Mitäs mieltä Jyväskylän ihmiset?

Koraani kehottaa tappamaan homot ja olinko kuulevinani oikein että teeveessä mainittiin että raamatussakin on samaan tapaan maininta homoista.

Eikö raamattukin täytyisi kirjoittaa uudestaan jos asia on näin, kyllä mielestäni raamattu on jälkeen jäänyt teos ja kaikki raamatut tulisi säilöä kirkon arkistoihin ja raamattuun nojautuminen tulisi lopettaa koska raamattu ei enää tue nykyajan maailman menoa.

Muutenkin mielestäni raamattu on "satukirja". En jaksa uskoa että asiat on todella noin mennyt että joku ihminen on herännyt kuolleista, no voihan se olla niin että jeesus ei oikeasti siellä ristillä kuollut ja haudattiin vielä elävänä.

Toinen teoriani voisi olla että jeesuksen ruumis haettiin hänen kannattajien toimesta haudastaan pois ja näin hänestä tehtiin ihme ja legenda elää vielä tänäkin päivänä.

Noihin raamatun aikoihin ihminen on uskonut vielä kaikkeen, myös "silmänkääntö"-temppuihin ja kaikkeen yliluonnolliseen vaikka kyse on ollut ihan selvistä asioista ja selitettävissä olevista asioista, kansan uskomuksiin on uskottu tiukasti. Kalevalan ja raamattu isoja satukirjoja. Aikuisten satuja.

Miksi Jumala ei ole näyttäytynyt jos on olemassa, miksi nykypäivänä kukaan ei ole sanut Jumalasta valokuvaa vaikka on jokaisella älykännykät mukana joissa hyvät kamerat, luulisi että jo olisi YouTubessa videoitakin ja netissä kuvia mutta ei vaan todellisia kuvia näy, eikä kyllä Jessestäkään ja eikös Jessen pitäisi hankkia itselleen eukko että suku jatkuisi?
16206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Se on löylykauha rectumiis terapiaa sullekin hörhö

Äänestä

Jos noita satukirjoja lukee ja elää niiden mukaan, niin pikkusen käy viimaa vintillä. Koraani,raamattu ja taru sormusten herrasta, ihan fantasiakirjoihin kuuluu kaikki.

Äänestä

Ja vaimon saa piiskata jos ei alistu lemmenleikkeihin . Hieno homma hyvin piiskattu pylly saattaa olla vastaanottavaisempi . Joten otetaan koraanista rusinat käyttöön , esim , varkaalta katkastaan käsi niin ei toisten taskuihin eksy .

Äänestä
  • Ja lopuksi löylykauha perseeseen

    Äänestä

Kaikkien homojen kannattaa hankkia silmät selkään. Muslimit on varmaan lähetetty tuhoamaan nämä erikoisuudet. Jos niin kävisi, niin vihreiden ja vasurien gallubprosentti putoaisi puoleen. Hupipuolue persut olisi taas neljäs.

Äänestä

Raamattu on joidenkin mielestä pyhä kirja, Suomen laki ja raamattu on pahassa ristiriidassa keskenään joten senkin puolesta raamatut voisi polttaa roviolla ja säästää yksi raamattu ihan vaan siksi että tulevat sukupolvet näkisivät mihin soopaan on joskus uskottu.

Äänestä

Kristinusko ja Jeesus kehottavat uskomaan neitseelliseen sikiämiseen "aluksi maa oli autio ja tyhjä, ja jumalan henki liikkui vetten päällä" - tässähän vertauskuvallisesti kuvataan maailmaa jossa ei ole miestä. Naisethan vertautuvat kaloihin kristillisessä mytologiassa. Miehen henki etsii siinä pahaa-aavistamatonta naista neitseellisesti siitettäväksi iljettävässä okkultistisessa tapahtumassa.

Raamatun alkukertomusten edetessähän mies on ilmestynyt paratiisiin omana itsenäisenä olentonaan, ja hänet karkoitetaan paratiisista maa-asukkaan eli miehen itsensä kylkiluusta tehdyn "vaimon" kanssa. Kertomus on selkeä kuvaus homoparista paratiisissa, homon ihmiskunnan synnystä, eli kaikki Raamatun kokonaisuudessaan pelkästään tunnustavat tunnustavat sukupuolista pelkästään miehen eli Raamattu on oikea homosoppareiden homosoppari, joka ei tunnusta naisen olemassaoloa lainkaan omana itsenäisenä sukupuolenaan.

Jeesus itsessään on myös mies, ja todennäköisesti myöskin biseksuaali. Evoluution valossa tarkastellen voisi ajatella, että Jeesuksen "sädekehä" on jonkinlainen vertauskuva naisen asemaan "pyrkivän" miehen pään koon kasvamisesta liikamittoihin mahtumaan enää synnytyskanavaan. Tämän vuoksi Raamatun kristilliset homot lopulta tuomitsivat jeesuksen kaltaiset "naismaiset" miehet kuolemaan ristillä ja häviämään maailmasta tätä kautta. Jeesuksen näyt ja muu toiminta antavat myös aiheen olettaa, että hänellä saattoi olla jokin aivoperäinen sairaus, jota on tuon ajan tietämyksen valossa pidetty ihmeenä ja jota kuvataan sädekehänä.

Islaminusko selittää Jeesuksen kaltaisen hahmon palaavan Raamatun ajan loppuessa maailmaan ja muuttavan sen islaminuskoiseksi, tai ainakin auttavan islamin taistelussa vääräuskoisia vastaan. Onko kyseessä ennuste? Islam on tuolloin muuttunut itseään tuhoavaksi voimaksi, jossa miehet lähetetään kuolemaan sekä miesten että naisten toimesta. Islamissahan miehen kohtalona on elää uskon varassa, jonka mukaan hän todellakin voisi olla aviomies ja täysivaltainen jäsen suhteessa, jossa on useampi nainen ja yksi mies. Jokainen vähänkin ajatuskykyinen ymmärtää, että moinen perhemalli ja miehen henkinen alistaminen eivät voi olla mitenkään todellista elämää vastaavia. Onko tarkoituksena, että mies olisi luotava uudelleen, näiden uskontojen valossa näyttää siltä että kävi miten kävi, mies on katoava luonnonvara maapallolla. Kristinuskohan kieltää kokonaan naisen olemassaolon ja se ei tunne lainkaan naisen sielua, ja islam taas on synnyttänyt naisverkoston joka systemaattisesti uskonnon avulla lähettää miehen taivaaseen ja jokainen evoluutioon uskova tietää ettei sieltä tulla enää takaisin tähän maailmaan.

Äänestä

Molemmat ovat samanlaisia satukirjoja ja väkivaltaisia ja tuomitsevia sellaisia. Tuo Koraani on nykyään tällä palstalla roikkuen matupelkoisten suosikkikirja, vaikka todennäköisesti ei sitä ole kokonaan luettu, vaan netistä haetaan osia siitä ja käytetään tätä nettitietoa omiin tarkoitusperiin. Tuskinpa raamattuakaan tällä roikkuvat on pahemmin lukeneet. En kyllä itsekään jaksa niin utopista satukirjaa lukea. Kerta sitä hauskuutta minulle riitti.
Kyllä raamatussakin saman sukupuolen välinen seksi sekä esiaviollinen seksi tuomitaan. Ei siis tämmöinen ihmisten toiminnan tuomitseminen ole pelkästään Koraanin sisältöä. Samaa kauraa on raamattukin.
Ehkä joku siitä onnelliseksi tulee, kun uskoo satuolentoihin. Lapsetkin ovat tyytyväisiä uskoessaan joulupukkiin.

Äänestä

Vedenpaisumus on myös vertauskuvallinen kertomus maailman ihmisten "naisistumisesta" eli sukupuolten muuttumisesta naismaiseen suuntaan niin, että lisääntyminen nykymuodossa (mies ja nainen) ja evoluutio itsessään on asetettu kyseenalaiseksi?

Nykyäänhän puhutaan myös esimerkiksi tiettyjen vedessä elävien eläinten selittämättömästä muuttumisesta naissukupuolisiksi, ja yhteiskunta on muuttumassa myös naismaisempaan suuntaan (länsimainen yhteiskunta skenaariota kulttuurin avulla toteuttaen, ja islamilainen kulttuuri miehiä tuhoavalla käyttäytymismallilla)?

Raamattu ja Koraanihan ovat selkeästi kertomuksia ja oppaita siihen, kuinka ihmiskunta voi uskon avulla keskittyä yhteiskunnan rakentamiseen ja "homoutua" sitä kautta unohtamaan oman kosmisen avuttomuutensa ja yksinäisyytensä tässä maailmankaikkeudessa.

Vedenpaisumuksen päätteksihän kertomuksen ihmiskunta on jälleen siinä pisteessä että on kaksi sukupuolta (homot ja naiset) jotka vievät dna:ta eteenpäin tämän planeetan olosuhteissa. Sukupuolten kadotessa, tai vaihtoehtoisesti monen eri sukupuolen ilmaantuessa lisääntymistehtäviä hoitamaan dna itseohjautuvasti jossakin vaiheessa ottaa "ohjat käsiinsä" ja alkaa systemaattisesti hävittää vääränlaista lisääntymiskoodia eteenpäin vievät "prototyypit" jotka eivät selviä olosuhteissamme eteenpäin (tautiherkkyys, älykkyyden katoaminen, kehon muuttuminen sellaiseksi että jälkeläisiä ei synny).

Homous sinällään ei mielestäni ole ollenkaan oleellinen kysymys kummassakaan kirjassa, koska homo on jo itsessään sinut maapallon olosuhteiden kanssa eikä tarvitse enää uskontoa saadakseen perustelun omalle olemassaololleen. Homo on käytännössä kävelevä oman uskontonsa uskonopus itse, eikä vie enää dna:ta eteenpäin kehittymismielessä, koska on saavuttanut tietyllä tavalla evoluution äärilaidan. Homoushan on synnynnäistä, eli todennäköisesti jollakin tavaa geeneissämme valmiina historian hämärästä alkaen jo ollut.

Heteron elämä on huomattavasti haastavampaa, koska heillä on kehossaan biologinen haaste eli ihmisyhteisön eteenpäin viemisen tehtävä maailmassa. Siksi lienee aikojen saatossa kehittynyt uskontoja, jotta aika ja energia eivät kulu oman olemassaolon kanssa pähkäilyyn ja ahdistukseen tulevasta, vaan voi keskittyä tuohon niin tylsään tehtävään kuin dna:n säilyttämiseen.

Vedenpaisumus päättyy siihen, että tarinan mytologinen luojahahmo antaa sateenkaaren merkiksi ihmiskunnalle liitosta. Sateenkaari syntyy luonnossa sillä hetkellä kun vesipisarat ja ilma kohtaavat, eikä sillä ole mitään tekemistä maan kanssa. Kyseessä voisi olla vaikka dna:n lupaus ihmiskunnalle tarinan muodossa siitä, että ihmissuku kykenee ylipäätään lisääntymään vesielementin ulkopuolella, eli luoja lupaa että ensimmäinen henkäys otetaan silloin kun vesi ja ilma kohtaavat.

Äänestä

Tyhmät ihmiset kirjoittaa romaanin pituisia kommentteja keskustelupalstalle. Ei kukaan jaksa lukea niitä. Homot on uskovaisten mukaan hävitettävä maan päältä, ja hyvä niin!

Äänestä

nosto...

Äänestä

EIKÖHÄN TOI UUSI TESTAMENTTI LÄHINNÄ SILOTTELE JA NS SUOSITTELE SUHTAUTUMAAN VANHAAN TESTAMENTTIIN VARAUKSELLA , POJAT EI OLE OIKEIN PEREHTYNYT .

PIMEÄLLE KESKIAJALLE JÄI RAAMATUN NUOLESKELUT VÄKIVALLAN OSALTA , TOINEN KIRJA EI VIELÄ OLE TUOHON PYSTYNYT JOTEN JULMUUKSIA TUON PALVOJIEN OSALTA SAAMEM KAIT KESTÄÄ VIELÄ SEN 500 VUOTTA ?

Äänestä

Synti ja tuho asuu anaalissa! Joka sinne siittimensä työntää, on oleva ikuisen kiirastulen vanki.

Tai salmonellan!

Äänestä

Erään tutkimuksen mukaan homofobiaa kokevat miehet ovat itse homoja, he eivät välttämättä sitä tiedoista tai tietävät olevansa homo ja tällä homofobialla, homojen kieltämisellä yrittävät peittää oman homoutensa tai kieltävät itseltään tiedon että o homo, näin kerrottiin pari päivää sitten radiossa eräästä tutkimuksesta jossa käsiteltiin nimenomaan henkilöitä joilla homofobia.

Moni hetero hyväksyy homot sillä heille siitä ei ole mitään haittaa mutta juuri heille jotka ovat homoja mutta eivät haluaisi muiden silmissä olla ja siksi tuovat esille homofobiansa.

Äänestä

Samalla logiikalla rasisteja vihaavat suvakit ovatkin rasisteja jotka eivät uskalla tulla esiin omana itsenään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


fabohuref kirjoitti:

Koraani kehottaa tappamaan homot ja olinko kuulevinani oikein että teeveessä mainittiin että raamatussakin on samaan tapaan maininta homoista.

Eikö raamattukin täytyisi kirjoittaa uudestaan jos asia on näin, kyllä mielestäni raamattu on jälkeen jäänyt teos ja kaikki raamatut tulisi säilöä kirkon arkistoihin ja raamattuun nojautuminen tulisi lopettaa koska raamattu ei enää tue nykyajan maailman menoa.

Muutenkin mielestäni raamattu on "satukirja". En jaksa uskoa että asiat on todella noin mennyt että joku ihminen on herännyt kuolleista, no voihan se olla niin että jeesus ei oikeasti siellä ristillä kuollut ja haudattiin vielä elävänä.

Toinen teoriani voisi olla että jeesuksen ruumis haettiin hänen kannattajien toimesta haudastaan pois ja näin hänestä tehtiin ihme ja legenda elää vielä tänäkin päivänä.

Noihin raamatun aikoihin ihminen on uskonut vielä kaikkeen, myös "silmänkääntö"-temppuihin ja kaikkeen yliluonnolliseen vaikka kyse on ollut ihan selvistä asioista ja selitettävissä olevista asioista, kansan uskomuksiin on uskottu tiukasti. Kalevalan ja raamattu isoja satukirjoja. Aikuisten satuja.

Miksi Jumala ei ole näyttäytynyt jos on olemassa, miksi nykypäivänä kukaan ei ole sanut Jumalasta valokuvaa vaikka on jokaisella älykännykät mukana joissa hyvät kamerat, luulisi että jo olisi YouTubessa videoitakin ja netissä kuvia mutta ei vaan todellisia kuvia näy, eikä kyllä Jessestäkään ja eikös Jessen pitäisi hankkia itselleen eukko että suku jatkuisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu