Ei jaksa enää yksinäisyyttä

AhdistunutMies

Haluan vain jo sen oman kullan itselleni jonka kanssa viettää kesää yhdessä ja jakaa niin ilot kuin surut. Ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko on kuitenkin johtanut siihen etten kykene tutustumaan varsinkaan vastakkaiseen sukupuoleen ja tuo kumppanin löytäminen nyt on varmaan vaikeaa monelle muullekkin varsinkin kun naisilta harvoin saa mitään vastakaikua.

Silti tuntuu että suurimmalla osalla on jo se oma kulta kun jatkuvasti näkee onnellisia pariskuntia lähes kaikkialla. Moni sanoo että ei se etsimällä löydy vaan tulee vastaan jos on tullakseen mutta itse en usko tuohon pätkääkään. Naisilla se varmaan useimmiten meneekin noin mutta ei todellakaan miehillä.

Teen varmaan pian itsemurhan kun en jaksa enää tätä musertavaa yksinäisyyttä, läheisyyden ja seksin kaipuuta. Yölläkään uni ei enää tule silmään kun mietin kuinka yksinäinen olen ilman omaa rakastavaa kumppania ja usein tulee itkettyäkin.

17

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AhdistunutMies

      Niin ja onhan sitä jo yli 10 vuotta tullut omasta rakkaasta haaveiltua mutta ei se asia haaveilemalla miksikään muutu kun se vaatis paljon rohkeutta, itsevarmuutta, konkreettisia tekoja ja näin miehenä myös aika paljon tuuriakin.

      Jotenkin motivaatio tehdä mitään asioita on kadonnut lopullisesti kun tiedostaa oman kohtalonsa jo liiankin hyvin ja elämä tuntuu täysin ilottomalta.

    • Hei! Kuinka vanha olet ja missä sinä asut?kysyy 56v nainen

      • AhdistunutMies

        Olen 27-vuotias ja Tampereella asun.


      • onneton27
        AhdistunutMies kirjoitti:

        Olen 27-vuotias ja Tampereella asun.

        Moikka, mulla on myös elämä todella yksinäistä ja sosiaaliset pelot ja ahdistus vaivaa. Olen ollut koko elämäni kiusattu ja syrjitty, ystäviä minulla ei ole ainuttakaan, sillä en kykene solmimaan uusia ystävyys suhteita. Ikää mullakin 27 ja nainen olen, kaksi lasta on.. satuin olemaan onnekas ja löytämään miehen tätä kautta, mutta erohan siinäkin tuli :( Millaista naista etsit elämääsi, ehkä sinäkin löydät tätä kautta jonkun. :)


    • Mulla on ihan samat fiilikset välillä. Asenne ainaski on ihan väärä, pitäs muuttua ja hakee apua, mutta kyl se tästä.

    • nj22

      Moi, ei sua kiinnostais tutustua vaikka sähköpostin kautta?

    • Aloittaja-

      Oletko nainen ja myös Tampereelta?

      • nj22

        Olen ja asun melko lähellä Tamperetta.


    • Raumalainen-40

      Oon myös kyllästynyt sinkkuna oloon-. Juhannus tulee ja sekin menee yksin, kai mä meen yksin festareille sitten kun ne tuossa lähellä on. Ei ole miehenä helppoa kun naiset juoksee karkuun suunnilleen jos niitä lähestyy. Miksi tämän maan naiset on niin vaikeita tapauksia?

      • AhdistunutMies

        "Ei ole miehenä helppoa kun naiset juoksee karkuun suunnilleen jos niitä lähestyy. Miksi tämän maan naiset on niin vaikeita tapauksia?"

        Jaa-a, hyvä kysymys. Pitäis varmaan matkustella jonnekkin ulkomaille ja mennä sieltä etsimään nainen itselle vaan kun ei rohkeus riitä yksin minnekkään lähteä ja vielä kun on lähes kaikki mahdolliset henkiset ongelmat siihen päälle niin eihän siitäkään mitään tulisi. Pitäis ainakin olla joku rohkea, kielitaitoinen kaveri mukana matkassa enkä tiedä pystyiskö siltikään lähtemään. Kuten sanoit niin Suomessa miehen elämä on todella vaikeaa ainakin jos on yksinäinen ja kärsii mielenterveysongelmista.


      • F60.6
        AhdistunutMies kirjoitti:

        "Ei ole miehenä helppoa kun naiset juoksee karkuun suunnilleen jos niitä lähestyy. Miksi tämän maan naiset on niin vaikeita tapauksia?"

        Jaa-a, hyvä kysymys. Pitäis varmaan matkustella jonnekkin ulkomaille ja mennä sieltä etsimään nainen itselle vaan kun ei rohkeus riitä yksin minnekkään lähteä ja vielä kun on lähes kaikki mahdolliset henkiset ongelmat siihen päälle niin eihän siitäkään mitään tulisi. Pitäis ainakin olla joku rohkea, kielitaitoinen kaveri mukana matkassa enkä tiedä pystyiskö siltikään lähtemään. Kuten sanoit niin Suomessa miehen elämä on todella vaikeaa ainakin jos on yksinäinen ja kärsii mielenterveysongelmista.

        Tai sitten vain hyväksyä totuuden ja keskittyä ihan muuhun.


    • Suosittelen löylykauhaa aloittajalle

      • AhdistunutMies

        Ja minä puolestaan suosittelen sulle vaikka saunan taa menemistä. Mistähän helvetistä tuo löylykauha tyyppi oikein on tullut ja miten se nyt jo tällekkin palstalle on tiensä löytänyt?


    • Acedia

      "Miksi tämän maan naiset on niin vaikeita tapauksia?"

      Jos tuohon ihan rehellisesti ja sosiologian valossa vastaa, niin siksi, että länsimaisella naisella on taloudellinen riippumattomuus. Maista, joissa haaveillaan paremmasta elintasosta (Kaukoidän monet maat, Viro, Etelä-Amerikka, Balkanin maat jne.) saa naisen helpommin. Ainakin väittäisin, että vaikkapa Ruotsissa tai Ranskassa ei ujolla Suomi-pojalla olisi sen helpompaa (ellei sitten saisi Ranskassa asti jo eksoottisuuspisteitä). Köyhemmän maan nainen tavallaan myy itsensä vaimoksi toimeentuloa vastaan, ja moni mies pystyy sulkemaan siltä silmänsä, tai jopa nauttii asetelmasta.

      Jos nainen pärjää yksinkin, sitä voi olla valikoivampi seuransa suhteen, tai voi vain päättää elellä ennemmin yksin.

    • Mies_50_Hki

      Eipä löydy, ei.

    • bohemia900

      Ei siitä yhteiselosta mitään tule.

      Samaa rataa ne on mennyt. Lapsia en halua kun taloudellinen epävarmuus painaa.

      Olen asunut paljon kesäpaikalla yksin. Ainut paikka missä viihdyn. Pieni tontti, kaukana kaikesta. Järvi maisemineen. Aikaisemmin sulan maan ajan, n. 7 kk.

      Vallitsevaan ympäristöön en ole ollut paljon yhteydessä. Uuteen paikkaan kun menee niin sama umpimielisyys on joka paikassa, niin kuin jokainen tietää.

      Siihen päälle sitten satunnaiset tapaamiset mökki naapureiden kanssa, jotka tietenkin johtavat riitoihin. Pääsipä siitäkin.

      Luen paljon, mm. P.Saarikoskea. teen historiikkia. Siis kulttuuria.

      Työkin on hoidettava, sekin itsenäistä.

      Velkaa ei onneksi ole.

      Kova verotus sitten pitää huolen siitä että eletään säästeliäisesti.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe