Ainut mahdollisuus on perintö.
Mistä ne nykynuoret saa rahaa?
6
121
Vastaukset
- mistä-se-raha-tulee
Mistä sinä sait rahaa, vai oletko nuori ja odotat perintöä? Elääkö vanhempasi sossulan tuilla, joita nyt karsitaan?
Kaikki ei pääse Johtajiksi heti, joten aloitettava on, kuten ennenkin sieltä "harjanvarresta", tai "haravoinnista".
Väärä palsta aloitukseesi, että mistä sitä rahaa tulee, koska kaikki meistä ikäisistämme tietää, että työstä, työstä ja työstä, ja sitä on edelleen tarjolla, paitsi Johtajan paikat on jo ilmeisesti täytetty!:).
Aloitus oli juuri sopiva, kun tänään keskustelin lapsenlapseni kanssa, että hänkin haluaa töihin, mutta on vain 12-v, joten ei pääse mihinkään. Tein tarjouksen, että maksan hänelle, kun tulee kotiini vaikka kerran viikossa. Vie roskat ja tiskaa astiat, mutta ei, ei, ei. Mummin auttaminen ei ole sama asia, koska siitä hän ei rahaa haluaisi.
Itse olin 12-v (vuotiaana, ei vuotta) naapurin (ent.opettajani) lapsenpiikana, joka kuitenkin sisälsi enimmäkseen tiskausta, siivousta, likaämpärien vientiä ulos ja veden kantoa sisään ja pyykin huuhtelua järvessä. Pesu oli aikuisten homma. Lasta ei tietenkään minulle uskottu.
Palkkakin siitä oli. Hame/leninki kangas ja 5,-mk, kun lähdin johonkin "maatalousnäyttelyyn", mutta siellä myytiin j ä ä t e l ö ä ! Mitä mahtoi maksaa jäätelö silloin, mutta koko palkkani meni jäätelöön! Tarinan opetus huoraamalla saa rahaa ja maksa on hyvää.
- Sensuroitu.taas
Palstan fasistinen kulttuurimarksisti sensuuri taas poisti asiallisen ja tosiasioihin perustuvan kommentin. Ei ole ihme, että lukijat vähenee ja keskustelun taso on ennätysalhaalla.
- eräs_ulkomaalainen
Juu, perinnöistä saavat ja polttavat kaiken sen saman sukupolven aikana, kun eivät arvostaa ilmaiseksi saatua rahaa. Heidän jälkiläiset aloittavat siten taas alusta. Aikoinaan oli kunniakasta säilyttää ja lisätä perhen omaisuutta, mutta nykyiset ostavat heti jotain suurta ja myyvät sen halvalla, kun lyhytjänteisenä kyllästyvät pian. Ja näin edellisten sukupolvien (!) raatamalla hankitut varat jäävät joihinkin suulaisten bisnesmiesten taskuihin.
Tämä on muuten USA:ssa tutkittu juttu - sflsfjlkjfskdl
Voi olla nykyään työtilaisuudet likaämpärin viejille aika vähissä... taisi senkin ammatin automatiikka viedä :P
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744999Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.133388Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2271190Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902