matkakohteena sukulainen maalla

Nyt on taas alkanut odotetut kesälomat, eikun pakkaamaan ja maalle täysihoitoon.

Tehkääpä tänä kesänä ylläri pylläri ja viekää tuliaisiksi ruokaa ja osallistukaa talon töihin.
Niin, eihän ennenkään, ei tietenkään kun monikaan "vierailun" kohde ilkeä sanoa ettei jaksa eikä ole varaakaan kesän mittaiseen täysihoitolan pitoon.
Sittenpä on koko talvi aikaa lyhennellä kauppalaskua ja pelätä seuraavaa kesää.

Ainoa hyvä puoli on että yleensä nämä itsensä kylään kutsuneet tuovat omat viinat mukanaan, vaan onpa tästäkin oma riesansa, yöt riekutaan kännissä ja päivät kylkösillään piereskellään. Siinäpä emännällä/isännällä on aikaa siivota ed. yön sotkut ja laitetaanpa vieraille ruoat valmiiksi ja lämmitellään saunakin krapulan häätämiseksi.
Vituttaahan se kun ei ilkeä sanoa näille loisille, että painukaa hevon helevettin meidän neliöiltä, älkääkä ikinä kuikuile tänne päin.

Sn kun sanotte saatte olla oikein rauhassa tulevaisuudessa, ei tartte edes joulukorttia odottaa.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


omillanollaan kirjoitti:

Nyt on taas alkanut odotetut kesälomat, eikun pakkaamaan ja maalle täysihoitoon.

Tehkääpä tänä kesänä ylläri pylläri ja viekää tuliaisiksi ruokaa ja osallistukaa talon töihin.
Niin, eihän ennenkään, ei tietenkään kun monikaan "vierailun" kohde ilkeä sanoa ettei jaksa eikä ole varaakaan kesän mittaiseen täysihoitolan pitoon.
Sittenpä on koko talvi aikaa lyhennellä kauppalaskua ja pelätä seuraavaa kesää.

Ainoa hyvä puoli on että yleensä nämä itsensä kylään kutsuneet tuovat omat viinat mukanaan, vaan onpa tästäkin oma riesansa, yöt riekutaan kännissä ja päivät kylkösillään piereskellään. Siinäpä emännällä/isännällä on aikaa siivota ed. yön sotkut ja laitetaanpa vieraille ruoat valmiiksi ja lämmitellään saunakin krapulan häätämiseksi.
Vituttaahan se kun ei ilkeä sanoa näille loisille, että painukaa hevon helevettin meidän neliöiltä, älkääkä ikinä kuikuile tänne päin.

Sn kun sanotte saatte olla oikein rauhassa tulevaisuudessa, ei tartte edes joulukorttia odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu