Pienet Talopaketit käy kaupaksi

Ainakin kasvualueilla on talokauppa piristynyt, mutta talojen koot on pienentyneet.
Juttua oli 10 uutisissa
7220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jotain tolkkua on siinä, että yhden lapsen perheen talo ei enää ole päälle 150 m^2. Saa rakentaa jos rahaa on, useimmiten vaan siinä menee viimeisetkin siemenperunat.

Äänestä

Suuntaus on ollut pienempiin paketteihin, mutta yleisesti ottaen talokauppa on todella seis. Joka muuta väittää, niin linkkiä siihen uutisen jossa talopakettitoimittaja kehuu myynnillään.

Äänestä
  • Juu Maikkarin kymppiuutisissa oli eilen juttua, en vaan muistanu millaista nousua oli, mutta jos pienikin nousu edellisvuoteen nähden, niin kai sekin on nousua. Lähinnä kai kasvualueille keskittyy?, voi olla että rakentaminen ei tule enään koskaan olemaan samanlaista, siis OKtalo puolella. Kasvukeskusten rakentaminen(kerrostalot,liiketilat yms) taas ei koskaan oo tainut olla näin suurta,,,tietty 60-70-luku erikseen.

    Äänestä

Se olisi jälleen kerran eräs tunnettu tehdas kiikun kaakun. Sisäpiirin tietoa omaavana en voi mainita merkkiä. Jos taloa tilatessa takuuasioiden hoitaminen yhtään mietityttää, firman talouden tilasta saa vinkkiä siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Useammalla talotehtaalla on täysin katteettomia lupauksia. Jos joku tehtaan lupaus kuullostaa epäilyttävän hyvältä, kysykääpä yksityiskohtia miten luvattu temppu hoituu käytännössä.

Äänestä

Omatalohan ei saanut edes kunnalta lisärahoitusta, konkurssi lähellä. Samoin Honkarakenteelta on rahat loppu. Jompaa kumpako näistä Käki tarkoitit?

Äänestä
  • En voi kommentoida paljastamatta tiedonlähteitäni.

    Äänestä

  • Laita asiakastieto.fi -linkki firmaan, niin et kerro mitään sisäpiiritietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aavistinoikein kirjoitti:

Ainakin kasvualueilla on talokauppa piristynyt, mutta talojen koot on pienentyneet.
Juttua oli 10 uutisissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu