Kääkättävä käppänä kuppasi vihreällä kääkkä-corollallaan kahtakymppiä neljänkympin alueella. Ohihan siitä piti mennä. Corolla-käppänä siellä oli kuskin jakkaralla nenä kiinni ratin kehällä ja tihrusti eteenpäin mitään näkemättä. Ovikin oli unohtunut raolleen kun kääkkä mutkitteli eteenpäin hitaasti, mutta epävarmasti. Kauhea kääkätys alkoi kun mentiin ohi. Siinä työporukalla naureskeltiin käppänälle ja ihmeteltiin, että eikö tuollaiset kuuluisi vanhainkotiin, eikä yleiseen liikenteeseen.
Corolla-kääkkä kuppasi kaupungilla
kääkkäkäkä
15125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mittarit huijaa toyois eli kymmenen kilsaa tunnissa, pappa päristeli!
Sellasta se, tällä viikolla usealla eri merkkisellä autolla ollut tälläisiä liikenteessä esim. johtotähdellä. Ehkä se lapsukaisille sitten ihanaa kun pääsee tänne purkautumaan.
Kuppaus on vanha kansanparannuskeino. Kuppaus perustuu klassiseen humoraaliopin mukaiseen käsitykseen neljästä ihmisessä olevasta perusnesteestä: verestä, limasta, mustasta ja keltaisesta sapesta. Nämä nesteet saattavat joutua epätasapainoon, jolloin kehossa ilmenee sairauksia ja vaivoja. Kuppauksessa hoidettavasta poistetaan laskimoverta käyttämällä välineenä kuppaussarvia tai imukuppeja, jotka imeytetään ihoon vetämään verta alipaineen avulla. Kuppauksen suorittajaa kutsutaan kuppaajaksi tai kuppariksi!
Lähde:Wikipedia
Et keksinyt et karun korroosioitunut vihreän tilalle. Mut aika hyvin muuten keksitty. Vanhenettehan te itsekkin oottakaa vaan jos edes elätte niin vanhaksi.
Se oli mulkosilmä-corollan 3-ovinen versio joten taatusti siinä oli korroosiota vähän siellä sun täälläkin
Taatusti muttei varmasti. Ei kovin paljon vakuuta.
Kunnioitus, se on ominaisuus jota ilman ihminen ei ole mitään. Aloittaja etenee elämässään röyhkeästi sikaillen, kunnes tulee seurauksien aika. Muistakaa hyvät ystävät, että kaikella on seuraukset tässä maailmassa, aivan kaikella. Olen keskustellut tästä usein italialaisten ystävieni kanssa ja oppinut siellä ikäihmisiltä paljon arvokkaita viisauksia.
pysäytin yhden sikakiilariteinin ja otin puhutteluun. Rupesi röyhkeäksi jolloin otin pojalta auton avaimet ja heitin metsään. Sinne se jäi itkien soittelemaan kavereita hakemaan vara-avaimia.
Jaa joku amis-corolla-poju?
Corolla-pappa 95v puollusti maatamme sodassa, listi ryssiä etulinjassa ja kävi lomilla tekemässä maatilan hommia ja taas takaisin konepistoolihommiin. Sodan jälkeen metsätöissä Amerikassa ja lopulta oma firma Suomessa. Siinä oli perkele viimeisiä oikeita miehiä tässä maassa.
Tuo aloittaja edustaa tätä nykyistä paskahousu-sukupolvea ja joka tuhoaa kaiken minkä miesten sukupolvi rakensi, mitään ja ketään eivät kunnioita eivätkä mistään piittaa. Tuollaiset puuteriperseet olisivat sodassa ekana juoksemassa kurat pöksyssä karkuun mammaansa parkuen. Eivät kelpaa edes moottoriteiden täytemaaksi.
Miten joku sota liittyy siihen että ajokyvytön on autonratissa? Saako armoitettu sotiemme veteraani tehdä mitä haluaa?
Joo, saa sillä me ollaan heille enemmän velkaa kun pystyt muutamalla onnettomalla aivosolullasi ikinä tajuamaan. NIIN ETTÄ KUNNIOITUSTA PERKELE!
Saatana nykysuomalaisia kusipäitä, myyvät esi-isien hengellä ja verellä puollustamia maita itänaapurille pilkkahintaan ja ihan vaan typerää ahneuttaan. Joo, sillä rahalla sitten ostetaan joku typerä Audi jolla sikaillaan ja pöyhkeillään liikenteessä.
Sairaan ihmisen aloitus ja itselleen vastailu.
toyota kyykäsi minun audin rinnalla ei vaan perässä ja kaukana.haaaaa ää wag konsernin autoille.hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiielä poju koita enää waginaille kun et kerkii haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Tojo-terot esittää tässä ketjussa vähän tekopyhää kun ovat itse koko ajan jauhamassa "skoda-kääkistä". Jonkun aloitus osui vissiin vähän omaan nilkkaan tojo-faneja eli skoda-palstan trolleja. Isoisänne häpee teitä!!!!!!