Me vikoilemme kovin mielellämme toisten "helmasyntejä" ja pidämme niitä esillä kesakusteluissa kahvipöydässä jopa täällä palstakeskusteluissammekin.
Täydellisimmilläkin ihmisillä on sellaisia.
"Salarakas" tiedetään olevan joko julkinstettu tai salainen lemmensuhde.
Tällaisia on toisissa pienempiä toisilla suurempia
ja ainakin silmiinpistävämpiä. Ei niin etteikö asianomaiset niitä itse tuntisi vaan, että he rakastavat niitä.
Kaksinkertainen paha on siinä kun meillä on intohimoinen taipumus helliä niitä omia
- helmasyntejämme !
Tunnistatko oman helmasyntisi ?
Täydellisimmilläkin ihmisillä on sellaisia.
"Salarakas" tiedetään olevan joko julkinstettu tai salainen lemmensuhde.
Tällaisia on toisissa pienempiä toisilla suurempia
ja ainakin silmiinpistävämpiä. Ei niin etteikö asianomaiset niitä itse tuntisi vaan, että he rakastavat niitä.
Kaksinkertainen paha on siinä kun meillä on intohimoinen taipumus helliä niitä omia
- helmasyntejämme !
Tunnistatko oman helmasyntisi ?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Puhe helmasynnistä viittaa siihen, että vain naisilla on syntejä helmassaan.
Kerropa oma helmasyntisi!
Tunnustan suoraan, että eräs suurimmista helmasynneistäni on tuhlata aikaani.
Luin juuri Positiivarien "Ajatusten aamiaista", jossa oli sattuva aforismi koskettaen juuri m i n u n helmasyntiäni:
"Muista, että tämä päivä tulee olemaan vain kerran eikä
koskaan palaa. Kuvittelemme, että se tulee huomenna jälleen,
mutta se on toinen päivä, joka myöskin tulee ainoastaan kerran."
- Arthur Schopenhauer
Päivän rukoukseni:
- Opeta minut käyttämään päiväni ja aikani oikein !
"Yksikään uskova, joka pitää kiinni
salaisesta synnistä tai mistään,
mikä on vastoin Jumalan Sanaa,
ei voi kuulla Jumalan todellista ääntä!"
Näin sanoo eräs sananjulistaja.
Kuinka voisimme omassa elämässämme noudattaa käskysanoja:
"Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
"---emme puhu hänestä perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puollamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen."
Voi kuinka hellinkään tätä helmasyntiäni.
Siksiköhän en kuule Jumalan ääntä?
Vanhan rovastin sana on saanut monia muunnoksia seurakseen, mutta näin tämän ensi kerran kuulin:
- Älkää tehkö kuten minä teen vaan niinkuin
- m i n ä o p e t a n !
Meillä lahkeellisilla omamme. Taitavat kuitenkin kuulua samaan kategoriaan.
- Mä oon Kurikasta kotoosin ja kropsua eväsnä
ja akkaan vewrhoosta takin foori.
Härmän aukeilla menin aikoinaan erääseen taloon niin isäntä totesi:
- Sulla on pyhäverhat päällä arkipäivänä ?
Kurikassa verha on naisväen mekko, hame, tanttu..
Härmässä verha voi olla myös miehen vaatekerta; takki, pusero, housut, paita...
Helma koetaan kuitenkin olevan yleensä vain naisilla ?
En ymmärrä, miksi media on innostanut meidät käyttämään vakipanosta nimitystä salarakas.
Jokainenhan tietää, ettei rakkaudella ole mitään tekemistä ko. asian kanssa!
uudistuu ja kuvitellaan, että asiatkin joita sillä ilmaistaan...
"Sanat eivät riitä kertomaan..."
Sanoillakin on monenlaisia merkityksiä:
- Rintalasta vietiin lääkäriin rintalasta,
jolta oli murtunut rintalasta.
Myös tilanne, jossa kerromme aiheuttaa usein väärinkäsityksiä.
Tuntuu kuin kielemme olisi kovasti köyhtymässä vaikka uudissanoja tulee ilmaisemaan useimmiten teknisiä asioita. Englanti alkaa olla yleisenä keskustelukielenä useilla työpaikoilla.
Parisuhteesta ja rakkaudesta ilmaisevaa vanhaa kieltä ihailen. Raamatussa Korkea veisu on todella rikasta. Savoa yritän oppia sen Martti Issakaisen savolaisella käännöksellä.
Miksi salarakkaat, uskottomuus, vakipanot...
nostetaan helmasynniksi.
Ja samaan tapaan hämmästelen myös sitä, että yleisenä totuutena kirjoitetaan, ettei vakipanoissa ole rakkautta/rakkaudesta kysymys.
Jos mietimme itse tykönämme, niin takaako papin aamen rakkauden vai onko kyse ennemminkin yhteistyö-ja avunantosopimuksesta, omistusoikeudesta... jota suojataan kytkemällä eroottinen kokeminen ja joku niin irrationaalinen asia kuin rakkaus, samaan kytkökseen?
Kukapa meistä, voisi yleisellä tasolla, ihmismielen koukeroista yleistää, että missä vitussa se rakkaus on!
Raadollisempaa ja realistisempaa olisi ehkä se, että puhuisimme asiasta asian oikealla nimellä.
Monen mielessä turva, ja tehdyt sopimukset ovat rakkautta arvokkaampia/suojeltavampia asioita.
Vai mitä?
Onko rakkaus itse asiassa sama asia kuin seksi? Missä kulkee raja seksin, erotiikan ja rakkauden välillä? Onko olemassa miehen ja naisen välistä rakkautta ilman minkäännäköistä seksiä?
En ole varma oliko tuossa minun vastattavakseni, mutta totean jo useissa keskusteluketjuissa kysymystä puidun hyvinkin monipuolisesti.
Joitain kertoja olen viitannut Bô Yin Râ:Kirja rakkaudesta,
jossa hän kuvaa rakkauden kaiken vaikuttavaa voimaa. Meillä länsimaissa on aivan viime aikoina
muuttunut kovin seksistiseksi - mitä rakkaudella edelliset sukupolvet eivät suinkaan ole tarkoittaneet.
Suorituskeskeisyys on luullakseni ollut rakkaudelle täysin vieras asia.
olen sitä mieltä ,että seksissä on aina rakkautta
sitä ei saada niin hyväksi..täydelliseksi jo tunne
puutuu.olen itse yksinäinen nainen..mies suhteeni on aviossa olevia kavereita..parhaat katsos on varattu..tiedän että näissä suhteissa joita on ollut..rakkaus on ollut mukana..
Luulen, ettei koko miehen ja naisen välistä rakkautta olisi olemassakaan ilman sukupuoliviettiä.
- Ehkäpä rakastaminen onkin se suurin 'helmasyntimme' ainakin meidän ihmisten omissa mielissä?
Onhan kyse voimasta jota emme kykene järjellä hallitsemaan. Voimasta joka saa meidät tekemään valintoja jotka ovat ristiriidassa ns. koviin arvoihin (m. valta, raha, status, tuottavuus, ...jne.)
Mitä muuta tunnetta säädellään yhtä tarkoin normein kuin rakkautta? Tai eritellään ja nimetään kohteidensa mukaan? -Kuin kyseessä olisi vitsaus tai vihollinen.
Viha on vihaa. Kun sanomme vihaavamme, emme erittele, että onko se äidinvihaa tai eroottista vihaa jne. Perusajatuksenamme on, että viha on tuhoava voima?
Mikä estää meitä ajattelemasta, että rakkaus, jota vihan vastavoimana pidetään, olisi perusolemukseltaan rakentava voima?
- miksi teemme siitä niin helposti likaista ja tuomittavaa... kiellämme koko tunteen itseisarvon?
... eikö se ole ihmisyyden arvon kieltämistä?
Pyrkimystä siihen, että niin mielellämme olisimme pieniä jumalia, ihmisten sijaan?
Tuossa halussamme manipuloida rakkautta vetoamme usein raamatun opetuksiin. Vaikka raamattua voisi lukea niinkin, että raamatun opetusten mukaan, me ihmiset olemme yhtäaikaa vanhurskaita ja syntisiä; -raadollinen toteamus, asiantila jolle emme mitään voi.
Miksi emme siis voi tyytyä kohtaloomme, vaan pyrimme pikkujumaliksi?
Vielä kun raamatussa nimenomaan sanotaan, että yksin armosta ja rakkauden kautta. Aikamoista omnipotenssia ihmiskunnalta osoittaa se, ikuinen pyrkimyksemme viipaloida tuo rakkaus ja valita vain ne palat...jotka sopivat ihmiskunnan kaikkiin muihin päämääriin ja pyrkimyksiin:)))
Mulla on vakipano. Sama mies käy silloin tällöin rytyyttelemässä meillä hetekaa, ihan julkisesti.
Mikäpä sen somempaa !
Voisit vienosti kuiskailla, että jossain
pehmeässä petissä voisi olla vielä nautinnollisempaa.
Serkkupoika aikoinaan vastasi huolestuneille täti-ihmisille kun ei emäntää taloon ole tuomassa:
- Jos minä litran maitoa juon niin eihän sitä tarvitse lehmää hankkia ?
Uusi navetta rakennettava ja varottava ettei ole aiturin vikaa. Ruoho kun on tunnetusti aidan toisella puolella aina vihreämpää !
...ovat sidoksissa kulttuuriin ja ympäristöön missä kasvamme?
- tai se, millaiset asiat synniksi koemme, on.
Kun sitä miettii omia helmasyntejään, miettii samalla sitä, että onko kyse oikeastaan synnistä? Siitä, että todella tekemisillään tai valinnoillaan vahingoittaisi itseään tai muita. Vaiko siitä, että äidinmaidossaan on omaksunut ajattelumalleja, jotka juontavat juurensa, nykypäivälle vieraasta maailmasta.
Jollain tavoin, koko synti käsite ja ajatelu on minulle vierasta. Lapsuudesta muistan, että pyhäkoulussa opetettiin, että synnin palkka on kuolema. Ja jo silloin mietin, että mitä moinen lause mahtaa tarkoittaa, kun raadollinen realiteetti on se, että kaikkihan me kuolemme.
Omaa elämääni yritän hahmottaa syy-seuraussuhteiden ja valintojen kautta.
Jos olen laiska, näen sen edessäni, joko laihana tilipussina tai siivottomuutena jne..
Tai jos kohtelen läheisiä ihmisiä kaltoin... huomaan senkin ennemmin tai myöhemmin.
Arki on tasapainoilua kaikkien noiden valintojen kesken... kivenmurujen siirtelyä vaakakupista toiseen. Välillä jonkun kupin antaa notkahtaa alemmas kuin jonkun toisen...tietoisena siitä, että silläkin valinnalla on hintansa.
Miksi kantaa harteillaan syntisäkkiä... kun kivensiruissakin on taakkaa kerrakseen?
Keskustelimme aiemmin siitä periytyvätkö asiat vai siirtyvätkö nemyös oppien sukupolvelta toiselle. Tiede 1/05 kertoo artikkelissaan, että
"eläimet oppivat paljon luultua enemmän. Jotkut kyvyt pohjautuvat perittyyn taipumukseen, mutta monet taitonsa eläimet hankkivat ihmisten tavoin kokeilemalla ja hoksaamalla."/Helena Telkänranta
Eräistä linnuista on huomattu, että elleivät ne kuule lajitoverinsa laulua poikasena ne eivät myöhemminkään opi.
Näin meillä ihmisilläkin on kulttuurin myötä kehittyneetmonet asiat jopa helmasynneiksi asti.
Itsessä niitäei vain huomaa kuten lähiymäristössään toisissa ihmisissä
- kamalina ja raivostuttavina helmasynteinä.
kuin pieni kivi kengässä. Niin kauan, kunnes saat sen purettua itsellesi, tavallaan annat syntisi anteeksi. - Se on itselläni ehkä näitä tututtuja "urputuksia", joita lauotaan lähimmäisille. Pientä pilkantekoa. Sellainen tosisynti menee ehkä jo "viihteen" puolelle, se joko kanduttaa, tai jättää tyytyväisen mielen.
Meillä ihmisillä ja joillain eläimilläkin, on keräilyvietti muodostunut niin voimalliseksi, että siitäkin voidaan puhua "helmasyntinä".
Katselen juuri tv-ohjelmaa, jossa kerrotaan tästä vietistä. Me olemme siinä sosiaalisen vietin pauloissa ja siinä innostutaan ja kannustetaan toisiaan yhteisen harrastuksen parissa.
Asiaan vihkiytymätön ei voi mitenkään käsittää
sitä kaikkea "roinaa", mitä naapurilla on nurkissaan.
Astioita kaapit täynnään, mutta mistähän kupista voisin ja malttaisin vieraalle tarjota päiväkahvit ?
Mitä sinä keräilet helmoihisi ?
..kiviä. Pieniä kiviä tunturin laelta, puettuina ikiaikojen jäkälään. Pyöreitä , sileitä kiviä välimeren rannalta, aaltojen toisiaan vasten hiomia. Kivä louhoksilta, jotka maalailen elämiksi..
Esimerkiksi niitä minä keräilen.." haaveliee uusista kivistä"
Oi, tärkein meinasi unohtua..Minä kerään muistoja tuoksuineen, tunnelatauksineen,,,,Nyt jo suuri varasto, silti sydämeeni mahtunee vielä isosti muistoja. Puran ne aika ajoin sanoiksi paperille ja tyhjään kovalevylle sieluni kätköistä..
Vierivä kivet eivät sammaloidu
- ne pyöristyvät ? !
Keräilyasiaan sain eräästä arvostetun lääkärin lausunnosta maakunta-aviisissa. Sain nimittäin taannoin palstalaisten vihat ( 60) "Tappavat lääkkeet" keskustelusta.
Yritin sanoa, että lääkärien ohjeita ja määräyksiä tulee noudattaa.
"Itse harrastan reseptien repimistä. Pahin esimerkki on kun lääkkeistä sekava vanhus, jopnka kotoa löytyi kaksi isoa muovipussillista lääkkeitä." /Ilkka 13.1.05/
Miten voi lääkäri kontrolloida pillerien käyttöämme kun emme edes kerro mitä lääkkeitä muuten käytämme, jos käytämme ja koska käytämme.
Kun sitten tukka putkella juoksemme "luontaistuotekaupoissa". Miten voimme ajatellakaan kontrollia joka tehoaisi.
Ikä ei tuo viisautta näissäkään asioissa !
Minä kerään lääkepurkkeja - tyhjiä !
Nappeja, nauloja, niittejä ja vaikka mitä niihin kiva laittaa
Kohta kole viikkoa sitten sattunutta hyökyaaltoturmaa on puitu jo kyllästymiseen saakka TV-kanavilla kuin "kuumaa perunaa suussa".
Nyt on herätty laittamaan komiteoista lähtien.
Pallo on totisesti edelleen hukassa.
Toivon, että todellista auttamisintoa riittää tulevina vuosina.
Palstakeskusteluissa olen ollut pian pari vuotta. Kaiken aikaa on keskustelut valtaosin pyörineet "hajun" ympärillä vaikka aivan ensimmäisessä puheenvuorossaan kertoi rekisteröidyttyään, että asiat, jotka eivät kuulu palstakeskusteluihin voitaisiin käydä meilaten.
Esim. koetut loukkaukset ym. - ainoatakaan tällaista ei ole milloinkaan ollut. Palstoilla koetaan asialliseksi viittailla erilaisiin olettamuksiin jopa yksityisyyttä loukaten.
Tietoiseen valehteluun en koe milloinkaan syyllistyneeni.
Entäpä se, kun kanat nokkivat sairaan lajitoverinsa kuoliaaksi?
Syyttely tsunamin jälkihoidosta muistuttaa tuota tilannetta. Vaikka iltapäivälehdet jätettäisiin omaan arvoonsa, syyllistäjiä riittää. Jopa pelastuneet terveysalan ammattilaiset viitsivät ruikuttaa, ettei heitä oltu pitelemässä kädestä.
Kuvottavimpia ovat poliitikot, jotka pyrkivät keräämään irtopisteet vaikka ruumiskasojen alta.
Tuntui tuo Niinistökin valittelevan kun UM ei ollut oitis levittämässä pehmusteita ja punaista mattoa hänelle kun tuli puhelintolpasta alas.
Piispa Huovista kilvan kiitellään kun lomaseltaan palaa niin riutuneen ja sairaan näköisenä ja kaikkien uhrien taakkojen painamana.
Viittasin aikanaan laupiaaseen samarialaiseen, joka toimi kun apua tarvitseva oli hädässä
eikä alkanut kysellä, että miksi ne omat papit, leviitat ja muut eivät toimineet oikein, ei mennyt kuuluttelemaan omaa erinomaisuuttaan,
pitämään rukoushetkiä, sytytellyt kynttilöitä.
Tämän oikeasta lähimmäisenrakkaudesta esimerkkinä kertoi Jeesus nasaretilainen, jonka nimeen huudetaan tänäkin aikana.
Ollaan kuin tämän saman Suuren Opettajan ja Suuren Rakastavan toisen vertauksen fariseukset:
- Herra, minä kiitän etten ole kuin nuo....."
Joka päivä muistetaan kertoa omaa erinomaisuuttaan "niin ja niin monta euroa...."
Katsotaan vuosi pari - mihin nämä roposet muuten sitten uppoavat ?
- Jäljet pelottavat !
Kuuntelin tuossa radiosta kunjokunaisihminenkertoi toiminnoistaan "hyväntekijänä".
Seoli järkyttävää kuultavaa -asenne nimittäin.
Luulenja uskonkin moniennäitten "projektien" valuvan kuin vesi hanhenselästä ja useimmiten nämähyvää tarkoittavat ihmisettekevät suurta vahinkoa.
Äiti Teresa taisi tulla pyhimykseksikin julistettua ja ties mitä. Monien asioita tuntevien mielestä hän sai toiminnallaan hyvin paljon vahinkoa aikaan. eikä ollut niin "puhdas pulmunen" kuin annetaan ymmärtää.
Olen tainnut joskus perustellakin asiaa, joten en siihen enempää.
Kannibalismi on nykyisin lähinnä kanojen sairaus - aikanaan kai sepyrki kuvaamaan ihmissyöntiä ?
Tuo tsunami on saanut aikaan melkoisenaallon, joka velloo monenlaista "kuonaa" esiin.
Luulen, että hyvätahtoisuuteen on verhottu häikäilemätön saalistus. Siihen soppaan pyrin olemaan omaa kauhaani laittamasta.
Luulen todellisen pyykinpesunkin vielä koittavan
- ehken vasta vuosien kuluttua.
Nythän me olemme vasta pesemässä v. 1918 tapahtumia pari kolmen sukupolven kuluttua
ja hieman raottamassa talvi- ja jatkosotien todellisia tapahtumia. Elättelemme kuitenkin uskomuksia ja tarinoita "sotaurhoista"
vaikka "maailma muuttuu Eskosein "