matematiikan vastapainosta ja jostakin

kjluh

sanon, että vastapainoksi matematiikan opiskelussa voisi järjestää määriä muita matematiikan aiheita. perusteena pidän sen, että jos sellaisesta nauttii, niin sen voi pitää vastapainona.
ja matematiikan luennot saattaavat olla vastapainona, mutta ehkä vastakommentteja voisi antaa vaikka tietyin väliajoin ei kasvatustieteellisiä yleisessä matematiikassa.

vähäpätöisemmänkin matematiikka aiheen voi järjestää, jos siitä nauttii ja se on opiskeltavissa, siksi voi toimia vastapainona. myös matematiikka on halpaa, se vaatii vaan luentosalin tai ei ehkä sitäkään, jos itseopiskelu on muotona.

tutkija voi myös tutkia ehkä molempia aiheita, eikä hänen tarvitse tutkia työssä mitään muuta kuin matematiikkaa, jos on sen tutkija. ja jaksaa tutkia matematiikkaa helpommin

jos on raskaasti matematiikan tutkija, aikaa ehkä jää vapaa-aikana enemmän aikaa vaikka perheelle tai hyödylliselle tekemiselle, koska on niin paljon tutkinut työssä matematiikkaa ja sitä paitsi ei kiinnosta ei jaksa tutkia matematiikkaa.

sovelletun matematiikan takia asia on ehkä toinen, koska ei ole faktoja ja menee sekaisin niistä, eli ne ovat psykologisia. fakta on, että sovelletun matematiikan psykologia tekee sekavaksi. Siis peruste on, että sovelletun matematiikan psykologiset kummajaiset ovat niin kummallisia, että ne eivät jätä helposti

toisaalta, joku muu aihe saattaa tuottaa pahoinvointia, jota muut ei ymmärrä, ei halua ymmärtää, on joka paikassa niin ehkä tai sen ajatellaan tuottavan hyötyä, että haitta halutaan unohtaa tai tosi monessa paikassa se on mukana, että sen poisjättäminen kuvitellaan tietyssä määrin huonoksi. tai muiden suuri siihen uskominen vaikeuttaa siihen poisjättämistä. ei uskota sen typeryyttä, koska saattaa tulla typeräksi luottaen sen vanhuuteen, muiden sen kannattajien määrään ja heidän arvostukseen, jota itse ajattelee

ja samat metodit ovat samaa aihetta, mutta puhtaassa matematiikassa on vain vähän yhteisiä piirteitä tai ei ollenkaan.

kun puhuu matematiikan aiheen tuottavan pahoinvointia vastaan on hyvä puhua jättäen kaiken
itse uskotun haitan pois. Varmasti pienikin muun tiedeyhteisön uskoma hyöty kasvaa helposti suureksi, koska se kertautuu kaikissa sen kommentin kertomisissa. lisäksi jotkut saattavat sen innostamana suurennella paljon sitä, koska aloittaja ei jättänyt uskottua hyötyä pois, joka on aloittajan mielestä haitta

kannattaa olla niin raskaasti kapinallinen oikeudenmukaisesti hyvästi kaikkia tieteen haittoja vastaan kuin vain taitoa itseltään löytyy ja kapinoida raskaasti missä tahansa tavalla, jonka näkee hyväksi

kaikki ajattelu pitää laittaa voimavarojensa mukaan, että tieteet tiede ei olisi haitaksi

3

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjkuil

      jos toinen aihe on helppo, ehkä toimii, koska saattaa olla, että ei kauan jaksa miettiä tosi raskaasti

    • lliuk

      jos väite ei ole faktaa, sen varaan ei voi rakentaa ja ei ole yhtäkään sen varaan kunnollista väitettä, koska ne eivät ole faktoja. jos peruste on olki, sen kärkeen ei voi rakentaa. olki on peruste.

      Näin on sovelletun matematiikan.

      sovelletun matematiikan tuloksia voi ehkä saada, mutta koska ne eivät ole faktamaista, ne tuottavat täydellä tarkkuuudella kärsimystä, joka kärsimys ei ehkä ole lähes koskaan havaittavissa millä tavalla.

    • jhgj

      varmaan, jos jaksaa ajatella paljon ja nauttii siitä aiheesta, niin sen kohteen, sen ajatteluaiheen voi suunnata sitä kohtaan suurimmaksi osasta ajasta.

      kriteerinä saattaa olla se, että, tietää voittnut haasteita ja tai saanut nautintoa ja tai saanut vähäistä nautintoa vaihtelusta. sitten, kun ajattelee, että mitä vähemmän on saaanut tätä, sitä jaksaa ehkä tutkia sitä.

      vaikka vaihteluksi lukisi jotain muuta kuin omaa pääsääntöistä tutkimuskohdetta, niin jos se tarjoaa tai vähäistä vaihtelua tai haastetta tai nautintoa, se haaste tai nautinto ehkä voi korvata oman pääsääntöisetn tutkimusaiheen, jossa

      pääsääntöisessä aiheessa haastetta tai nautiontoa ei saa enää niin paljoa. näin vähäinen vaihtelu ehkä siis voisi tuoda uutta helppoutta, kun sen etuna voi olla nautintoa

      ehkä, kun haaste ja tai nautinto menee nollaan, niin nautinto, ja ehkä haasteen arvostus ja ehkä vähäisen vaihtelun arvostus yhä enemmän nousee muussa aieheessa, jossa saattaa olla ennestään nautintoa ja tai haastetta

      ehkä vaihteluaihetta ei tarvitse kuin nimeksi. mitä vähemmän pääsääntöinen tukimisen tuoma nautinto laskee, niin ehkä sitä enemmän voi tehdä vaikka palkan takia tai korvata palkan tuoma plusssa vaihtelulla

      tässä haaste sisältää eteenpäin menemisen

      pakon takia tuotu vaihtelu, joka ei ole teoriassa sama kuin vaikka hyvin läheinen aihe, kuten matematiikka1 ja matematiikka2. mitä lähempänä vaihtelu on omaa tutkimustyötä, sitä vähemmän riskiä varmaan sen haittapuolista

      pakottaminen tuottaa vastustelua,

      läheinen aihe omaan tutkimiseen ei ole este olla vaihtlelu, koska nautinnon ja ehkä palkan takia tutkimusta tekee

      lenkillä käyminen ja tai kaveeraminen puheluilla ja tai vähäinen muu tekeminen riittää vähäiseksi vaihteluksi. voi oll. pakottaminen tuhoaa vaihtelun hyödyn, jos sitä edes vaihtelua tarttee yhtään tai jos siitä ei nauti edes missään olosuhteiss siis ilman pakottamista. Pakottaminen tuottaa ehkä inhoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      111
      7154
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      33
      4209
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      38
      3688
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      398
      1950
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1457
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1448
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      62
      1367
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1088
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      175
      1075
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      1010
    Aihe