille! Koittakaa jaksaa!!!
      Tässä tuli niin omaa vanhaa herraani ikävä että en malta olla kirjoittamatta yhtä tekstiä tähän loppuun!

      Hän on sinun ystäväsi, kumppanisi, suojelijasi:sinun koirasi.
      Sinä olet hänen elämänsä, hänen rakkautensa, hänen johtajansa.
      hän tulee olemaan sinun uskollisesti ja todellisesti, viimeiseen sydämenlyöntiinsä asti.
      Olet sen hänelle velkaa, että olet tälläisen sitoutumisen arvoinen.

    • tanja

      Eläinlääkärin sanojen mukaan : Sokea koira pärjää tutussa ympäristössä erittäin hyvin...Anoppini koira pärjäsi n:2 vuotta, kunnes jouduttiin lopettamaan sokeritaudin komplikaatioiden vuoksi.

    • Papette

      ...on aina vaikeaa. Edellinen koirani sairasti leukemiaa - sairauteen kuului loppuvaiheessa vuorottain hyvät ja huonot jaksot. Ikää ei ollut kuin 12 vee, mutta hyvästijättöjen aika tuli sitten aikanaan. Milloinka sen sitten tietää - kyllä sen tietää, oma järki sanoo sen, että on aika tehdä rakkaalle ystävälle viimeinen palvelus. Ei sitä halua nähdä miten uskollinen ystävä kärsii - on laitettava eläimen etu ensi sijalle, vaikka tuntuukin että sydän särkyy.

      No näöstä sitten - koirallani oli myös huono näkö ( kuulo) viimeisen vuoden aikana. Sikäli se haittasi siten alkuun,koska olin vuosien saatossa (oli tullut itsestään, en ollut siihen tietoisesti pyrkinyt) kommunikoinut koirani kanssa tietyt käskyt / kehoitukset / puheet käsimerkkeihin liitettynä. Ja koska koirani kuulokin oli heikentynyt piti keksiä muita keinoja selviytymiseen. Mutta ihan hyvin selvittiin (tosin osa kuulostahan ja näöstä oli tallella).

      Uskon että koirasi pärjää, jos muuten vain voi hyvin, ja sen olo tehdään turvalliseksi.Kyllä se siitä.

      Tämän hetkisen vanhan pappanikin kanssa olen tehnyt jo pitemmän aikaa mielessäni eroa - eletään päivä kerrallaan, ja katsotaan mitä huominen tuo mukanaan - välistä itketäänkin edessä olevaa. Mutta sitähän se elämä on lemmikkien kanssa. Ja kun pappa sitten enkeliksi lähtee, otan taas uuden koiran - koti kun on muuten niin tyhjä ilman niitä eläimiä.

    • Jos muutoin on terve ei hätiä. Älä muuta kovin paljon huonekalujen paikkoja ja pidä tuttu ympäristö. Ystävälläni koira sokeutui jo aika nuorena ja eli kuitenkin reippaasti yli 15-vuotiaaksi. Koira on uskomattoman sopeutuvainen.
      Tsemppiä

      • diste

        ei mitään hätää ..jos ei lääkäri todennut tulehdusta ja siihenhän on silmä tippoja...mulla oli koira joka reippaasti eli yli kolme vuotta harmaakaihin kanssa ..oikein jyvin pärjättiin kun totuttiin...kukaan ei edes olis tiennyt että ei näe jos ei oltais sanottu ..koira sopetuu nopeasti ja elää sitten muilla aisteilla ..en välittänyt kotona mitään huonekalujen vaihdoista jne..se ties aina mitä hommattiin kun touhus siinä vieressä..mutta oli raskas kuulla kun lääkäri sanoi että tulee sokeaksi...toivon onnea koirasi kanssa...


    • Harmaakaihi

      Muistan myös sen hetken kuin eilisen päivän, kun eläinlääkäri ääneen totesi: jaahas, sillä on sitten harmaakaihi. Tiesin myös sen jo itse, mutta itkuhan siinä tuli...Kaihi todettiin koiran ollessa 8 v ja 12,5 vuotiaaksi se eli, eikä lopetettu sokeutumisen vuoksi. Kovasti hyvin pärjäsi, vaikka näkökyky oli mennyt. Lohduksi myös tämä: asun maalla ja töistä kotiin tullessa on pilkkopimeää, kun koirien kanssa lähden metsään. Jotenkin ne vain siellä pimeydessä ryskäävät menemään, vaikka itse hädin tuskin taskulampun valon kanssa pääsen etenemään. Ei tunnu pimeys niitä vaivaavan.

    • dim

      Voimia!

      Meillä oli mäyris, joka myös sokeutui vanhoilla päivillään ja ehkä sisukkaan luonteensakin ansiosta eli silti hyvin täysipainoisen ja iloisen elämän tutkien innolla kaikki kiven kolot mökillä ja metsässä kuten ennenkin.

      Täytyi vain muistaa sanoa jotakin koiralle, jos siihen koski yhtäkkiä, kun se ei osannut aavistaa näkemättä ja pelästyi kovasti.

      Koira jouduttiin lopettamaan muista syistä. Sokeus ei ollut mitenkään ylivoimainen kärsimys.

    • Anonyymi

      10 vuotias pikku koirani on sokeutunut lyhyessä ajassa. En ole vielä käyttänyt sitä eläinlääkärillä. Pitäisi mennä. ensi viikolla. Muuten se on terve.
      Ei varmaan kannata leikata kaihia, joka sillä ilmeisesti on.
      Se on oppinut nukkumaan vieressä sängyssa ja kun se sinne ei enää pääse se uikuttelee välillä öisin, että se pitää nostaa sänkyyn, pois se sängystä pääsee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      67
      3384
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      143
      2370
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1888
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      171
      1619
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      89
      1500
    6. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      76
      1454
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1446
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      71
      1226
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1150
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      35
      1118
    Aihe